Uutiset


Kausi 1970-71

OYUS aloitti sarjatoiminnan lentopallossa syksyllä 1970.

Miesjoukkue pelasi 4-sarjassa. Sijoitus oli joko kolmas, neljäs tai viides.

Naisjoukkue oli tuolloin, mutta se ei pelannut mitään liiton sarjaa, mutta osallistui ainakin opiskelijoiden SM-kilpailuihin.

OYUS järjesti opiskelijoiden lentopallomestaruuskilpailut, jotka pidettiin silloisessa Opettajien Valmistuslaitoksen salissa 29.1.1971. Näissä kisoissa miehet hävisivät Teknilliselle Korkeakoululle 3-1 ja naiset HYY:n Jumpattarille 3-0 ja näin kumpikaan joukkue ei päässyt mitalipeleihin. Kyseessä olivat vuoden 1970 kisat, jotka järjestettiin jonkun verran tavallista myöhemmin.

Miesjoukkue myös pelasi Teollisuus-sarja-nimistä, ilmeisesti puulaakisarjaa, missä se sijoittui toiseksi VR:n jälkeen.

OYUS teki kauden aikana Pohjois-Suomen lentopallo 70-nimisen lehden, jota jaettiin 7000 kappaletta.

Miesjoukkue 1970-71:

Martti Huttunen, Raimo Ronkainen, Raimo Mansukoski, Alpo Seppänen, Simo Jokinen, Seppo Seikkala, Matti Kyntäjä, Pentti Näpinkangas, Risto Mononen, Seppo Toivakka ja Esko Lind.

Naisjoukkue 1970-71:

Kaija Klaavu, Anneli Lattu, Anneli Kolehmainen, Pirkko Muona, Marja-Liisa Perkkiö, Astrid Oja, Tuula Kuusela ja Marjukka Varnanen.


Kausi 1971-72

OYUS voitti opiskelijoiden Suomen Mestaruuden joukkueella Pentti Kuukasjärvi, Timo Kuoksa, Yrjö Walli, Jorma Teppo, Raimo Ronkainen ja Markku Kemiläinen. Karsintaottelussa kukistui Tampere 3-0 ja lopputurnauksessa Turku 2-0 ja loppuottelussa Helsinki 3-0.

Liiton sarjaan ei ilmeisesti osallistuttu kauden aikana.


Kausi 1972-73

Sarjatoimintaan osallistui vain naisjoukkue joka pelasi piirisarjassa. Tuloksista ei tietoa.


Kausi 1973-74

Miesjoukkue sijoittui hopealle opiskelijoiden SM-kilpailuissa hävittyään loppuottelun Helsingin Kauppakorkeakoululle

Liiton sarjoihin osallistui vain naisjoukkue, joka pelasi piirisarjaa. Tämän jälkeen vuosien 1974-82 välillä seurassa ei ollut sarjatoimintaa naislentopalloilussa laisinkaan.


Kausi 1974-75

Pienen tauon jälkeen aloitti mieslentopalloilu toimintansa uudelleen ja joukkue pelasi 5-sarjaa.


Kausi 1975-76

Miesjoukkue pelasi 5-sarjassa sijoittuen toiseksi Oulun Tarmon 2-joukkueen jälkeen.

Aura-OYUS         1-3 
OYUS-HaHe2        3-1 
KTU-2-OYUS        1-3
OYUS-VePo-2       3-0
Oulun Tarmo2-OYUS 3-0
OYUS-Iin Yritys   1-3
OYUS-KuivAu       3-1
HaHe2-OYUS        0-3
OYUS-KTU2         3-0
VePo2-OYUS        1-3
OYUS-OuTa2        3-0
IiY-OYUS          1-3

Miesjoukkue 1975-76:

Hannu Autio, Pekka Helle, Reijo Kytölä, Hannu Palojärvi, Kauko Poikola, Pekka Tiitto, Jouni Tornberg, Heikki Salmela, Juha Pienimäki, Hannu Saarela, Sakari Kellokumpu ja Ari Ferm.


Kausi 1976-77

Joukkue pelasi 5-sarjassa voittaen kaikki ottelut. Erätappioita tuli vain 6 14:sta ottelusta. Muut joukkueet IiY, PaVe, ToKi 2, KuivAu, HaHe 2, Oulun Vasama ja KTU 2.

Miesjoukkue 1976-77:

Hannu Palojärvi, Hannu Saarela, Jukka-Pekka Alajuuma, Jouni Tornberg, Kauko Poikola, Reijo Kytölä, Sakari Kellokumpu, Pekka Helle ja Simo Rautio.


Kausi 1977-78

Miesjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen viidenneksi. Muut joukkueet sarjassa olivat Pudasjärven uheilijat 2, PaKa 2 ja 3, Taivalkosken Kuohu, OlsHe 2, Kisko 3, ONMKY 3, Sairaalan Pallo, Kellon Työväen Urheilijat sekä Oulun Poliisiurheilijat.

Miesjoukkue osallistui opiskelijoiden SM-lopputurnaukseen 19.11.1977. Turussa, mutta hävisi siellä Porille 0-2 ja Helsingille 1-2, eikä päässyt jatkopeleihin.

Miesjoukkue 1977-78

Hannu Palojärvi, Jukka-Pekka Alajuuma, Pekka Helle, Sakari Kellokumpu, Reijo Kytölä, Kauko Poikola, Hannu Saarela, Jouni Tornberg, Matti Kivipelto, Sakari Meinilä ja Matti Nikula. Yhdyshenkilönä toimi Jaakko Salmenkaita


Kausi 1978-79

OYUS järjesti 25.11. 1978 Opiskelijoiden SM-lopputurnauksen, mikä pelattiin Oulun Urheilutalolla. OYUS oli tyly isäntä ja vei Mestaruuden.

Alkulohko:
OYUS-Turun Yliopisto                  2-1 (11-15,15-6,15-3)
OYUS-Porin Teknillinen oppilaitos     2-0 (16-14,15-10)
Loppuottelu:
OYUS-Tampereen Teknillinen Oppilaitos 3-0 (15-10.15-2,15-3)

Joukkueessa pelasivat Jukka-Pekka Alajuuma, Jari-Pekka Rontu, Jyrki Heino, Timo Kenakkala, Raimo Ronkainen, Aarne Vehviläinen, Pekka Vesanto, Tuomo Niemi, Pentti Timonen, Simo Leinonen ja Hannu Torvi.

SM-kilpailujen voitolla OYUS lunasti paikan Opiskelijoiden Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin, jotka käytiin keväällä 1979 Haldenissa Norjassa. OYUS voitti myös tämän turnauksen, mistä muistona on Yliopiston liikuntasihteerin palkintokokoelmassa hieno Mestaruuspokaali. Kisoissa oli mukana Pohjoismaiden parhaat opiskelijalentopallojoukkueet, joten voitto oli todella merkittävä.

Myös Yliopiston naislentopalloilijoista koottiin joukkue naisten SM-kisoihin ja joukkue sijoittui hopealle hävittyään loppuottelun Teknillisen Korkeakoulun joukkuetta vastaan 0-2 (7-15,11-15). Joukkueessa pelasivat Sirpa Hirsimaa, Riitta Hakala, Tuija Myllyniemi, Kerttu Mantere, Kirsi Kangas, Arja Uusi-Iilikainen ja Pirjo Kaltiainen.

Miesjoukkue pelasi P-Pohjanmaan piirin 4-sarjassa lohko 5:ssä. OYUS sijoittui lohkossaan neljänneksi. Muut joukkueet olivat TaKu, ONMKY 2, PuU 2 ja 3, Heitto 3, ToKi 1, VePo, PaKa 2, IiY, KTU ja Kaukovainion Kunto.

Miesjoukkue 1978-79

Hannu Saarela, Jukka-Pekka Alajuuma, Jaakko Hakula, Ilkka Kuuluvainen, Reijo Kytölä, Jouni Tornberg, Sakari Meinilä, Sakari Kellokumpu, Hannu Palojärvi ja Matti Kivipelto.


Kausi 1979-80

Miesjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen toiseksi kahden pisteen erolla Vesaisten poikiin. Muut joukkueet olivat VePo, PuU 2 ja 3, Heitto 2, PaKa 2 ja 3 sekä Oulun Poliisiurheilijat.

Miesjoukkue 1979-80

Jukka-Pekka Alajuuma, Jaakko Hakula, Hannu Saarela, Ilkka Kuuluvainen, Jouni Tornberg, Sakari Meinilä, Kyösti Meinilä, Matti Kivipelto ja Samuli Pirttijärvi.


Kausi 1980-81

Miesjoukkue pelasi 4-sarjassa nousten 3-sarjaan. Nousu toteutui joukkueen voitettua Muhoksen Pallo-Salamat ikimuistoisissa uusintaotteluissa. Ensimmäisessä osaottelussa OYUS murskasi MuPSin näytöstyyliin antaen sille vain 21 eräpistettä. Ratkaiseva toinen osaottelu pelattiin 4.4.1981 Muhoksella täpötäyden katsomon edessä. OYUS:n nousu varmistui joukkueen saadessa toisessa erässä kymmenennen eräpisteensä ja ottelun alussa kovaa ääntä pitänyt muhoslaiskatsomo hiljeni tyystin OYUS:n pelaajien voitontansseja katsoessaan. Nousu tuntui pelaajista erityisen makealta, koska sitä oli tavoiteltu jo useamman vuoden ajan.

Lentopallojaosto järjesti opiskelijoiden SM-kilpailut Oulussa syksyllä 1980.

OYUS voitti Oulun Lentopalloerotuomarikerhon järjestämän turnauksen B-sarjan. Loppuottelussa kaatui Pudasjärven Urheilijat-2 erin 2-1 (15-13,10-15,15-13)

SYYSKIERROS
MuPS-OYUS       3-1
OYUS-KTU        3-1
OlsHe-2-OYUS    2-3
OYUS-PaVe       3-0
ToKi-OYUS       0-3
OYUS-VaKa-2     3-1
VaVa-OYUS       0-3
OYUS-Kisko-3    3-0
PaU-OYUS        0-3
OYUS-ONMKY-3    3-0
KEVÄTKIERROS
OYUS-MuPS       1-3
KTU-OYUS        2-3
OYUS-OlsHe-2    3-0
PaVe-OYUS       1-3
OYUS-ToKi       3-1
VaKa-2-OYUS     0-3
OYUS-VaVa       3-0
Kisko-3-OYUS    1-3
OYUS-PaU        3-0
ONMKY-3-OYUS    0-3

Uusintaottelu noususta 3-sarjaan
OYUS-MuPS 3-0 (15-2,15-12,15-7)
MuPS-OYUS 2-3 (15-12, muita ei pistetty muistiin)

OYUS 20 18 2 56-15 36 Muhoksen Pallo-salamat 20 18 2 58-22 36 ------------------------------------------- Oulun Kisko-3 20 14 6 47-31 28 Oulunsuun Heitto-2 20 13 7 46-32 26 Kellon Työväen urheilijat 20 12 8 45-35 24 Vaalan Karhu-2 20 9 11 37-41 18 Toppilan Kisa 20 7 13 34-42 14 Pateniemen Urheilijat 20 7 13 32-44 14 Pateniemen Vesa 20 6 14 28-47 12 ONMKY-3 20 3 17 23-57 6 ------------------------------------------- Vaalan Vauhti 20 3 17 17-57 6

Miesjoukkue kaudella 1980-81

Jukka-Pekka Alajuuma, Jaakko Hakula, Matti Kivipelto, Ilkka Kuuluvainen, Kyösti Meinilä, Sakari Meinilä, Kari Mettovaara, Jari-Pekka Rontu, Pertti Tikkanen, Jouni Tornberg ja Hannu Saarela.


Kausi 1981-82

Miesjoukkue pelasi ensimmäistä kertaa 3-sarjassa ja sijoittui viidenneksi.

SYYSKIERROS
OYUS-VKV     3-0 (15-5,15-2,15-11)
KePS-OYUS    0-3 (3-15,10-15,5-15)
OYUS-OsVa    0-3 (8-15,10-15,4-15)
OlsHe-OYUS   3-1 (15-11,15-7,7-15,15-9)
OYUS-ONMKY-2 3-1 (15-4,12-15,15-11,15-8)
VePo-OYUS    3-1 (15-6,15-5,14-16,16-14)
OYUS-ToPy    3-0 (15-12,15-12,15-11)
SalSa-2-OYUS 0-3 (3-15,3-15,2-15)
OYUS-PuU-2   3-0 (15-12,15-6,15-2)
KEVÄTKIERROS
VKV-OYUS     3-1 (15-12,3-15,15-7,15-11)
OYUS-KePS    3-2 (13-15,6-15,15-8,15-10,15-10)
OsVa-OYUS    3-2 (15-11,15-9,4-15,9-15,16-14)
OYUS-OlsHe   1-3 (8-15,15-12,9-15,10-15)
ONMKY-2-OYUS 3-2
OYUS-VePo    0-3 (9-15,7-15,8-15)
ToPy-OYUS    3-0
OYUS-SalSa-2 3-2 (13-15,15-13,15-8,3-15,15-5)
PuU-2-OYUS   3-2

Vesaisen Pojat 18 18 0 54-9 36 ------------------------------------------ Oulunsalon Vasama 18 14 4 43-25 28 Oulunsuun Heitto 18 12 6 41-24 24 ONMKY-2 18 12 6 42-26 24 OYUS 18 8 10 34-35 16 Tornion Pyrintö 18 8 10 31-38 16 Veitsiluodon Kisa-Veikot 18 7 11 31-40 14 Pudasjärven Urheilijat-2 18 4 14 26-43 8 ------------------------------------------ Kemin Palloseura 18 4 14 22-45 8 Saloisten Salama-2 18 2 16 12-51 4

Miesjoukkue kaudella 1981-82

Jukka-Pekka Alajuuma, Risto Alamäki, Jaakko Hakula, Ari Huovinen, Raimo Ihme, Jukka Korhonen, Ilkka Kuuluvainen, Kyösti Meinilä, Kari Mettovaara, Jari-Pekka Rontu, Hannu Saarela, Pertti Tikkanen ja Jouni Tornberg.


Kausi 1982-83

Miesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjasssa.

SYYSKIERROS
OYUS-KemU      3-0 (15-6,15-8,15-9)
ONMKY-2-OYUS   2-3
OsVa-OYUS      3-1
OYUS-PuU-2     1-3 (15-7,13-15,11-15,13-15)
OYUS-ToPy      3-1 (15-11,15-9.13-15,15-12)
OYUS-OlsHe     1-3
OYUS-VePo      3-0 (15-11,15-5,15-7)
VKV-OYUS       2-3 (11-15,15-8,15-11,6-15,10-15)
OYUS-MuPS      3-1 (15-6,15-4,6-15,15-3)

KEVÄTKIERROS ONMKY-2-OYUS 1-3 (11-15,7-15,17-15,15-8) KemU-OYUS 0-3 (12-15,6-15,7-15) OYUS-OsVa 3-2 (15-2,5-15,15-11,12-15,15-9) PuU-2-OYUS 0-3 (11-15,11-15,5-15) ToPy-OYUS 3-1 (15-10,14-16,15-11,15-6) OlsHe-OYUS 3-1 (15-4,12-15,15-12,16-14) VePo-OYUS 3-0 (15-13,15-5,15-8) OYUS-VKV 3-1 (15-8,15-13,5-15,15-7) OYUS-MuPS 3-2 OlsHe 18 16 2 51-18 32 ------------------------- ToPy 18 14 4 48-25 28 OYUS 18 12 6 41-30 24 ONMKY2 18 10 8 39-37 20 VePo 18 9 9 39-36 18 OsVa 18 9 9 38-33 18 VKV 18 7 11 30-41 14 PuU2 18 7 11 28-40 14 ------------------------- MuPS 18 6 12 34-42 12 KemU 18 0 18 9-54 0

Miesten edustusjoukkue kaudella 1982-83

Valmentaja Hannu Saarela, Kapteeni Raimo Ihme, Jukka-Pekka Alajuuma, Risto Alamäki, Jaakko Hakula, Kyösti Meinilä, Jari-Pekka Rontu, Erkki Sipilä ja Timo Solin. Valmentaja Saarela kävi syksyllä A-valmentajaseminaarin.

Runsaan pelaajatarjonnan vuoksi perustettiin myös 2-joukkue, joka pelasi 5-sarjassa.

SYYSKIERROS
KeKi-OYUS    0-3 (3-15,14-16,8-15)
Aura-OYUS    3-0 (15-4,16-14,15-10)
OYUS-Toki-2  3-0 (15-12,15-5,15-11)
OsVa-2-OYUS  0-3 (5-15,3-15,6-15)
OYUS-KemPy   3-2 (15-10,5-15,12-15,15-11,15-8)
OYUS-OlsTa   3-1 (14-16,15-7,15-8,15-4)
KEVÄTKIERROS
OYUS-KeKi    3-0
OYUS-Aura    0-3
ToKi-2-OYUS  1-3 (15-10,6-15,13-15,6-15)
OYUS-OsVa-2  3-0
KemPy-OYUS   1-3
OlsTa-OYUS   1-3
Aura  12 11  1 35-5  22
-----------------------
OYUS2 12 10  2 30-12 20
KenPy212  7  5 27-21 14
OsVa2 12  6  6 23-25 12
ToKi2 12  4  8 16-30  8
KeKi  12  3  9 15-33  6
OlsTa 12  1 11 14-34  2

Miesten 2-joukkue 1982-83

Valmentaja Ilkka Kuuluvainen, Kapteeni Kari Mettovaara, Mehdi Goodarzi, Ari Huovinen, Markku Kemppainen, Mauri Koivuranta, Jukka Korhonen, Jori Leskelä, Jouni Määttä, Klemetti Näkkäläjärvi, Juha Röning, Jouni Tornberg ja Jarmo Torvinen.

Ensimmäistä kertaa kauden 1973-74 jälkeen seurassa oli myös naislentopalloilijoita, mutta joukkue ei vielä osallistunut sarjatoimintaan.


Kausi 1983-84

Miesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen neljänneksi

Miesjoukkue teki pelimatkan Unkariin Debreceniin 16-23.9. 1983.

Miesjoukkue sai pronssia 24.11.83. Seinäjoella järjestetyissä opiskelijoiden SM-kilpailuissa.
Alkulohko:
OYUS-Teknillinen Korkeakoulu 1-2 (15-7,9-15,14-16)
OYUS-Seinäjoen teknillinen oppilaitos 2-1 (15-11,11-15,15-6)
Pronssiottelu:
OYUS-Porin Teknillinen Oppilaitos 2-1 (7-15,15-9,15-5)

Miesten edustusjoukkue kaudella 1983-84

Jukka-Pekka Alajuuma, Risto Alamäki, Jaakko Hakula, Raimo Ihme, Kyösti Meinilä, Kari Mettovaara, Jari-Pekka Rontu, Hannu Saarela, Erkki Sipilä ja Timo Solin.

SYYSKIERROS
Kisko-2-OYUS   3-0 (15-10,15-2,16-14)
PuRy-OYUS      1-3 (9-15,17-15,9-15,4-15)
TaKu-OYUS      3-0 (15-6,15-8,15-2)
OYUS-VePo      3-0 (16-14,15-6,15-8)
OsVa-OYUS      3-0 (15-4,15-7,15-12)
OYUS-PaKa-2    3-1 (15-7,15-13,11-15,15-4)
ONMKY-2-OYUS   1-3 (15-8,12-15,10-15,7-15)
OYUS-PuU-2     3-1 (15-10,15-9,11-15,15-12)
OYUS-MuVo      2-3 (5-15,16-14,15-2,8-15,6-15)

KEVÄTKIERROS Kisko-2-OYUS 0-3 (4-15,13-15,13-15) OYUS-PuRy 3-0 (15-9,15-8,15-7) OYUS-TaKu 3-1 (15-7,10-15,15-8,15-7) VePo-OYUS 3-0 (15-4,15-11,16-14) OYUS-OsVa 0-3 (5-15,0-15,10-15) PaKa-2-OYUS 3-2 (7-15,9-15,18-16,15-8,17-15) OYUS-ONMKY-2 3-1 (15-9,10-15,15-10,15-5) PuU-2-OYUS 1-3 MuVo-OYUS 1-3 Oulunsalon Vasama 18 18 0 54-6 36 Taivalkosken Kuohu 18 12 6 43-27 24 Vesaisen Pojat 18 12 6 42-27 24 OYUS 18 11 7 37-29 22 Kisko-2 18 8 10 32-34 16 Muhoksen Voitto 18 8 10 31-37 16 Pudasjärven Urheilijat-2 18 8 10 30-36 16 ------------------------------------------ Puolangan Ryhti 18 6 12 28-41 12 Kuusamon Pallo-Karhut-2 18 5 13 26-46 10 ONMKY-2 18 2 16 10-50 4

Miesten 2- ja 3-joukkue pelasivat 5-sarjassa. 3-joukkue nousi 4-sarjaan ja 2-joukkue sijoittui keskivaiheille.

Naisjoukkue aloitti jälleen kilpailutoimintansa ja pelasi 4-sarjaa sijoittuen yhdentoista joukkueen sarjassa seitsemänneksi.

Naisten edustusjoukkue kaudella 1983-84

Paula Saavola, Tuula Seppänen, Anne-Mari Seppälä, Eija Torvela, Liisa Pieskä, Riitta Tiilikainen, Riitta Metsäkoivu, Riitta Naamanka, Marjut Rontu, Leena Lehtisara, Paula Leppänoro, Hannele Korhonen, Tiina Laitinen, Annele Rontu ja Minna Lappi. Valmentajana toimi Jari-Pekka Rontu.


Kausi 1984-85

Miesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen neljänneksi.

Miesten 3-sarja 1984-85
HaHe      18 17  1 52-16 34
---------------------------
SalSa     18 12  6 42-28 24
MuPS      18 11  7 42-35 22
OYUS      18 10  8 37-31 20
VePo      18 10  8 37-31 20
Kisko-2   18 10  8 38-35 20
LNM       18  8 10 32-39 16
---------------------------
Kisko-3   18  7 11 32-42 14
MuVo      18  4 14 28-47  8
KemU      18  1 17 14-51  2

Miesten 3-joukkue oli noussut 4-sarjaan edellisellä kaudella 2-joukkueen jäädessä 5-sarjaan. Ennen sarja alkua kuitenkin 2-joukkue nostettiin pelaamaan 4-sarjaa ja 3-joukkue pudottautui takaisin 5-sarjaan. 2-joukkue oli 4-sarjassa viides ja 3-joukkue 5-sarjassa myöskin viides.

Miesten 4-sarja 1984-85
ONMKY-2   18 18  0 54-8  36
OlsHe-2   18 15  3 48-16 30
OsVa-2    18 11  7 40-28 22
ToKi      18 10  8 37-31 20
OYUS-2    18  9  9 36-35 18
ANsU      18  9  9 34-34 18
KemPy     18  8 10 32-37 16
MuPS-2    18  5 13 23-45 10
KTU       18  4 14 19-47  8
Kisko-4   18  1 17 10-52  2

Miesten 5-sarja 1984-85 KeLy 14 12 2 38-10 24 OPU 14 10 4 35-20 20 HaHe-2 14 9 5 36-21 18 IiY 14 8 6 29-26 16 OYUS-3 14 6 8 23-29 12 ToKi-2 14 6 8 21-27 12 PaVe 14 4 10 14-32 8 KiiRi 14 1 13 8-39 2

Naisjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen kolmanneksi.

Naisten 4-sarja kaudella 1984-85
ONMKYU-2  14 14  0 42-8  28
HaHe      14 12  2 39-8  24
OYUS      14 10  4 32-13 20
VePo-3    14  8  6 27-20 16
KeLy      14  6  8 19-31 12
HauVe     14  3 11 17-35  6
VaKa-2    14  3 11 14-37  6
PuU-2     14  0 14  4-42  0

Seuran vieraana oli 25.8-1.9. 1984 Unkarilaisen Debrecenin Yliopiston lentopallojoukkue.


Kausi 1985-86

Miesjoukkue olisi pelannut 3-sarjassa, mutta koska Lentopalloliitto sijoitti OYUS:n sellaiseen Lapin lohkoon, missä joukkue olisi joutunut matkustamaan kauden aikana satumaiset 4500 matkakilometriä, joutui joukkue taloudellisista syistä luopumaan sarjapaikastaan. Joukkue, jonka parhaimmat pelaajat vaihtoivat luopumisen johdosta seuraa, pelasi lopulta 4-sarjassa, missä se sijoittui toiseksi vain kaksi ottelua Oulaisten Huimalle hävinneenä.

Miesten 4-sarja kaudella 1985-86
OuHu      20 20  0 60-5  40
---------------------------
OYUS      20 18  2 54-12 36
PuPo      20 12  8 40-32 24
KemPy     20 11  9 44-37 22
Kep-77    20 11  9 41-35 22
OlsHe-3   20 11  9 41-39 22
RaU       20  9 11 32-44 18
KäKa      20  8 12 31-42 16
---------------------------
RaVe-2    20  5 15 27-49 10
ViU       20  5 15 24-49 10
---------------------------
PaKi      20  0 20 10-60  0

2-joukkue pelasi 4-sarjassa pudoten 5-sarjaan.

Miesten 4-sarja kaudella 1985-86 OYUS-2-lohko
MuVo      20 16  4 52-25 32
---------------------------
OlsHe     20 15  5 52-23 30
Kunto     20 15  5 50-26 30
OPU       20 15  5 48-29 30
Kisko-3   20 14  6 48-27 28
KeLy      20  9 11 39-40 18
MuPS-2    20  9 11 36-40 18
OsVa-2    20  7 13 29-46 14
TyTe      20  6 14 31-51 12
---------------------------
ANsU      20  3 17 22-55  6
OYUS-2    20  1 19 12-57  2

Naisjoukkue pelasi 4-sarjassa kärsien vain yhden tappion ja nousi 3-sarjaan. Kauden lopulla naisjoukkue teki ottelumatkan Budapestiin.

Naisten 4-sarja kaudella 1985-86
OYUS      12 11  1 34-11 22
---------------------------
VePo-2    12  9  3 32-12 18
KeLy      12  9  3 30-17 18
HauVe     12  6  6 22-22 12
TaKu      12  5  7 24-22 10
PuU-2     12  2 10  8-30  4
ONMKYU-3  12  0 12  0-36  0

Kausi 1986-87

Miehet pelasivat 4- ja 5-sarjoissa sekä naiset 3-sarjassa, mistä he putosivat 4-sarjaan.

Naisten 3-sarja 1986-87
KePS     16 14  2 44-16 28
ONMKY-2  16 13  3 45-16 26
VePo     16 12  4 43-21 24
PuU      16 11  5 35-24 22
Raju-2   16  7  9 32-33 14
KeKi     16  7  9 30-33 14
--------------------------
Vuotos   16  6 10 20-37 12
SalSa    16  2 14 19-42  4
OYUS     16  0 16  3-48  0

Kausi 1987-88

Kilpailusarjatoimintaan osallistui kauden aikana vain naisjoukkue, joka pelasi 4-sarjassa. Joukkue nousi voitokkaiden nousukarsintojen jälkeen 3-sarjaan. Naisjoukkueen vieraana oli syksyllä Budapestiläisen Semmelweissin Yliopiston lentopallojoukkue.

Naisten 4-sarja kaudella 1987-88
OYUS      10  8  2 26-13 16
---------------------------
OsVa      10  6  4 23-20 12
ONMKYU-3  10  6  4 22-21 12
TyTe      10  5  5 22-17 10
KeKi-2    10  4  6 19-23  8
Kisko     10  1  9  9-27  2

Kausi 1988-89

Miesten edustusjoukkue

Miesten joukkue sai uuden alun, kun pelaajat pääosin sähköosaston kiltavuorolta päättivät perustaa uuden joukkueen OYUSille ja näin vahvistaa jaoksen toimintaa miesten joukkueella 5-sarjaan. Joukkue sijoittui lopulta sarjan keskivaiheille.

Naisten edustusjoukkue

Naisjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen kolmanneksi. Keväällä 1989 se voitti B-piirinmestaruuden.

Naisten 3-sarja 1988-89
Himanka   15 14  1 42-10 28
---------------------------
Heinisuo  15 11  4 38-24 22
OYUS      15  9  6 37-27 18
SuPS      15  8  7 33-33 16
KeKi      15  7  8 28-35 14
Kalajoki  15  5 10 26-37 10
---------------------------
Saloinen  15  3 12 21-39  6
Puolanka  15  2 13 18-37  4

Taulukko lienee hieman virheellinen, mutta sijoitukset ovat kuitenkin oikeanlaiset.


Kausi 1989-90

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi 5-sarjaa ja voitti sen puhtaalla pelillä nousten 4-sarjaan.

Miesten 5-sarja 1989-90
OYUS     16 16  0 48-5  32
KaKu-2   16 14  2 44-17 28
MuPS-2   15  8  7 28-26 16
Veskarit 16  8  8 30-31 16
OPU      16  8  8 31-33 16
OuNS     16  7  9 28-36 14
OsVa     16  7  9 25-36 14
Kisko-5  15  4 11 21-36  8
OYUS-2   16  0 16 13-48  0

Miesten kakkosjoukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 5-sarjaa samassa lohkossa ykkösjoukkueen kanssa häviten kaikki ottelut.

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen lopulta kolmanneksi.

Naisten 3-sarja 1989-90
KiuTe    14 14  0 42-3  28
--------------------------
PuRy     14 10  4 34-20 20
OYUS     14  9  5 32-21 18
Heinisuo 14  8  6 31-24 16
Vepo     14  6  8 25-29 12
OsVa     14  5  9 18-35 10
--------------------------
PyPo     14  3 11 18-38  6
SuPS     14  1 13 11-41  2

Kausi 1990-91

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen kolmanneksi.

Miesten 4-sarja 1990-91
Kiiri     14 14  0 42-6  28
PuU-3     14 10  4 35-19 20
OYUS      14 10  4 33-19 20
ONMKY-3   14  6  8 26-37 12
PuU-2     14  6  8 22-30 12
KeRo      14  6  8 19-27 12
VePo-2    14  2 12 13-37  4
TaKU-2    14  2 12 14-39  4

Miesten kakkosjoukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 5-sarjassa sijoittuen seitsemänneksi.

Miesten 5-sarja 1990-91
LNM-3     16 15  1 45-10 30
KaKu-2    16 15  1 45-12 30
Kisko-5   16 11  5 42-21 22
UU        16 11  5 35-21 22
TyTe-2    16  6 10 23-31 12
MuPS-2    16  5 11 26-39 10
OYUS-2    16  5 11 21-38 10
VePo-3    16  3 13 13-41  6
MoVo-2    16  1 15 10-47  2

Naisten edustusjoukkue

Naisjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen viidenneksi. Lisäksi se voitti Kultavaskooliturnauksen C-sarjan.

Naisten 3-sarja 1990-91
PattU     14 12  2 39-16 24
---------------------------
PuRy      14 11  3 36-17 22
KePa      14  9  5 32-23 18
Kalaj.NV  14  7  7 30-26 14
OYUS      14  7  7 27-29 14
VePo      14  6  8 23-28 12
---------------------------
KaNMKY-2  14  3 11 18-39  6
Heinisuo  14  1 13 13-40  2

Kausi 1991-92

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen neljänneksi.

Joukkueen kokoonpano oli Mika Haikola, Marko Huttu, Mikko Kestilä, Matti Kuusela, Janne Laukkanen, Juha Markkanen, Pasi Markkanen, Jukka Parkkinen, Ilkka Peltokangas, Petri Pöllänen ja Hannu Rämäkkö. Valmentajana toimi syksyllä Unto Möttö ja keväällä Juha Markkanen.

Miesten kakkosjoukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 5-sarjassa sijoittuen viidenneksi.

Naisten edustusjoukkue

Naisjoukkue pelasi 3-sarjassa karsiutuen alempaan sarjaan.


Kausi 1992-93

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen toiseksi ja nousi 3-sarjaan.

Joukkueessa pelasivat: Mika Haikola, Marko Huttu, Janne Laukkanen, Juha Markkanen, Pasi Markkanen, Jukka Parkkinen, Ilkka Peltokangas, Petri Pöllänen, Hannu Rämäkkö ja Marko Tuomaala. Valmentaja Juha Markkanen

Miesten kakkosjoukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 5-sarjassa sijoittuen keskivaiheille.

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen toiseksi.

Miesten 4-sarja 1992-93
Kempy-2   16 13  3 41-17 26
OYUS      16 12  4 39-20 24
---------------------------
LNM-2     16 10  6 33-26 20
OsVa      16  9  7 34-26 18
MuVo      16  8  8 28-31 16
Kisko-2   15  6  9 26-33 12
UU        16  6 10 25-34 12
ONMKY-3   16  4 12 21-42  8
KeKi      15  3 12 22-40  6

Naisten 4-sarja 1992-93
OlsHe-2   14 12  2 39-10 24
OYUS      14 11  3 36-12 22
OsVa-2    14 10  4 36-19 20
OsVa-1    14  9  5 33-22 18
Kisko     14  8  6 26-23 16
KemPy     14  3 11 14-33  6
ONMKYU-2  14  3 11 11-34  6

Kausi 1993-94

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa ja sijoittui toiseksi nousten 2-sarjaan Kaukovainion Kunnon luovuttua sarjapaikastaan.

Kultavaskoolin C-sarjassa joukkue sijoittui toiseksi legendaarisen Karjalaisen Kulttuurin jälkeen.

Passari Toni Soini edusti Pohjois-Suomea kalottimaaotteluissa, jotka pelattiin Norjassa. P-Suomen joukkue oli kerätty parhaista alle 25-vuotiaista pelaajista, jotka pelasivat Oulussa tai sitä pohjoisempana.

SalSa-OYUS     3-2 (3-15,15-4,15-6,9-15,15-10)
OYUS-Vaala     3-1 (9-15,15-5,15-4,15-13)
OYUS-Yppäri    3-2 (15-5,12-15,12-15,15-12,15-9)
OYUS-KemPy     3-2 (15-9,15-12,13-15,12-15,15-11)
OYUS-NU        3-1 (4-15,15-5,15-12,15-12)
Huima-OYUS     1-3 (10-15,15-12,3-15,9-15)
OYUS-Ralepa    3-2 (15-9,13-15,15-7,6-15,16-14)
OYUS-SalSa     3-2 (6-15,10-15,15-11,15-13,15-10)
Yppäri-OYUS    2-3 (10-15,5-15,15-3,xx-xx,xx-xx)
OYUS-Kunto     1-3 (15-13,7-15,12-15,10-15)
OYUS-Huima     3-1 (15-12,9-15,16-14,17-16)
Ralepa-OYUS    3-0 (15-4,15-10,15-12)
Tiedot muiden otteluiden tuloksista puuttuvat

Kunto   20 17  3  54-17 34
--------------------------
OYUS    20 15  5  50-38 30
Ralepa  20 11  9  48-37 22
Salama  20 11  9  38-36 22
KemPy   20 10 10  42-36 20
KiiRi   20 10 10  45-42 20
Huima   20 10 10  39-36 20
NU      20  8 12  34-46 16
Vaala   20  8 12  34-48 16
Yppäri  20  7 13  33-51 14
Kuula   20  3 17  25-53  6

Joukkueen kokoonpano:

Passarit:Toni Soini ja Mika Haikola.
Keskihyökkääjät: Janne Laukkanen, Marko Huttu, Marko Tuomaala ja Jukka Parkkinen.
Yleispelaajat: Petri Pöllänen, Pasi Markkanen, Mikko Nevala, Hannu Rämäkkö ja Ari Malkasaari.
Hakkuri: Kalle Heikkilä.
Valmentaja: Juha Markkanen

Miesten 2-joukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 5-sarjassa sijoittuen keskivaiheille

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi 4-sarjassa nousten 3-sarjaan.

Kokoonpano kaudella 1993-94 oli Satu Nieminen, Sanna Seppänen, Tanja Puumalainen, Marjo Mäki, Sari Viitala, Anu Moilanen, Sirpa Rajaniemi, Leena Kaikkonen ja Mirka Janhonen.


Kausi 1994-95

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi senaikaisenhistoriansa korkeimmalla sarjatasolla 2-sarjassa. Joukkue sijoittui alkusarjassa viidenneksi ja alemmassa loppusarjassa neljänneksi pudoten 3-sarjaan.

Alkusarja:
OYUS-Kisko     1-3 (10-15,8-15,15-10,15-17)
SuPS-OYUS      3-2 (15-6,0-15,16-14,11-15,15-10)
OYUS-PaKa      2-3 (15-8,12-15,16-14,13-15,19-21)
PerPo-OYUS     3-0 (15-13,15-8,15-10)
OYUS-SuPS      0-3 (6-15,6-15,8-15)
PaKa-OYUS      2-3 (11-15,15-9,15-4,14-15,12-15)
OYUS-PerPo     0-3 (9-15,10-15.12-15)
ONMKY-OYUS     3-1 (5-15,15-5,15-12,15-10)

PerPo 10 9 1 27-10 18 SuPS 10 8 2 27-12 16 ONMKY 10 6 4 24-17 12 ---------------------- Kisko 10 4 6 16-23 8 OYUS 10 2 8 13-27 4 PaKa 10 1 9 11-29 2 Alempi loppusarja: OYUS-HimU 1-3 (10-15,12-15,15-6,12-15) OYUS-Kisko 2-3 (15-9,9-15,11-15,16-14,10-15) OYUS-KaNMKY 1-3 (11-15,16-14,8-15,11-15) PaKa-OYUS 3-0 (15-13,15-13,15-10) HimU-OYUS 3-2 (15-5,15-5,2-15,9-15,15-12) OYUS-KiimU 3-0 (15-11,15-5,16-14) Kisko-OYUS 3-0 (15-7,15-13,15-8) KaNMKY-OYUS 3-1 (15-9,10-15,15-7,15-6) OYUS-PaKa 3-1 KiimU-OYUS 0-3
HimU 10 8 2 27-12 18 KaNMKY 10 8 2 26-15 16 Kisko 10 7 3 23-15 14 ----------------------- OYUS 10 3 7 16-22 6 PaKa 10 3 7 15-22 6 KiimU 10 1 9 5-28 2

Joukkueen kokoonpano:

Passarit: Toni Soini ja Mika Haikola.
Keskihyökkääjät: Janne Laukkanen, Marko Huttu, Marko Tuomaala ja Jukka Parkkinen.
Yleispelaajat: Ismo Kokko ja Hannu Rämäkkö.
Hakkuri: Kalle Heikkilä.
Valmentaja: Juha Markkanen.

Miesten 2-joukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 5-sarjassa nousten 4-sarjaan

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen viidenneksi.

Kokoonpano kaudella 1994-95 oli Satu Nieminen, Sanna Seppänen, Tanja Puumalainen, Anu Moilanen, Sirpa Rajaniemi, Sari Viitala, Sari Peltonen, Petra Pylväs, Jenni Vaattovaara, Soile Rehu, Virpi Kärki ja Leena Kaikkonen.

Naisten 3-sarja 1994-95
ONMKY     18 16  2 51-15 32
---------------------------
PattU     18 14  4 48-24 28
---------------------------
YppU      18 13  5 46-30 26
LNM       18  9  9 37-34 18
OYUS      18  9  9 35-34 18
Kalaj.NV  18  9  9 34-37 18
KemPy     18  7 11 32-36 14
KiimU     18  7 11 27-40 14
---------------------------
Kisko     18  4 14 22-43  8
KKV       18  2 16 12-51  4

Kausi 1995-96

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa sijoittuen neljänneksi.

Joukkuetta neljä kautta edustanut Janne Laukkanen siirtyi syksyllä pelaamaan Ettaan 1-sarjaan.

Passari Toni Soini edusti Pohjois-Suomea Uumajassa käydyissä kalottikilpailuissa.

Joukkueen kokoonpano:

Passari: Toni Soini.
Keskihyökkääjät: Jukka Parkkinen, Ismo Kokko, Marko Tuomaala.
Yleispelaajat: Pauli Mäenpää, Timo Poranen, Juha Markkanen, Hannu Rämäkkö.
Hakkuri: Kalle Heikkilä.
Valmentaja: Toni Soini.
Otteluvalmentaja: Jyrki Heino.

Miesten 3-sarja kaudella 1995-96
KiiRi      20 18  2 56-20 36
----------------------------
Viri       20 17  3 56-16 34
----------------------------
SalSa      20 12  8 43-33 24
OYUS       20 11  9 43-39 22
Kalepa     20 10 10 39-42 20
LNM        20  9 11 33-42 18
YppU       20  9 11 40-36 18
----------------------------
OuHu       20  8 12 31-38 16
----------------------------
KemPy      20  7 13 28-44 14
PudU       20  7 13 30-47 14
LaMy       20  2 18 16-58  4

Miesten 2-joukkue

Miesten 2-joukkue pelasi 4-sarjassa sijoittuen kahdeksanneksi.

Kakkosjoukkueen kokoonpano oli Petteri Muuruvirta, Jari Konu, Mikko Kestilä, Marko Karjalainen, Matti Leskelä, Jarmo Lumpus, Kari Mattila, Petri Pöllänen, Rami Kivilahti, Matti Kuusela, Timo Mikkonen ja Jukka Vatanen.

Miesten 4-sarja 1995-96
MuPS-2      16 13  3 41-15 26
HaHe        16 11  5 37-16 22
KiimU       16 10  6 37-23 20
KTU         16  9  7 34-25 18
ONMKY       16  9  7 32-34 18
KemPy-3     16  7  9 25-35 14
UU          16  6 10 25-35 12
OYUS-2      16  4 12 20-41  8
Kisko-2     16  3 13 16-43  6

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa nousten 2-sarjaan.

Joukkueen kokoonpano:

Mona Parkkinen, Soile Mäenpää, Jenni Vaattovaara, Petra Pylväs, Minna Kallunki, Anu Moilanen, Sanna Seppänen, Sari Peltonen, Arja Lamberg ja Sari Viitala

Viri-2       16 13  3 42-14 26
------------------------------
OYUS         16 12  4 37-16 24
------------------------------
YppU         16 10  6 39-24 20
PattU        16 10  6 35-26 20
KaNV         16  9  7 30-27 18
KemPy        16  9  7 30-28 18
------------------------------
LNM          15  4 11 24-34  8
UU           16  4 12 15-39  8
Ralepa       15  0 15  1-45  0

Opiskelijoiden SM-kilpailuissa Lappeenrannassa OYUS sai pronssia joukkueella Toni Soini, Kalle Heikkilä, Matti Kuusela, Jarmo Lumpus, Petri Pöllänen ja Juha Markkanen


Kausi 1996-97

Miesten edustusjoukkue

MIesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa ja sijoittui kuudenneksi.

Joukkueen kokoonpano:

Tomi Airenne, Kalle Heikkilä, Kimmo Heikkilä, Mika Huhtanen, Ismo Kokko, Juha Markkanen, Pauli Mäenpää, Jukka Parkkinen (C), Timo Poranen, Hannu Rämäkkö ja Toni Soini. Valmentajana toimi Juha Markkanen.

Kiuruveden Teräs              18 17  1  52-11  34
-----------------------------------------
Limingan Niittomiehet         18 14  4  45-16  28
-------------------------------------------------
Saloisten Salama              18 13  5  46-24  26
Vaalan Karhu                  18 11  7  41-25  22
Muhos-Volley-96               18 11  7  35-31  22
Oulun Yliopiston Urheiluseura 18 10  8  33-30  20
Hyrynsalmen Isku              18  7 11  26-40  14
Suomussalmen Palloseura       18  4 14  23-43   8
-------------------------------------------------
Kiuruveden Jänne-2            18  2 16  16-50   4
Kaukovainion Kunto            18  1 17   5-52   2

Miesten 3-sarja 1996-97
OYUS-KiuTe   2-3
KaKunto-OYUS 0-3
OYUS-VaKa    0-3
LNM-OYUS     3-0
MuVo-96-OYUS 3-0
OYUS-SalSa   3-2
SuPS-OYUS    1-3
OYUS-HyIs    3-2
KiuJä-2-OYUS 0-3
KiuTe-OYUS   3-0
OYUS-KaKunto 3-0
VaKa-OYUS    3-0
OYUS-LNM     1-3
OYUS-MuVo-96 3-0
SalSa-OYUS   3-0
OYUS-SuPS    3-0
HyIs-OYUS    0-3 (HyIs luovutti pelaajien vähennyttyä alle kuuden)
OYUS-KiuJä-2 3-1

Miesten 2-joukkue kaudella 1996-97

Miesten 2-joukkue sijoittui 4-sarjassa neljänneksi.

Pudasjärven Urheilijat-2         12  9  3  31-15  18 
Telecom                          12  9  3  30-15  18
Kellon Työväen Urheilijat        12  9  3  28-17  18
Oulun Yliopiston Urheiluseura 2  12  7  5  26-20  14
Haukiputaan Heitto               12  4  8  18-24   8
Kiimingin Urheilijat             12  3  9  14-29   6
Pudasjärven Urheilijat-3         12  1 11   7-34   2

PudU-2-OYUS-2    3-1 (15-4,15-12,9-15,15-1)
OYUS-2-PudU-3    3-0 (15-7,15-4,15-4)
HaHe-OYUS-2      0-3 (3-15,11-15,8-15)
OYUS-2-KTU       2-3 (11-15,15-13,15-6,6-15,13-15)
KiimU-OYUS-2     1-3 (10-15,15-8,7-15,11-15)
OYUS-2-Telecom   3-2 (11-15,8-15,15-13,17-15,15-8)
OYUS-2-PudU-2    1-3 (15-5,13-15,4-15,14-16)
PudU-3-OYUS-2    0-3 (3-15,10-15,14-16)
OYUS-2-HaHe      3-2 (15-10,13-15,15-5,12-15,15-9)
KTU-OYUS-2       3-0 (15-9,15-12,15-10)
OYUS-2-KiimU     3-0 (15-10,15-7,15-3)
Telecom-OYUS-2   3-1 (15-11,15-2,11-15,15-10)

Joukkueessa pelasivat Marko Karjalainen, Jari Konu, Matti Kuusela, Matti Leskelä, Jarmo Lumpus, Kari Mattila, Timo Mikkonen, Tero Pihlajamaa sekä Petri Pöllänen.

Lentopalloliiton Pohjois-Suomen aluejaosto palkitsi Petri Pölläsen vuoden lupaavimpana nuorena erotuomarina.

Miesten 3-joukkue kaudella 1996-97

Lisääntyneen pelaajamäärän johdosta perustettiin miesten 3-joukkue, joka pelasi 5-sarjassa. Joukkue nousi jännittävien vaiheiden jälkeen 4-sarjaan voitettuaan viimeisessä ottelussa Terva-Lentiksen.

Vaalan Karhu                     16  16  0  48-11  32
Oulun Yliopiston Urheiluseura-3  16  13  3  43-18  26
-----------------------------------------------------
Terva-Lentis                     16  12  4  42-18  24
Muhos-Volley-96-4                16   9  7  33-27  18
Oulujoen Kiekko                  16   7  9  32-31  14
Tyrnävän Tempaus                 16   7  9  26-32  14
Oulunsalon Vasama-2              16   5 11  20-39  10    
Solitra                          16   2 14  12-44   4
Oulun Kisko                      16   1 15  10-46   2    

OYUS-3-Kisko    3-0 (15-7,15-4,15-8)
OsVa-2-OYUS-3   1-3 (7-15,6-15,15-11,7-15)
OYUS-3-Solitra  3-0 (15-8,15-5,15-7)
TyTe-OYUS-3     0-3 (8-15,8-15,9-15)
OYUS-3-VaKa     1-3 (12-15,12-15,15-9,12-15)
MuVo-4-OYUS-3   0-3 (12-15,1-15,14-16)
OYUS-OjKi       3-1 (8-15,15-10,15-5,15-4)
TerLe-OYUS-3    2-3 (14-16,15-10,12-15,15-10,17-19)
Kisko-OYUS-3    0-3 (4-15,11-15,7-15)
OYUS-3-OsVa-2   3-0 (15-11,15-7,15-0)
Solitra-OYUS-3  1-3 (9-15,15-10,4-15,9-15)
OYUS-3-TyTe     3-1 (7-15,15-6,15-6,15-10)
VaKa-OYUS-3     3-2 (15-6,9-15,15-6,6-15,15-13)
OYUS-3-MuVo-4   1-3 (13-15,9-15,15-5,7-15)
OjKi-OYUS-3     1-3 (10-15,15-11,8-15,10-15)
OYUS-3-TerLe    3-2 (15-13,14-16,15-8,10-15,15-11)

Joukkueessa pelasivat Petteri Muuruvirta, Teemu Känsikangas, Isto Rajala, Pasi Peltonen, Marko Hirvonen, Petri Mäenpää, Jacek Makowiecki, Jyrki Heino ja Rami Kivilahti.

Naisten edustusjoukkue kaudella 1996-97

Naisten edustusjoukkue pelasi ensimmäistä kertaa historiansa aikana 2-sarjassa. Sarja osoittautui kiven kovaksi ja joukkueen ensimmäinen voitto tuli vasta yhdeksännessätoista ottelussa. Vaikka pelit sujuivatkin loppukaudella jo paremmin, niin joukkue lopulta putosi takaisin 3-sarjaan hävittyään uusintaottelut Alavieskan Viriä vastaan erin 3-5.

ALKUSARJA
OYUS-OlsHe    1-3 (7-15-7-15,15-12,8-15)
WoVo-2-OYUS   3-2 (15-11,11-15,15-5,12-15,15-8)
OYUS-PattU    0-3
PuRy-OYUS     3-2 (12-15,15-3,6-15,15-12,15-6)
OYUS-Tiikerit 0-3 (12-15,11-15,2-15)
OYUS-Viri     1-3 (15-12,4-15,9-15,13-15)
Tiikerit-OYUS 3-2 (15-5,15-2,7-15,14-16,15-11)
PattU-OYUS    3-0 (15-5,15-13,15-5)
OYUS-PuRy     0-3 (6-15,9-15,1-15)
OlsHe-OYUS    3-0 (15-4,15-11,15-10)
Viri-OYUS     3-1 (15-6,7-15,15-10,15-8)
OYUS-PaKa     0-3 (2-15,12-15,4-15)
OYUS-WoVo-2   0-3 (8-15,12-15,4-15)

Pattijoen Urheilijat           14  12  2  38-15  24
Kuusamon Pallokarhut           14  12  2  36-15  24
---------------------------------------------------
Puolangan Ryhti                14   8  6  31-22  16
Woman Volley-2                 14   8  6  29-27  16
Oulunsuun Heitto               14   6  8  25-29  12
Alavieskan Viri                14   5  9  23-32  10 
Kokkolan Tiikerit              14   5  9  22-31  10
Oulun Yliopiston Urheiluseura  14   0 14   9-42   0

2-SARJAN JATKOSARJA
OYUS-PuRy     0-3 (13-15,9-15,8-15)
Viri-OYUS     3-0 (15-11,15-9,15-9)
OYUS-OlsHe    1-3 (13-15,15-9,12-15,16-17)
WoVo-2-OYUS   3-0 (15-8,15-11,15-13)
OYUS-Tiikerit 3-2 (13-15,15-9,4-15,15-6,15-11)
Tiikerit-OYUS 3-0
OlsHe-OYUS    1-3
PuRy-OYUS     3-0
OYUS-Viri     3-2 (12-15,15-2,15-8,3-15,15-10)
OYUS-WoVo-2   0-3 (9-15,10-15,11-15)
Puolangan Ryhti               10  10  0  30- 8  22
--------------------------------------------------
Woman Volley-2                10   7  3  24-13  15
Oulunsuun Heitto              10   4  6  19-24   8
Kokkolan Tiikerit             10   3  7  20-22   6
----------------------------------------------------
Alavieskan Viri               10   3  7  15-25   6
Oulun Yliopiston Urheiluseura 10   3  7  10-26   6

Uusintaottelut sarjapaikan säilyttämisestä
Viri-OYUS 2-3 (15-9,10-15,15-9,9-15,13-15)
OYUS-Viri 0-3 (4-15,7-15,12-15)
Viri säilytti paikkansa erin 5-3.

Joukkueessa pelasivat Petra Mikkilä, Minna Kallunki, Soile Mäenpää, Anu Moilanen (C), Jenni Vaattovaara, Annika Sorsa, Satu Soini, Mona Parkkinen ja Anne Vainio.

Valmentajana toimi Petri Mäenpää.


Kausi 1997-98

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue jatkoi 3-sarjassa ja säilytti sarjapaikkansa.

Miesten kakkosjoukkue

Miesten edustusjoukkue jatkoi 4-sarjassa.

Miesten kolmosjoukkue

Miesten kolmosjoukkue aloitti 4-sarjassa ja onnistui säilyttämään sarjapaikkansa.

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue nousi 2-sarjaan!

SARJATAULUKKO

Oulun Yliopiston Urheiluseura 22 19  3  60-21  38
-------------------------------------------------
ONMKY-2                       22 16  6  58-26  32     
Muhos-Volley-96               22 16  6  57-28  32
Ristijärven Pyry              22 16  6  55-30  32
OYKS/Vapari                   22 16  6  53-29  32
Kempeleen Pyrintö             22 12 10  47-36  24
Utajärven Urheilijat          22 12 10  47-43  24
Oulujoen Kiekko               22  9 13  38-47  18
Oulun Kisko                   22  8 14  33-47  16
Oulunsalon Vasama             22  4 18  17-55   8
Tyrnävän Tempaus              22  2 20  15-64   4
-------------------------------------------------
ONMKY                         22  2 20  12-62   4

OYUS nousi 2-sarjaan ja viimeiseksi sijoittunut ONMKY putosi 4-sarjaan.
SYYSKIERROS OYUS-OjKi 3-0 (15-3,15-5,15-7) MuVo-OYUS 3-0 (15-4,15-11,15-12) OYUS-RiPy 3-2 (8-15,15-5,14-16,15-10,15-8) TyTe-OYUS 0-3 (5-15,3-15,4-15) OYKS-OYUS 3-1 (15-10,16-14,11-15,16-14) OYUS-KemPy 3-1 (15-10,9-15,15-11,15-7) ONMKY-OYUS 0-3 (6-15,5-15,10-15) OYUS-OsVa 3-0 (15-1,15-5,15-3) UU-OYUS 1-3 (14-16,8-15,15-13,10-15) OYUS-Kisko 3-0 (15-0,15-2,15-4) ONMKY-2-OYUS 2-3 (15-9,11-15,15-9,13-15,12-15)
KEVÄTKIERROS OjKi-OYUS 0-3 (9-15,7-15,4-15) OYUS-MuVo 3-1 (15-6,9-15,15-6,15-5) RiPy-OYUS 3-2 (12-15,15-6,10-15,15-7,15-8) OYUS-TyTe 3-0 (15-9,15-7,15-5) OYUS-OYKS 3-2 (4-15,15-5,13-15,15-8,15-5) KemPy-OYUS 0-3 (11-15,13-15,7-15) OYUS-ONMKY 3-0 (15-6,15-7,15-7) OsVa-OYUS 0-3 OYUS-UU 3-1 (5-15,15-0,15-7,15-2) Kisko-OYUS 1-3 (9-15,15-11,9-15,11-15) OYUS-ONMKY-2 3-1 (15-9,16-14,6-15,15-5)

Joukkueessa pelaavat Jenni Vaattovaara, Minna Kallunki, Anne Vainio, Annika Sorsa, Anu Moilanen, Hanna Moilanen, Laura Rissanen, Pirjo-Liisa Pöykkö, Pieta Mattila sekä Maja Kusevic.
Valmentajana toimi Petri Mäenpää.

Joukkueen pelaajista Anu Moilanen pelaa joukkueessa jo kuudennetta
kauttaan.Kun muut hyytyvät, niin "Miss Duracell" jatkaa...jatkaa...jatkaa...

Kausi 1998-99

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi kolmossarjassa

Limingan Niittomiehet          17 15  2  45-14  30
--------------------------------------------------
Siikajoen Sisu                 18 14  4  46-20  28
Kempeleen Pyrintö              18 10  8  40-28  20
Oulun Yliopiston Urheiluseura  18  9  9  39-33  18
Pallo-Karhut, Kuusamo          18  9  9  32-37  18
Telecom, Oulu                  18  9  9  32-37  18
Lk-Sport                       18  8 10  28-41  16
Pudasjärven Urheilijat         17  7 10  29-39  14
--------------------------------------------------
Kalajoen Lentopallo            18  5 13  24-45  10
ONMKY                          18  4 14  23-43   8
SYYSKIERROS                                         
Lk Sport-OYU   2-3 (13-15,15-13,15-10,8-15,7-15)
OYUS-LNM       2-3 (15-6,9-15,15-7,12-15,13-15)
KaLe-OYUS      0-3 (9-15,10-15,11-15)
OYUS-KemPy     3-1 (13-15,15-3,15-3,15-4)
ONMKY-OYUS     1-3 (16-14,6-15,10-15,4-15)
OYUS-PaKa      3-0 (15-7,15-2,15-5)
PudU-OYUS      1-3 (4-15,8-15,15-5,9-15)
Sisu-OYUS      3-1 (15-6,3-15,15-9,15-12)
OYUS-Telecom   2-3 (15-9,15-13,13-15,9-15,14-16)

KEVÄTKIERROS OYUS-Lk Sport 3-0 (15-3,15-9,15-6) LNM-OYUS 3-0 (15-13,15-9,15-4) OYUS-KaLe 3-0 (15-9,15-4,15-13) KemPy-OYUS 3-0 (15-11,15-8,15-4) OYUS-ONMKY 3-1 (15-11,13-15,15-11,15-8) PaKa-OYUS 3-2 (5-15,11-15,15-13,15-13,15-13) OYUS-PudU 1-3 (10-15,10-15,17-15,12-15) OYUS-SiSi 2-3 (15-10,12-15,15-5,13-15,10-15) Telecom-OYUS 3-2 (3-15,15-10,7-15,15-8,15-10)

Joukkueessa pelasivat: Pelaaja-valmentaja: Vesa Timonen P: Juha Markkanen KP: Ari Kärkkäinen, Jani Karhu, Jukka Parkkinen YP: Timo Poranen, Nilla Järvensivu, Marko Hirvonen, Isto Rajala H: Vesa Kokko, Mika Huhtanen

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue pelasi 4-sarjaa samassa lohkossa kolmosjoukkueen kanssa. Kakkosjoukkue onnistui voittamaan molemmat keskinäiset ottelut.

KiiRi    9  9  0   27- 7   18
OYUS 2   9  7  2   24-11   14
KaKu     8  6  2   22-11   12
PudPS    8  5  3   17-12   10
OLsHe    9  5  4   18-16   10
OYUS 3   8  3  5   15-18    6
HaHe     9  3  6   13-19    6
KTU      8  2  6   11-20    4
PudU     8  1  7    6-22    2
Hauve    8  1  7    5-22    2

OYUS2-OYUS3 3-0 (15-5,15-12,15-9) HauVe-OYUS2 1-3 (6-15,6-15,15-12,8-15) OYUS2-OlsHe 3-2 (15-5,8-15,11-15,15-13,15-11) KaKu-OYUS2 3-2 (17-16,15-11,8-15,11-15,15-12) OYUS2-PuU 3-0 (15-6,15-2,15-5) KTU-OYUS2 0-3 (4-15,11-15,12-15) OYUS2-PuPs 3-1 (11-15,15-6,15-10,15-12) OYUS2-KiiRi 1-3 (10-15,15-12,11-15,4-15) HaHe-OYUS2 1-3 (6-15,12-15,15-7,11-15) OYUS3-OYUS2 2-3 (9-15,15-10,4-15,15-9,9-15) OYUS2-HauVe 3-0 (15-11,15-3,15-6) OlsHe-OYUS2 0-3 (8-15,8-15,5-15) OYUS2-KaKu 3-0 (15-8,15-8,15-5) PuU-OYUS2 1-3 OYUS2-KTU 3-0 (luovutus) PuPs-OYUS2 0-3 KiiRi-OYUS2 0-3 (13-15,8-15,7-15) OYUS2-HaHe 2-3

Joukkueen kokoonpano oli: P: Pasi Mäenpää, Jari Konu, Hannu Rämäkkö KP: Kari Mattila, Tero Pihlajamaa, Tomi Airenne YP: Matti Kuusela, Petri Mäenpää, Jarmo Lumpus, Hannu Rämäkkö H:Tomi Järvenpää

Miesten kolmosjoukkue

Kolmosjoukkue pelasi nelossarjassa samassa lohkossa kakkosjoukkueen kanssa.

OYUS2-OYUS3 3-0 (15-5,15-12,15-9)              
OYUS3-OlsHe 1-3 (14-16,16-14,9-15,12-15)       
PuU-OYUS3   1-3 (16-14,11-15,3-15,2-15)        
OYUS3-PuPs  2-3 (8-15,15-11,15-10,14-16,6-15)  
HaHe-OYUS3  2-3 (16-14,8-15,11-15,15-12,12-15) 
OYUS3-HauVe 3-0 (15-10,15-13,15-11)            
KaKu-OYUS3  3-2 (15-12,13-15,5-15,15-12,16-14) 
OYUS3-KTU   3-0 (15-12,15-5,16-14)             
KiiRi-OYUS3 3-1 (15-8,11-15,15-8,15-7)         

OYUS3-OYUS2 2-3 (9-15,15-10,4-15,15-9,9-15) OlsHe-OYUS3 3-0 (17-15,16-14,15-2) OYUS3-PuU 3-2 (15-6,7-15,15-8,11-15,15-11) PuPs-OYUS3 3-2 (7-15,17-15,15-17,15-7,15-9) OYUS3-HaHe 1-3 (15-3,12-15,10-15,7-15) HauVe-OYUS3 2-3 (15-6,15-9,13-15,10-15,14-16) OYUS3-KaKu 0-3 (5-15,11-15,14-16) KTU-OYUS3 2-3 (5-15,15-6,10-15,15-13,14-16) OYUS3-KiiRi 1-3 (6-15,11-15,15-6,8-15)

Joukkueessa pelasivat: P: Jani Tossavainen, Petteri Muuruvirta KP: Jukka Koskela, Jacek Makowiecki YP: Jarto Tarpio, Markku Kiminki, Juha-Matti Korkiamäki, Esa Ronkainen, Mika Ronkainen

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi kakkossarjassa

Salmi-Wolley                  20 19  1  58- 7  38
Vieremän Lentopallo-92        20 16  4  49-24  32
Perungan Pojat                20 13  7  50-28  26
Nivalan Urheilijat            20 12  8  40-35  24
Oulun Yliopiston Urheiluseura 20 10 10  38-38  20
Oulunsuun Heitto              20 10 10  36-38  20
Alavieskan Viri               20  8 12  31-37  16
Pallo-Karhut                  20  8 12  33-45  16
-------------------------------------------------
Woman-Volley-II               20  7 12  29-42  14
Muhos-Volley-96               20  6 14  30-49  12
ONMKY                         20  1 19   8-59   2 

OYUS-MuVo 3-2 (15-9,10-15,12-15,15-5,15-13) PaKa-OYUS 2-3 (15-10,8-15,3-15,15-12,8-15) OYUS-Viri 3-1 (14-16,15-5,15-9,17-15) NU-OYUS 3-1 (15-11,14-16,15-11,15-8) OlsHe-OYUS 1-3 (14-16,9-15,15-9,11-15) OYUS-ONMKY 3-0 (15-8,15-9,15-10) SaWo-OYUS 3-0 (15-9,15-5,15-6) OYUS-PerPo 2-3 OYUS-WoVo 3-0 (15-5,15-9,15-11) MuVo-OYUS 3-2 (15-7,15-8,14-16,9-15,15-9) OYUS-PaKa 2-3 (5-15,15-8,13-15,15-13,8-15) Viri-OYUS 3-0 (15-13,15-11,15-7) OYUS-NU 0-3 (7-15,7-15,11-15) OYUS-OlsHe 3-1 (2-15,17-15,15-9,15-7) ONMKY-OYUS 0-3 (7-15,3-15,3-15) WoVo-OYUS 0-3 (9-15,8-15,10-15) PerPo-OYUS 1-3 (11-15,15-8,7-15,9-15) OYUS-ViLe 1-3 (8-15,13-15,15-11,16-17) OYUS-SaWo 0-3 (9-15,13-15,5-15) ViLe-OYUS 3-0 (15-11,17-16,15-13)

Ykkössarjan nousukarsintojen ensimmäinen kierros. Kahdella voitolla jatkoon.

NU-OYUS  1-3 (10-15,15-10,14-16,11-15)
OYUS-NU  0-3 (12-15,10-15,6-15)
NU-OYUS  3-2

Nivalan Urheilijat toiselle kierrokselle voitoin 2-1.

Joukkueen kokoonpano:
Valmentaja: Petri Mäenpää P: Anu Moilanen, Pieta Mattila KP: Maja Kusevic, Pirjo-Liisa Pöykkö, Anne Vainio YP: Minna Kallunki, Jenni Vaattovaara, Laura Rissanen, Kristiina Nuojua

Kausi 1999-2000

Miesten edustusjoukkue

OYUS:n miesten edustusjoukkue uusiutui viime kaudesta lähes kokonaan. Edellisen kauden pelaajista jäi jäljelle vain Timo Poranen, Vesa Kokko ja Nilla Järvensivu. Uusia pelaajia joukkueessa ovat Harri Paadar (Telecom 3-s), Vesa Kontio (ONMKY 3-s), Jouni Leiviskä (KiiRi 2-s), Timo Tykkyläinen ja Toni Soini (Etta-2 1-s) sekä Jarmo Lumpus (OYUS-2 4-s). Pelaajavalmentajana toimii Harri Paadar.

Kauden 1998-99 joukkueesta Ari Kärkkäisen uusi seura on Etta-2, Jukka Parkkisen OYUS-2 ja Juha Markkasen OYUS-3. Vesa Timonen siirtyi valmentamaan naisten edustusjoukkuetta. Peliuransa lopettivat Isto Rajala, Marko Hirvonen sekä Jani Karhu. Mika Huhtasen uusi olinpaikka löytyy Salosta.

Joukkueen kokoonpano:
Pelaaja-valmentaja: Harri Paadar
P: Toni Soini
YP: Timo Poranen, Vesa Kokko, Jarmo Lumpus, Nilla Järvensivu, Timo Tykkyläinen
KP: Vesa Kontio, Jouni Leiviskä

Miesten edustusjoukkue pelasi 3-sarjassa samassa lohkossa kakkosjoukkueen kanssa. Lohkovoitosta jäi puuttumaan 4 pistettä, jotka kakkosjoukkue vei…

Sarjataulukko:

OYUS       20 16  4   36 -  9  32
OYUS 2     20 16  4   35 - 13  32
OuHu       20 13  7   26 - 15  26
LNM        20 10 10   25 - 25  20
PuU        20  9 11   21 - 25  18
PaKa       19  8 11   18 - 24  16
Lk Sport   20  8 12   21 - 29  16
ONMKY      20  6 14   18 - 30  12
KiiRi      20  5 15   13 - 33  10
LaMy       19  0 19    5 - 38   0

OYUS - LNM      2-0 (21-12, 21-12 / 21-11, 21-13)
Lk Sport - OYUS 1-2 (21-12, 24-22 / 11-21, 11-21 / 11-15)
OYUS - OuHu     2-0 (21-10, 21-12 / 21-19, 21-16)
OYUS-2 - OYUS   2-1 (21-18, 21-18 / 14-21, 21-19, 4-7 / 15-11)
OYUS - LaMy     2-0 (21-9, 21-7 / 21-18, 21-9) 
PuU - OYUS      0-2 (11-21, 17-21 / 13-21, 8-21)
OYUS - KemPy    1-2 (17-21, 21-15, 7-5 / 21-17, 16-21, 4-7 / 11-15)
KiiRi - OYUS    0-2 (5-21, 14-21 / 17-21, 16-21)
OYUS - PaKa     2-0 (21-10, 21-11 / 21-16, 21-17)
ONMKY - OYUS    0-2 (18-21, 11-21 / 21-19, 17-21, 1-7)

LNM - OYUS      0-2 (11-21, 13-21 / 21-14, 8-21, 1-7)
OYUS - Lk Sport 2-0 (21-10, 21-10 / 21-12, 21-9)
OuHu - OYUS     0-2 (22-24, 13-21 / 12-21, 12-21)
OYUS - OYUS-2   1-2 (21-12, 18-21, 4-7 / 23-21, 23-21 / 7-15)
LaMy - OYUS     0-2 (19-21, 13-21 / 7-21, 16-21)
OYUS - PuU      2-0 (21-9, 27-25 / 21-12, 21-9) 
KemPy - OYUS    2-1 (18-21, 21-11, 5-7 / 24-22, 15-21, 9-7 / 15-12)
OYUS - KiiRi    2-0 (21-8, 21-14 / 21-11, 21-14)
PaKa - OYUS     0-2 (17-21, 15-21 / 13-21, 18-21) 
OYUS - ONMKY    2-0 (21-10, 13-21, 9-7 / 21-17, 21-12)

Miesten kakkosjoukkue

Kakkosjoukkue pelasi samassa kolmossarjalohkossa ykkösjoukkueen kanssa vieden yhteiset ottelut puhtaasti 2-0. Valmentajamääräyksistä tai sopupelistä ei siis ollut tietoakaan.

OYUS-2 - Lk Sport  1-2 (21-16, 21-8 / 18-21, 11-21 / 12-15)
OuHu - OYUS-2      0-2 (17-21, 21-14, 5-7 / 23-21, 21-23, 5-7)
OYUS-2 - OYUS      2-1 (21-18, 21-18 / 14-21, 21-19, 4-7 / 15-11)
LaMy - OYUS-2      0-2 (21-19, 15-21, 5-7 / 15-21, 21-19, 7-9)
OYUS-2 - PuU       0-2 (19-21, 21-19, 5-7 / 16-21, 16-21)
KemPy - OYUS-2     2-1 (12-21, 21-18, 7-3 / 14-21, 21-16, 2-7 / 15-11)
OYUS-2 - KiiRi     2-0 (21-15, 18-21, 7-3 / 21-18, 21-19)
PaKa - OYUS-2      1-2 (21-17, 18-21, 7-0 / 23-21, 17-21, 4-7 / 10-15)
OYUS-2 - ONMKY     2-0 (21-15, 21-14 / 21-16, 21-17)
LNM - OYUS-2       1-2 (21-15, 21-15 / 14-21, 17-21 / 12-15)

Lk Sport - OYUS-2  1-2 (21-19, 15-21, 3-7 / 21-15, 21-17 / 14-16)
OYUS-2 - OuHu      2-0 (21-17, 21-13 / 21-17, 21-13)
OYUS - OYUS-2      1-2 (21-12, 18-21, 4-7 / 23-21, 23-21 / 7-15)
OYUS-2 - LaMy      2-0 (21-15, 21-9 / 15-21, 22-20, 7-5)
PuU - OYUS-2       0-2 (17-21, 19-21 / 12-21, 13-21)
OYUS-2 - KemPy     1-2 (17-21, 21-11, 9-7 / 8-21, 21-17, 4-7 / 12-15)
KiiRi - OYUS-2     0-2 (29-31, 10-21 / 21-23, 21-16, 4-7)
OYUS-2 - PaKa      2-0 (21-18, 21-13 / 23-21, 21-17)
ONMKY - OYUS-2     0-2 (10-21, 11-21 / 19-21, 18-21)
OYUS-2 - LNM       2-0 (22-20, 21-12 / 21-19, 21-8)

Miesten kolmosjoukkue

Kolmosjoukkue pelasi edelleen nelossarjaa.

SYYSKIERROS
OYUS-3 - OsVa     2-0 (21-17, 21-19 / 21-13, 17-21, 8-6)
Pomppu - OYUS-3   1-2 (10-21, 15-21 / 21-13, 21-13 / 13-15)
OYUS-3 - WauTe    1-2 (21-19, 11-21, 9-11 /21-15, 21-17 / 10-15)
PuPo - OYUS-3     1-2 (21-14, 21-15 / 16-21, 18-21 / 12-15)
OYUS-3 - Kisko    2-0 (21-7, 21-13 / 21-12, 21-19)
TerLe - OYUS-3    2-1 (23-25, 21-19, 8-6/ 11-21, 21-16, 5-7/ 15-11)
LNM-2 - OYUS-3    1-2 (18-21, 15-21/ 21-16, 21-18/ 10-15)
LNM-3 - OYUS-3    0-2 (15-21, 8-21 / 16-21, 15-21)
OYUS-3 - TyrTe    2-0 (21-9, 17-21, 8-6 / 26-24, 16-21, 7-2)

KEVÄTKIERROS OsVa - OYUS-3 1-2 (21-17, 21-8 / 16-21, 16-21 / 11-15) OYUS-3 - Pomppu 2-0 (21-15, 21-17 / 21-14, 21-14) WauTe - OYUS-3 1-2 (19-21, 21-11, 4-7 / 25-23, 21-17 / 14-16) OYUS-3 - PuPo 2-0 (21-16, 21-15 / 21-15, 19-21, 7-4) Kisko - OYUS-3 0-2 (6-21, 9-21 / 3-21, 6-21) OYUS-3 - TerLe 2-0 (18-21, 21-16, 7-5 / 24-22, 21-6) OYUS-3 - LNM-2 2-0 (25-23, 11-21, 7-4 / 21-15, 21-19) OYUS-3 - LNM-3 2-0 23-21, 21-14 / 21-11, 21-13) TyrTe - OYUS-3 1-2 (18-21, 15-21 / 21-17, 21-18 / 9-15)

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi kakkossarjaa, sijoittuen lohkossaan lopulta toiseksi ja karsintojen jälkeen joutui taipumaan Perungan Poikien joukkueelle, joka nousi ykkössarjaan.

Perungan Pojat                12 11  1   23 -  4  46 - 12   22
Oulun Yliopiston Urheiluseura 12  8  4   19 - 11  38 - 25   16
Muhos-Volley                  12  8  4   18 - 12  37 - 24   16
Alavieskan Viri               12  6  6   13 - 12  28 - 27   12
Kempeleen Pyrintö             12  6  6   15 - 15  31 - 32   12
Pattijoen Urheilijat          12  3  9    9 - 19  21 - 40    6
ONMKY                         12  0 12    0 - 24   7 - 48    0

PattU-OYUS 0-2 (21-17, 18-21, 6-8 / 21-17, 10-21, 6-8) OYUS-PerPo 0-2 (17-21, 13-21 / 12-21, 21-19, 3-7) Viri-OYUS 0-2 (21-19, 19-21, 2-7 / 17-21, 10-21) OYUS-KemPy 2-1 (21-19, 19-21, 6-8 / 21-14, 21-18, 15-10) OYUS-MuVo 1-2 (19-21, 12-21 / 21-12, 21-17 / 7-15) ONMKY-OYUS 0-2 (13-21, 7-21 / 20-22, 10-21)
OYUS-PattU 1-2 (15-21, 21-12, 5-7 / 21-12, 21-10 / 14-16) PerPo-OYUS 2-1 (21-18, 21-13 / 17-21, 21-17, 5-7/ 15-9) OYUS-Viri 2-0 (21-17, 21-16 / 21-15, 21-13) KemPy-OYUS 1-2 (16-21, 18-21 / 21-15, 17-21, 8-6 / 12-15) MuVo-OYUS 1-2 (21-19, 21-12 / 20-22, 14-21 / 6-15) OYUS-ONMKY 2-0 (21-7, 21-8 / 20-22, 21-14, 7-5)
Play off: OYUS-ONMKY 2-0 (21-7, 21-13 / 21-8, 21-15) ONMKY-OYUS 0-2 (21-16, 10-21, 0-7 / 6-21, 10-21) - OYUS jatkoon toiselle kierrokselle voitoin 2-0. OYUS-MuVo 2-1 (21-19, 12-21, 6-8 / 21-11, 21-13 / 16-14) MuVo-OYUS 1-2 (22-20, 20-22, 7-3 / 13-21, 19-21 / 14-16) - OYUS voitoin 2-0 karsintaan ykkössarjapaikasta. PerPo-OYUS 2-1 (19-21, 19-21 / 21-16, 15-21, 8-6 / 15-11) OYUS-PerPo 0-2 (16-21, 24-26 / 8-21, 15-21) - Perungan Pojat nousi voitoin 2-0 ykkössarjaan.

Joukkue: Valmentaja: Vesa Timonen Huoltaja: Juha Markkanen P: Pieta Mattila YP: Jenni Enbuska, Laura Rissanen, Minna Pesonen, Elina Okkonen, Minna Käkelä,Silja Koivisto KP: Anne Vainio, Anne Lukkari, Pirjo-Liisa Pöykkö Uusia pelaajia joukkueessa olivat Anne Lukkari Oulunsuun Heitosta (2-s), Elina Okkonen Oulujoen Kiekosta (3-s), Minna Käkelä Kuusamon Pallo-Karhuista (2-s) ja Silja Koivisto Keravan Lentopallosta (3-s). Ykköspassarin tehtäviin siirtyi Pieta Mattila ja valmentajaksi tuli Vesa Timonen.

Edellisen kauden joukkueesta Kristiina Nuojua siirtyi Ruukkiin ja Anu Moilanen ja Maja Kusevic lopettivat. Valmentaja Petri Mäenpää keskittyy peliuransa jatkamiseen.

Naisten kakkosjoukkue

Runsaan pelaajatarjonnan johdosta perustettiin naisten lentopalloon myös 2-joukkue, joka lähti mukaan 4-sarjaan.

Joukkueessa pelasivat: Emmi Kaivanto, Marjukka Lappalainen, Heidi Parpala, Hanna Vento, Anna Hyvönen, Elina Tuomela, Laura Skaffari, Sandrine Boumard, Sari Järvinen

Kausi 2000: Gala-cup voittaja, OYUS-M2

OYUS:n miesten kakkosjoukkue osallistui syksyllä lentopallon Suomen Cupiin. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui ykkössarjassa pelaava Himangan Urheilijat. Cupin sääntöjen mukaisesti OYUS sai joka erässä hyvitystä 2 pistettä / sarjataso, eli tässä tapauksessa 4 pistettä. Pelissä OYUS joutui tiukan väännön jälkeen tunnustamaan vastustajan paremmakseen luvuin 2-3.

Suomen Cupista pudonneille järjestettiin kuitenkin mm. jalkapallosta tuttu ns. pikkufinaali, jonka sponsorina toimi Gala-pallojen maahantuoja. Tällä Gala-Cupin ensimmäisellä kierroksella OYUS:n vieraaksi Norssille saapui supersarjassa, siis kolme sarjaporrasta ylempänä, pelaava Tornion Lentis. Supersarjalaiset lähtivät selvinä ennakkosuosikkeina peliin. Takki auki aloittaneet torniolaiset eivät ehtineetkään toipua OYUS:n kypsän pelin aiheuttamasta yllätyksestä, kun taululla komeilivat OYUS:n 3-0 voittoa todistavat luvut. Alle tunnin kestänyt ottelu olisi todennäköisesti päättynyt oyussilaisten voittoon ilman pistetasoitustakin, sillä kaikki erät päättyivät sarjatasoituksen mukaista 6 pistettä suuremmalla erolla.

Välierässä OYUS:n vastustajaksi piti asettua ykkössarjassa pelaava Kauhavan Visa. Visalaiset olivat ilmeisesti kuitenkin kuulleet OYUS:n hyvästä esityksestä Torniota vastaan käydyssä pelissä eivätkä uskaltautuneet lainkaan pelipaikalle. Näin OYUS II oli lunastanut itselleen loppuottelupaikan.

Finaali pelattiin 17.12. Hämeenlinnassa legendaarisessa Rinkelimäen jäähallissa. Samaan aikaan hallissa vietettiin lentopallon ns. superviikonloppua, johon kuuluivat miesten ja naisten nopeus- ja tekniikka kilpailut, naisten Gala-Cupin finaali, sekä Suomen Cupin finaalit. Ottelupuitteet olivat siis melkoisen vaikuttavat.

Finaalissa vastaan asettui Helsingin seudulla kakkossarjaa suvereenisti hallitseva Aika Konnat. Konnat olivat ansainneet loppuottelupaikan kukistamalla välierässä supersarjaa johtavan Vihdin Lentopallon suoraan 3-0, joten tiedossa oli kova kamppailu. Lisäksi vastustajan riveissä tiedettiin olevan useampiakin pääsarjatason kokemusta omaavia pelaajia.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää mentiin OYUS:n komennossa. Helsinkiläiset olivat aluksi ihmeissään vastustajansa kanssa, mutta kahden erän jälkeen liigamaisesti pidetty 13 minuutin tauko käänsi aloitteen konnille, jotka ottivatkin kaksi seuraavaa erää itselleen. Ratkaisuerän alkaessa hallille oli jo kertynyt usean sadan katsojan joukko. Tämä sai oyussilaisten taistelutahdon jälleen syttymään ja näin joukkue venyi 16-14 voittoon ja Mestaruuteen.

OYUS II:n edustajat Hämeenlinnassa:
Pauli Mäenpää, Karri Rantalahti, Matti Kuusela, Henri Visuri, Nilla Järvensivu, Marko Kupari, Tomi Järvenpää, Hannu Rämäkkö, Isto Rajala sekä Pasi Mäenpää.

Aiemmilla kierroksilla joukkueessa pelasivat myös Jukka Parkkinen, Teemu Antikainen sekä Jouni Leiviskä.


Kausi 2000-01

Miesten edustusjoukkue

OYUS:n miesten edustusjoukkue uusiutui perinteiden mukaan viime kaudesta lähes kokonaan. Edellisen kauden pelaajista jäi jäljelle vain Toni Soini, Harri Paadar ja Jouni Leiviskä. Uusia pelaajia joukkueessa ovat Jaakko "Jaska" Säkkinen (OsVa 2-s), maineikkaan Jukka Säkkisen pikku veli, Juha "Jussi" Pitkänen (Nilsiän Nujakka 3-s), Antti "Ana" Leppänoro (Lentis-88 Lapinliiga), Karri Rantalahti (KemPy Super-s) joka on myös esiintynyt 800m sileän SM finaalissa edellisenä kesänä, Tomi "JäMä" Järvenpää (OYUS2 3-s), hän on myös niittänyt mainetta osallistumalla Beach Volleyn sekä Evian Pro Tour:iin että Challenger Tour:iin sijoittuen Beach Volley:n SM-rankingissa parinsa Pasi Mäenpään kanssa neljänneksi, Jukka Parkkinen (OYUS2 3-s) on tehnyt paluun edustusjoukkueeseen, Kimmo Määttä (PaKa 3-s) ja Pasi Tiermas (PaKa 3-s) on joukkueen mainio libero. OYUS on saanut kuluneena kesänä harjoituksissa myös valmennus konsultaatiota Matti Ländeniltä. Hän on valmentanut mm. Kiskoa ja Lentopalloseura Ettaa.

Pelaajavalmentajina toimivat Toni Soini ja Harri Paadar.

Kauden 1999- 2000 joukkueesta Timo Poranen siirtyi valmentamaan naisten edustusjoukkuetta ja pelaa OYUS:n 3 -joukkueessa. Vesa Kokko lopetti peliuransa. Timo Tykkyläinen löytyy Tampereelta ja edustaa Tampereen KisaToverit seuraa 2-sarjassa. Vesa Kontio pitää väli vuotta. Jarmo Lumpus muutti Helsinkiin ja Nilla Järvensivu pelaa OYUS 2:ssa.

Pelaaja-valmentajat: Harri Paadar, Toni Soini
P: Toni Soini
YP: Harri Paadar, Jaakko Säkkinen, Pitkänen Juha, Antti Leppänoro
H: Tomi Järvenpää, Karri Rantalahti
KP: Jouni Leiviskä, Jukka Parkkinen, Kimmo Määttä
L: Pasi Tiermas

Miesten ykkösjoukkue pelasi kaudella 2000-2001 kakkossarjassa.

Miesten 2-sarja lohko 1, Sarjataulukko

JOUKKUE     OTT    V    H    ERÄP.    ERÄV.   P          
Kuohu        15   13    2 1362-1179  42- 16  26          
OYUS         15   13    2 1321-1177  40- 18  26
OsVa         15   10    5 1394-1250  37- 24  20          
PuU          15    4   11 1138-1322  19- 38   8          
KemPy        15    3   12 1239-1349  19- 39   6          
Muhos-Volley 15    2   13 1176-1353  18- 40   4  

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue pelasi kolmossarjassa sijoittuen lohkossaan kolmanneksi.

P: Pauli Mäenpää
YP: Pasi Mäenpää, Matti Kuusela, Hannu Rämäkkö, Henri Visuri, Nilla Järvensivu
KP: Isto Rajala, Marko Kupari
L: Teemu Antikainen

Uusina pelaajina joukkueeseen tulivat Henri Visuri Oulaisista, Nilla Järvensivu ja Marko Kupari ykkösjoukkueesta. Jukka Parkkinen sekä Tomi Mäenpää siirtyivät ykkösen miehistöön. Petri Mäenpää siirtyi jalkavaivojensa johdosta katsomon puolelle.

Miesten 3-sarja lohko 2, Sarjataulukko

JOUKKUE     OTT    V    H    ERÄP.    ERÄV.   P          
SalSa        15   11    4 1365-1257  37- 23  22          
OYUS         15   11    4 1395-1314  38- 24  22
LNM          15   10    5 1351-1200  37- 21  20          
PuU          15    6    9 1439-1492  29- 39  12          
WauTe        15    4   11 1283-1366  24- 37   8          
ONMKY        15    3   12 1184-1388  20- 41   6 

Miesten kolmosjoukkue

Miesten kolmosjoukkue pelasi nelossarjaa nousten kauden huipennukseksi kolmossarjaan kiusaamaan ykkösjoukkuetta pitkään kiusannutta kakkosjoukkuetta.

Joukkueen kokoonpano:

P: Jani Tossavainen
KT: Markku Aho, Jarto Tarpio
YP: Marko Hirvonen, Kalle Kekkonen, Mika Lähteenmäki, Timo Poranen
H: Maxim Zarzhetsky

Joukkue uusiutui voimakkaasti sillä edellisen kauden pelaajista oli jäljellä vain kolme pelaajaa. Uudeksi passariksi tuli joukkueessa toissakaudella pelannut Jani Tossavainen. Myös Marko Hirvonen palasi pidettyään kahden vuoden tauon. OYUS:n sisältä joukkueeseen siirtyi edustusjoukkueesta Timo Poranen. Kokonaan uusia pelaajia olivat KuPS:sta siirtynyt Kalle Kekkonen ja ulkomaalaisvahvistus Maxim Zarzhetsky.

Naisten edustusjoukkue

Naisten edustusjoukkue pelasi kaudella 2000-2001 2-sarjassa. Naisten edustusjoukkueen pelaaja Pirjo-Liisa Pöykkö pelasi Pohjois-Suomen joukkueessa kalottimestaruusturnauksessa, joka pidettiin Murmanskissa 28-29.4.

Naisten 2-sarja, lohko 1, sarjataulukko

JOUKKUE   OTT V H   ERÄP     ERÄV   P 
Lentis-88 20 17 3 1655-1403 55- 16 34 
SantaPark 20 15 5 1625-1457 46- 25 30 
Viri      20 15 5 1677-1468 48- 27 30 
KiimU     20 14 6 1728-1481 49- 27 28 
PerPo     20 12 8 1669-1635 42- 34 24 
OYUS      20 11 9 1630-1648 39- 36 22
ONMKY     20 9 11 1710-1733 38- 42 18 
Tarmo     20 7 13 1555-1699 31- 46 14 
KemPy     20 4 16 1554-1724 24- 52  8 
HU        20 3 17 1453-1692 22- 53  6 
PattU     20 3 17 1410-1726 19- 55  6 

Naisten kakkosjoukkue

Naisten 2-joukkue muuttui edellisestä kaudesta paljon. Edellisen kauden pelaajista olivat mukana Marjukka Lappalainen, Heidi Parpala, Anna Hyvönen, Tiina Rimpinen sekä Elina Tuomela. Uusia pelaajia oli siis peräti kahdeksan, mutta tiukan yhteisharjoittelun myötä joukkueeseen iskostui raivoisa taisteluhenki, jolla tiukatkin kamppailut kääntyvät voitoiksi. OYUS:n naisten nöyrä joukkue lähtikin sarjaan pelifilosofialla: "You live by the serve, You die by the serve, We`re immortal".

Joukkuetta valmensi ikinuori mm. SM-sarjassa Oulun Kiskossa useita kausia pelannut lentopallojyrä Jyrki Heino. Jyrki Heinon lentopallotiedot lisäsivät suuresti pelaajien harjoittelutehoa ja meininki muuttui edellisestä kaudesta, kun varsinaista valmentajaa ei ollut. Joukkueen kapteenina ja yhdyshenkilönä toimi Marjukka Lappalainen.

P: Tiina Rimpinen, Anu Mällinen
YP: Marjukka Lappalainen, Minna Koitijärvi,Anne-Maarit Ollila, Heidi Parpala, Mari Murtomaa, Inga Drerup, Katri Saarela
KP: Anna Hyvönen, Outi Kurtti, Elina Tuomela, Hannele Kytö

Kausi 2001-02

Miesten edustusjoukkue

Kaudella 2001-2002 miesten ykkösjoukkue lähti kakkossarjaan tavoitteenaan runkosarjan voitto. Kauteen lähdettiin lähes edellisen kauden miehistöllä ja ainoastaan libero Pasi Tiermas oli lähtenyt joukkueesta. Kauden lopuksi joukkue nousikin ykkössarjaan.

P: Toni Soini
YP: Harri Paadar, Antti Leppänoro, Jaakko Säkkinen, Juha Pitkänen
KP: Jukka Parkkinen, Kimmo Määttä, Jouni Leiviskä
H: Tomi järvenpää, Karri Rantalahti

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue pelasi kolmossarjassa.

P: Pauli Mäenpää
YP: Hannu Rämäkkö, Matti Kuusela, Nilla Järvensivu, Henri Visuri
KP: Marko Kupari
H: Juha Aalto
L: Teemu Antikainen

Miesten kolmosjoukkue

Miesten kolmosjoukkue pelasi kolmossarjassa

P: Jani Tossavainen, Harri Sisso
YP: Marko Hirvonen, Kalle Kekkonen, Timo Poranen
KP: Jarto Tarpio, Jukka Koskela
H: Markku Aho

Kausi 2002-03

Miesten edustusjoukkue

Kaudella 2002-2003 miesten ykkösjoukkue pelasi ykkössarjassa. Joukkueessa on tapahtunut jotain muutoksia. Jaakko Säkkinen siirtyi kauas itään ja Harri Paadar keskittyi valmennuspuoleen. Uusia pelaajia ovat paluun OYUS:iin tehnyt Pasi Tiermas sekä Raino Pitkänen ja Jaakko Niemi.

Valmentaja: Harri Paadar P: Jaakko Niemi, Pauli Mäenpää KP: Raino Pitkänen, Jukka Parkkinen, Marko Kupari YP: Juha Pitkänen, Karri Rantalahti L: Pasi Tiermas H: Tomi järvenpää

Miesten kakkosjoukkue

Kaudella 2002-2003 miesten kakkosjoukkue pelasi kakkossarjassa sijoittuen lopulta seitsemänneksi. Voittoja ei tullut ihan niin paljon kuin oli suunniteltu, mutta hauskan pitäminen lentopalloillen onnistui silti.

P: Pauli Mäenpää
YP: Hannu Rämäkkö, Nilla Järvensivu, Henri Visuri, Matti Kuusela
KP: Marko Kupari
H: Juha Aalto
L: Teemu Antikainen

Miesten kolmosjoukkue

"Oussi kolmonen" on keskiketterä, Laanaojan raikautta uhkuva, tujakka, kiireettä kypsynyt, eurokokoinen, vaahtoava, mutta aniharvoin ylikuohuva, miehekkään makuinen ja hajuinen joukkue. Näillä eväillä porukka lähtee pitämään kentälle hauskaa ja uusimaan 3-sarjasopimusta. Puolalaista peruspeliä jauhamme teemalla "kaikki eivät voi olla hyviä missään"

P: Harri Sisso
L: Jani Tossavainen
YP: Marko Hirvonen, Kalle Kekkonen, Timo Poranen
KP: Jarto Tarpio, Jukka Koskela
H: Markku Aho, Jani Sieppi

Naisten edustusjoukkue

P: Anu Mällinen YP: Marjukka Lappalainen KP: Hannele Kytö, Elina Tuomela YP: Katri Saarela, Anne Ollila, Heidi Parpala, Mari Murtomaa L: Tiina Rimpinen

Kausi 2003-04

Miesten edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi ykkössarjassa sijoittuen lopulta lohkossaan kahdeksanneksi.

Valmentaja: Harri Paadar
P: Jaakko Niemi, Pauli Mäenpää, Marko Illikainen
KP: Toni Viitala, Jukka Parkkinen, Marko Kupari
H: Tomi järvenpää, Tommi Heinonen
YP: Juha Pitkänen, Jaakko Säkkinen, Jarkko Pitkänen

S Joukkue                    O V  H VE-HE   VEP-HEP  P
1 Kiisto                    21 19 2 60-17 1835-1508 38
2 Riento                    21 19 2 58-18 1790-1488 38
3 HU                        21 18 3 57-21 1825-1560 36
4 KemPy                     21 14 7 50-29 1821-1658 28
5 KaNMKY                    21 13 8 44-32 1710-1613 26
6 ÄU                        21 7 14 32-48 1651-1805 14
7 NJ                        21 7 14 30-47 1689-1790 14
8 OYUS                      21 7 14 29-48 1619-1747 14
9 Roima                     21 6 15 29-48 1641-1772 12
10 KUORTANEEN URHEILUOPISTO 11 5  6 17-20 837-838   10
11 SalSa                    21 4 17 22-54 1531-1796  8
12 KUra                     21 2 19 15-61 1472-1846  4

OYUS-SalSa    3-1 (25-16)(22-25)(25-22)(25-21) 
Kiisto-OYUS   3-0 (25-17)(25-20)(25-22) 
OYUS-ÄU       3-2 (25-16)(25-16)(25-27)(21-25)(15-10) 
Roima-OYUS    1-3 (25-23)(26-28)(24-26)(19-25) 
OYUS-KaNMKY   3-0 (25-22)(26-24)(25-17) 
KUra-OYUS     1-3 (18-25)(20-25)(25-17)(17-25) 
OYUS-HU       2-3 (25-23)(25-18)(18-25)(23-25)(10-15) 
NJ-OYUS       3-0 (25-22)(25-13)(25-19) 
OYUS-KemPy    1-3 (18-25)(18-25)(25-21)(21-25) 
Riento-OYUS   3-0 (25-16)(25-15)(25-19) 
ÄU-OYUS       3-1 (25-19)(24-26)(25-23)(25-18) 
SalSa-OYUS    3-2 (25-20)(25-21)(24-26)(22-25)(15-12) 
OYUS-Kiisto   0-3 (14-25)(23-25)(17-25) 
OYUS-Roima    0-3 (19-25)(19-25)(17-25) 
OYUS-KUORTANE 3-0 (25-22)(25-14)(25-21) 
KaNMKY-OYUS   3-1 (21-25)(25-19)(25-13)(25-19) 
OYUS-KUra     3-1 (25-14)(21-25)(25-10)(25-23) 
KemPy-OYUS    3-0 (25-18)(25-16)(25-21) 
OYUS-NJ       0-3 (18-25)(27-29)(20-25) 
OYUS-Riento   1-3 (19-25)(25-16)(19-25)(19-25) 
HU-OYUS       3-0 (25-14)(25-17)(25-16)

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue jatkoi 2-sarjassa.

P: Janne Mäkäräinen
YP: Juha Aalto, Nilla Järvensivu, Tero Posio, Jukka Kunnari, Ville Pesonen, Markus Vähäkuopus
H: Antti Leppänoro
KP: Kauko Väinämö, Pekka Piippo, Raino Pitkänen, Jarto Tarpio
L: Henri Visuri

S Joukkue   O  V H VE-HE   VEP-HEP  P
1 KemPy 2  21 18 3 58-26 1938-1679 36
2 KyKy     21 15 6 47-26 1685-1475 30
3 Kuula    21 15 6 52-31 1894-1752 30
4 Ploki    21 12 9 45-38 1816-1819 24
5 OYUS 2   21 8 13 40-50 1906-1908 16
6 ONMKY 1  21 7 14 37-48 1800-1903 14
7 Kiisto 2 21 6 15 30-55 1713-1906 12
8 NaPa 2   21 3 18 23-58 1553-1863  6

Kuula-OYUS 2    3-1 (25-17) (20-25) (26-24) (29-27) 
OYUS 2-Ploki    2-3 (25-17) (25-19) (14-25) (27-29) (11-15) 
OYUS 2-KemPy 2  2-3 (25-21) (25-23) (23-25) (15-25) (10-15) 
Kiisto 2-OYUS 2 2-3 (25-22) (16-25) (21-25) (25-17) (8-15) 
KyKy-OYUS 2     3-2 (25-22) (16-25) (17-25) (25-15) (15-7) 
OYUS 2-NaPa 2   3-2 (28-30) (25-12) (23-25) (25-13) (15-5) 
ONMKY 1-OYUS 2  2-3 (29-27) (25-20) (11-25) (21-25) (8-15) 
OYUS 2-Kuula    3-2 (25-23) (20-25) (22-25) (25-21) (16-14) 
Ploki-OYUS 2    3-0 (25-19) (25-18) (25-20) 
OYUS 2-Kiisto 2 2-3 (14-25) (25-21) (25-19) (12-25) (12-15) 
KemPy 2-OYUS 2  3-1 (20-25) (25-19) (25-14) (25-16) 
OYUS 2-KyKy     3-0 (25-19) (26-24) (25-18) 
NaPa 2-OYUS 2   1-3 (23-25) (18-25) (25-23) (18-25) 
OYUS 2-ONMKY 1  3-2 (25-22) (19-25) (25-19) (25-27) (15-7) 
Kuula-OYUS 2    3-1 (22-25) (25-15) (25-20) (25-22) 
OYUS 2-Ploki    2-3 (25-16) (21-25) (25-15) (20-25) (11-15) 
Kiisto 2-OYUS 2 3-0 (27-25) (25-17) (25-23) 
OYUS 2-KemPy 2  2-3 (25-19) (23-25) (25-15) (23-25) (12-15) 
KyKy-OYUS 2     3-0 (25-16) (25-16) (25-22) 
OYUS 2-NaPa 2   3-0 (25-18) (25-16) (25-19) 
ONMKY 1-OYUS 2  3-1 (19-25) (25-17) (26-24) (27-25) 

Miesten kolmosjoukkue

Kolmosjoukke pelasi kolmossarjassa. Joukkue on uudistunut täysin vanhojen pelimiesten lopettaessa, mutta mukaan on tullut myös uusia vahvistuksia. Lisäksi farmisopimus kakkosjoukkueen kanssa lisää materiaalin leveyttä.

P: Juhani Junttila
YP: Timo Juntunen, Matti Kuusela, Hannu Kreivi, Jouni Hiltunen, Mikko Järvensivu, Jukka Tervola
KP: Jukka Koskela, Matti Myllykoski, Oula Nieminen

S Joukkue  O  V  H VE-HE    VEP-HEP P
1 OsVa 2  16 15  1 46-11 1382-1138 30
2 LNM 1   16 13  3 42-16 1375-1185 26
3 LNM 2   16 11  5 37-21 1327-1205 22
4 PuU     16  8  8 31-34 1446-1444 16
5 KemPy 3 16  6 10 28-36 1390-1478 12
6 OYUS 3  16  6 10 28-37 1379-1417 12
7 OlsHe   16  6 10 23-37 1284-1362 12
8 WauTe   16  4 12 20-39 1182-1343  8
9 ONMKY 2 16  3 13 19-43 1246-1439  6

PuU-OYUS 3 1-3 (25-20)(22-25)(21-25)(24-26) 
OYUS 3-KemPy 3 3-1 (25-18)(25-22)(23-25)(25-6) 
LNM 1-OYUS 3 3-2 (25-18)(25-16)(18-25)(23-25)(22-20) 
ONMKY 2-OYUS 3 1-3 (25-23)(16-25)(19-25)(18-25) 
OYUS 3-OsVa 2 0-3 (22-25)(16-25)(18-25) 
OlsHe-OYUS 3 1-3 (25-17)(16-25)(11-25)(20-25) 
OYUS 3-LNM 2 0-3 (21-25)(12-25)(20-25) 
OYUS 3-PuU 2-3 (25-19)(25-19)(24-26)(17-25)(11-15) 
KemPy 3-OYUS 3 3-2 (22-25)(23-25)(25-19)(25-12)(15-11) 
OYUS 3-LNM 1 0-3 (21-25)(22-25)(11-25) 
OYUS 3-WauTe 3-1 (21-25)(25-23)(25-11)(25-21) 
OYUS 3-ONMKY 2 0-3 (21-25)(20-25)(21-25) 
OsVa 2-OYUS 3 3-1 (23-25)(25-20)(25-18)(25-17) 
OYUS 3-OlsHe 3-2 (25-20)(25-21)(20-25)(22-25)(15-12) 
LNM 2-OYUS 3 3-2 (23-25)(25-23)(25-19)(17-25)(15-9) 
WauTe-OYUS 3 3-1 (25-22)(25-22)(16-25)(25-19) 

Naisten edustusjoukkue

Tällä pelifilosofialla OYUS:n naisten nöyrä joukkue lähtee kauteen kolmossarjassa. "You live by the serve, You die by the serve, We`re immortal"

P: Anu Mällinen
YP: Marjukka Mäkikangas, Soile Mäenpää, Tanja Kouva, Katri Saarela, Kirsi Koskela, Maria Mäenpää
KP: Pirjo-Liisa Konttavaara

Kausi 2004-05

Miesten edustusjoukkue

Jukka Parkkisen ennnakkotunnelmat:

Muutoksen tuulet ovat jälleen kerran puhaltaneet OYUS:n organisaatiossa. Paikallisvastustajan kova panostus tuleviin kausiin sekä OYUS:n luonnollinen poistuma ovat vaikuttaneet pelaajarinkiin huomattavasti, joten joukkueen kasaaminen ja tulevaan kauteen valmistautuminen ovat jääneet aikalailla viimetippaan.

Juha Pitkänen, tuo niin luotettava hihamies, muutti Kouvolaan tekemään diplomityötään ja katsoi OYUS:issa pelaamisen käyvän liian raskaaksi tuolta etäisyydeltä. Toni Viitala, Marko Kupari, Jarkko Pitkänen ja Tomi Järvenpää lähtivät kovien pelaajapalkkioiden ja oletettavan menestyksen vetäminä Kempeleeseen. Jaakko Niemi koki kutsumuksen maanpuolustukseen ja linnan juhlien tanssittajaksi kovempana kuin pallon tarjoilemisen OYUS:n hyökkääjille. Harri Paadar taas astui valmentajaurallaan askeleen eteenpäin ja meni luotsaamaan ETTAa liigatasolle. OYUS toivottaa heille vilpittömästi onnea uusissa haasteissa ja toteaa tyytyväisenä, että osatavoitteemme on täyttynyt, kun olemme taas pystyneet tuottamaan nipun lentopalloilijoita, joille on kysyntää paremmin resurssoiduissa organisaatioissa.

Kieltämättä tuollainen nippu lähtijöitä panee miettimään, josko saamme kasaan uutta ja iskukykyistä joukkuetta tulevalle kaudelle. 2-joukkueesta löytyi kuitenkin Säkkisen Jaskan avuksi nippu miehiä, joiden varaan voidaan ruveta kasaamaan uutta kukoistusta: Pekka Piippo, Raino Pitkänen, Jukka Kunnari, Markus Vähäkuopus, Ville Pesonen ja Janne Mäkäräinen ottivat haasteen vastaan ja joukkueen kokoaminen ja treenaaminen saattoi alkaa. Vielä kun Heinosen Tommi ja Illikaisen Marko unohtivat kotkata viisituumaiset naulat ja saivat irrotettua pelitossunsa autotallin seinästä, saimme jo jonkinlaista pohjaa joukkueen rakentamiselle.

Uusina miehinä on sitten vielä noussut kuvioihin viimevuotinen kahvionpitäjä Joel Pitkänen, joka on osoittautunut varsin kelvolliseksi haastajaksi hakkurin tontille, sekä pari nimeltämainitsematonta kaveria, joiden sopimuskuviot ovat edelleen hiukkasen auki.

Miehiä on siis ringissä kohtuullinen määrä, mutta kuten lajia tiiviimmin seuraavat hyvin tietävät, kentälle voi laittaa kerrallaan vain kuusi miestä ja heidän suoritustasonsa on se, joka ratkaisee pistemäärän kauden lopussa. Joukkue on siis totaalisen uusi ja yhteispelin hioutuminen vasta alkutaipaleella. Tavoitteet täytyykin asettaa tilanteen mukaan: sarjapaikan suora säilyttäminen ja joukkueen pelin kehittäminen sille tasolle, että voimme haastaa 1-sarjan "suuria" viimeistään kevätkierroksella, lienee oikeansuuntainen tavoite. Työtä pitää tehdä ja pitkäjännitteisyyttä tarvitaan. Alkukaudesta odotettavissaolevat vaikeudet pitää pystyä käsittelemään oikein ja uskoa tekemiseen pitää löytyä.

Valmennusta hoitavat vuorovedolla Toni Soini ja Jukka Parkkinen, joilla ainakin pelaajina tuntui aina olevan sanottavaa siitä, miten lentopalloa pitäisi pelata. Nähtäväksi jää miten käy, kun vastuu pitää ottaa koko pelistä eikä vain omasta tontistaan, josta pelin näkee niin paljon paremmin kuin penkin päästä.

Terveisin, Jukka

Valmentajat: Toni Soini ja Jukka Parkkinen
P: Janne Mäkäräinen, Niko Parkkinen
YP: Jaakko Säkkinen, Markus Vähäkuopus, Jukka Kunnari, Ville Pesonen
KP: Pekka Piippo, Raino Pitkänen
L: Janne Illikainen
H: Joel Pitkänen

Jukan kauden ennakkotunelmissa maalailemat uhkakuvat toteutuivat sarjan aikana ja joukkue putosi lopulta kakkossarjaan vain kaksi ottelua voittaneena.

S Joukkue                O  V H VE-HE  VEP-HEP P
1 MUURAMEN LENTOPALLO   20 19 1 57-7   1561-1198 38
2 KEMPELEEN PYRINT�     20 17 3 52-12  1538-1208 34
3 HIMANGAN URHEILIJAT   20 14 6 48-29  1771-1644 28
4 PIELAVEDEN SAMPO      20 11 9 42-31  1634-1544 22
5 KAJAANIN NMKY         20 11 9 38-36  1659-1642 22
6 ÄÄNEKOSKEN URHEILIJAT 20 10 10 33-41 1617-1661 20
7 NURMON JYMY M1        20 8 12 34-41  1654-1706 16
8 KYYJÄRVEN KYKY M1     20 8 12 30-43  1518-1689 16
9 SALOISTEN SALAMA M1   20 5 15 24-47  1493-1651 10
10 HIMANGAN ROIMA M1    20 5 15 25-53  1611-1820 10
11 OULUN YLIOPISTON US  20 2 18 14-57  1381-1674  4

NJ-OYUS 1      3-0 (25-13,30-28,25-16) 
OYUS 1-Sampo 2 0-3 (12-25,18-25,21-25) 
SalSa-OYUS 1   3-0 (25-17,25-19,25-16) 
OYUS 1-MuurLe  0-3 (17-25,15-25,18-25) 
Roima 1-OYUS 1 1-3 (23-25,25-21,25-27,22-25) 
OYUS 1-ÄU      0-3 (18-25,16-25,16-25) 
OYUS 1-KemPy 1 0-3 (19-25,18-25,24-26) 
KaNMKY-OYUS 1  3-1 (14-25,25-15,25-21,25-23) 
KyKy-OYUS 1    3-0 (25-17,26-24,25-23) 
Sampo 2-OYUS 1 3-0 (25-15,25-14,25-21) 
OYUS 1-HU      3-2 (24-26,25-21,17-25,26-24,15-8) 
OYUS 1-SalSa   1-3 (28-30,20-25,25-13,15-25) 
MuurLe-OYUS 1  3-0 (25-15,25-17,25-14) 
ÄU-OYUS 1      3-1 (25-23,25-21,19-25,25-14) 
OYUS 1-Roima 1 1-3 (17-25,25-19,25-27,18-25) 
OYUS 1-NJ      1-3 (25-17,23-25,24-26,20-25) 
HU-OYUS 1      3-2 (25-20,25-19,17-25,21-25,15-6) 
OYUS 1-KaNMKY  0-3 (22-25,16-25,18-25) 
KemPy 1-OYUS 1 3-0 (25-15,25-20,25-19) 
OYUS 1-KyKy    1-3 (22-25,14-25,22-25)

Lohkon kaksi viimeistä joutui putoamiskarsintoihin ja näistä otteluista Himangan Roima vei tiukan ottelusarjan paremman eräpistesuhteen turvin. Lopulta Roimakin putosi sarjasta SalSa:n viedessä sarjapaikan toisella pudotuspelikierroksella.

S Joukkue             O V H     VEP-HEP P
1 HIMANGAN ROIMA      2 2 0 6-2 193-149 4
2 OULUN YLIOPISTON US 2 0 2 2-6 149-193 0

Roima 1-OYUS 1 3-1 (25-18,25-15,23-25,25-15) OYUS 1-Roima 1 1-3 (12-25,24-26,25-19,15-25)

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue jatkoi 2-sarjassa. Kauteen ollaan lähdössä kapealla pelaajaringillä, joten jokaiselle pelaajalle oli luvassa runsaasti vastuuta.

P: Harri Sisso, Hannu Kreivi
YP: Juha Aalto, Nilla Järvensivu, Tero Posio
KP: Joonas Jukkola, Heikki Keskiaho
L: Henri Visuri

S Joukkue                     O  V H VE-HE VEP-HEP    P
1 KUORTANEEN URHEILUOPISTO 1 20 19 1 58-9 1658-1313  38
2 TORNION LENTIS -88         20 18 2 56-12 1628-1232 36
3 LAIHIAN LUJA               20 16 4 52-22 1701-1524 32
4 OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1  20 12 8 38-32 1533-1525 24
5 KALAJOEN LENTOPALLO        20 11 9 43-32 1720-1626 22
6 PUDASJÄRVEN URHEILIJAT     20 8 12 32-47 1675-1801 16
7 OULUN YLIOPISTON US        20 7 13 29-46 1613-1700 14
8 YLIVIESKAN KUULA           20 6 14 31-48 1643-1765 12
9 VAASAN KIISTO              20 6 14 25-45 1434-1585 12
10 PLOKI                     20 5 15 23-49 1496-1670 10
11 VETELIN URHEILIJAT        20 2 18 13-58 1339-1699 4

VetU-OYUS 2       1-3 (21-25,25-15,24-26,16-25) 
OYUS 2-Ploki      1-3 (24-26,25-20,24-26,17-25) 
OYUS 2-KaLen      1-3 (21-25,19-25,25-23,30-32) 
PuU-OYUS 2        3-0 (25-19,25-20,25-22) 
OYUS 2-Kuula      3-2 (25-18,24-26,25-20,21-25,15-9) 
KaLen-OYUS 2      3-0 (25-19,25-20,25-18) 
Kiisto 2-OYUS 2   3-0 (25-23,25-20,25-21) 
Kuo 1-OYUS 2      3-0 (25-13,25-19,25-22) 
OYUS 2-Lentis-88  0-3 (16-25,22-25,20-25) 
ONMKY 1-OYUS 2    1-3 (23-25,21-25,25-23,12-25) 
Ploki-OYUS 2      1-3 (22-25,25-17,17-25,18-25) 
Lentis-88-OYUS 2  3-0 (25-12,25-15,25-20) 
LaihLu-OYUS 2     3-2 (19-25,25-13,25-20,21-25,15-11) 
Kuula-OYUS 2      3-1 (25-19,25-22,20-25,25-21) 
OYUS 2-PuU        3-1 (25-21,25-20,19-25,28-26) 
OYUS 2-ONMKY 1    2-3 (25-23,15-25,25-15,24-26,13-15) 
OYUS 2-LaihLu     0-3 (20-25,17-25,26-28) 
OYUS 2-Kiisto 2   3-1 (25-18,18-25,25-23,25-18) 
OYUS 2-VetU       3-0 (25-16,25-18,25-16) 
OYUS 2-Kuo 1      1-3 (21-25,18-25,25-18,21-25)

Miesten kolmosjoukkue

Miesten kolmosjoukkue jatkoi taivallustaan kolmossarjassa. Joukkue sai riviinsä vahvistuksina Matti Aholan ja Lauri Hiltusen Ivalosta sekä Leiviskän ”ihmeveljekset” Kiimingistä.

P: Marko Illikainen

YP: Matti Ahola, Matti Kuusela

KP: Matti Myllykoski, Oula Nieminen, Jouni Leiviskä, Joni Mäntykoski, Jukka Parkkinen

YP: Lauri Hiltunen, Mauri Mustaparta, Sauli Leiviskä

S Joukkue O V H VE-HE VEP-HEP P
1 LIMINGAN NIITTOMIEHET 1         18 17 1 51-15 1545-1300 34
2 OULUNSALON VASAMA               18 16 2 50-13 1486-1228 32
3 LIMINGAN NIITTOMIEHET 2         18 12 6 44-30 1633-1504 24
4 RAAHEN LENTOPALLO               18 11 7 39-27 1482-1419 22
5 KEMPELEEN PYRINTÖ               18 8 10 31-36 1488-1459 16
6 OULUNSUUN HEITTO                18 7 11 36-38 1601-1598 14
7 WALISTUS & URH S TELECOM    18 7 11 27-44 1441-1623 14
8 MAIKKULAN PALLO                 18 5 13 31-42 1564-1642 10
9 OULUN YLIOPISTON US 3           18 4 14 19-49 1337-1569 8
10 OULUN NMKY:N URHEILIJAT        18 3 15 17-51 1323-1558 6

WauTe-OYUS 3   3-2 (20-25,25-21,25-20,23-25,15-11) 
OYUS 3-OsVa    0-3 (15-25,15-25,20-25) 
OYUS 3-RaLePa  1-3 (25-18,19-25,23-25,21-25) 
KemPy 3-OYUS 3 3-1 (25-14,24-26,25-11,25-16) 
OYUS 3-LNM 2   1-3 (23-25,25-10,18-25,11-25) 
LNM 1-OYUS 3   3-0 (25-21,25-20,25-22) 
OYUS 3-MaPa    3-2 (25-23,23-25,18-25,25-20,15-13) 
OYUS 3-WauTe   2-3 (26-24,23-25,25-17,14-25,12-15) 
OsVa-OYUS 3    3-0 (25-20,25-14,25-19) 
RaLePa-OYUS 3  3-0 (25-16,25-17,26-24) 
OYUS 3-KemPy 3 0-3 (22-25,13-25,18-25) 
OlsHe-OYUS 3   3-0 (25-16,25-11,25-18) 
LNM 2-OYUS 3   3-0 (25-16,25-19,25-11) 
ONMKY 2-OYUS 3 1-3 (25-23,19-25,19-25,23-25) 
MaPa-OYUS 3    3-0 (25-21,25-21,33-31) 
OYUS 3-LNM 1   0-3 (16-25,22-25,15-25) 
OYUS 3-OlsHe   3-2 (25-18,25-20,17-25,17-25,15-11) 
OYUS 3-ONMKY 2 3-2 (20-25,25-23,25-17,22-25,15-13) 

Naisten edustusjoukkue

Naisten joukkue keskittyi harjoittelemaan eikä pelannut liiton sarjassa.

P: Anu Mällinen

YP: Maria Mäenpää, Marjukka Mäkikangas, Soile Mäenpää, Tanja Kouva, Katri Saarela, Kirsi Koskela

KP: Pirjo-Liisa Konttavaara

Kausi 2005-06

Miesten Ykkösjoukkue

Miesten ykkös- ja kakkosjoukkue yhdistivät voimansa ja lähtivät pelaamaan kakkossarjaan. Farmisopimus kakkosjoukkueen kanssa varmisti rosterin kestävyyden.

Kokoonpano: Janne Mäkäräinen, Jaakko Säkkinen, Jukka Kunnari, Raino Pitkänen, Henri Visuri, Nilla Järvensivu, Tero Posio, Harri Sisso, Juha Aalto, Joonas Jukkola, Heikki Keskiaho

S Joukkue                     O V H  VE-HE VEP-HEP    P
1 HIMANGAN ROIMA             12 12 0 36-7  1030-780  24
2 OULUN YLIOPISTON US        12 10 2 32-13 1025-900  20
3 OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1  12 7 5  25-20 989-1009  14
4 YLIVIESKAN KUULA           12 6 6  26-22 1063-1032 12
5 KUORTANEEN URHEILUOPISTO 2 12 4 8  20-28 1000-1072  8
6 VAASAN KIISTO              12 2 10 11-33 915-1071   4
7 REISJÄRVEN VOIMA           12 1 11 8-35  876-1034   2

Kiisto 2-OYUS 1 0-3 (23-25,24-26,21-25) OYUS 1-Kuula 3-2 (25-16,21-25,20-25,25-18,16-14) OYUS 1-Roima 0-3 (20-25,18-25,17-25) OYUS 1-Kuo 2 3-0 (25-21,25-19,25-12) ONMKY 1-OYUS 1 1-3 (16-25,26-28,25-18,21-25) OYUS 1-ReiVo 3-0 (25-22,25-17,25-10) Kuula-OYUS 1 2-3 (22-25,25-20,25-18,22-25,12-15) OYUS 1-Kiisto 2 3-0 (25-15,25-13,25-18) Kuo 2-OYUS 1 2-3 (20-25,25-17,18-25,25-20,8-15) OYUS 1-ONMKY 1 3-0 (25-15,25-15,25-19) Roima-OYUS 1 3-2 (20-25,25-19,25-20,21-25,18-16) ReiVo-OYUS 1 0-3 (29-31,14-25,21-25) Lohkon neljä parasta jatkoi välieriin, joista OYUS raivasi tiensä loppuotteluun OYUS 1-ONMKY 1 3-1 (25-22,17-22,25-19,25-16) ONMKY 1-OYUS 1 1-3 (22-25,25-16,18-25,14-25) Lohkon voiton vei lopulta tiukassa finaalisarjassa Himangan Roima OYUS 1-Roima 3-2 (24-26,25-18,25-17,20-25,15-13) Roima-OYUS 1 3-2 (22-25,25-18,19-25,25-18,15-12) Roima-OYUS 1 3-1 (18-25,25-23,25-23,25-18)

Miesten Kakkosjoukkue

Miesten ykkös- ja kakkosjoukkueet yhdistivät voimansa ja näin vanhan kolmosjoukkueen pohjalta rakennettiin uusi ehompi kakkosjoukkue.

Kokoonpano: Hannu Kreivi, Hannu Rämäkkö, Harri Paadar, Joni Mäntykoski, Jouni Leiviskä, Jukka Parkkinen, Matti Ahola, Matti Myllykoski, Mauri Mustaparta, Oula Nieminen

S Joukkue                  O  V H VE-HE   VEP-HEP  P
1 RAAHEN LENTOPALLO       22 18 4 57-21  1863-1549  36
2 MAIKKULAN PALLO         22 18 4 61-25  1981-1720  36
3 OULUNSALON VASAMA 1     22 16 6 52-25  1806-1622  32
4 OULUN KISKO             22 15 7 51-33  1934-1840  30
5 LIMINGAN NIITTOMIEHET 1 22 13 9 52-35  1920-1779  26
6 LIMINGAN NIITTOMIEHET 2 22 12 10 45-45 1971-1942  24
7 KEMPELEEN LENTOPALLO 2  22 11 11 39-44 1845-1863  22
8 OULUN YLIOPISTON US 2   22 10 12 41-44 1912-1855  20
9 KUUSAMON PALLO-KARHUT   22 8 14 37-49  1785-1916  16
10 HAAPAVEDEN URHEILIJAT  22 6 16 31-57  1815-1995  12
11 WALISTUS & URH S TELECOM 22 4 18  22-57 1562-1868 8
12 OULUNSALON VASAMA 2    22 1 21 11-64  1388-1833 2

OYUS 2-KempeLe 2 0-3 (15-25,23-25,18-25) OsVa 1-OYUS 2 3-1 (25-23,23-25,28-26,25-12) OYUS 2-PaKa 3-2 (25-19,23-25,25-17,24-26,15-12) MaPa-OYUS 2 3-1 (28-26,23-25,25-17,28-26) OYUS 2-LNM 2 3-0 (25-22,26-24,25-11) Kisko-OYUS 2 3-1 (25-18,25-21,21-25,25-23) OYUS 2-RaLePa 1-3 (23-25,25-16,16-25,22-25) OsVa 2-OYUS 2 0-3 (22-25,15-25,15-25) OYUS 2-LNM 1 3-2 (25-20,25-22,14-25,20-25,15-12) WauTe-OYUS 2 1-3 (13-25,22-25,25-18,16-25) HaU-OYUS 2 3-2 (22-25,24-26,25-23,25-23,15-11) OYUS 2-OsVa 1 0-3 (30-32,19-25,17-25) KempeLe 2-OYUS 2 3-1 (23-25,25-21,27-25,25-22) PaKa-OYUS 2 0-3 (17-25,12-25,16-25) OYUS 2-MaPa 1-3 (21-25,25-14,23-25,21-25) LNM 2-OYUS 2 3-1 (24-26,25-15,25-22,25-19) OYUS 2-Kisko 3-1 (22-25,25-21,25-22,25-15) OYUS 2-WauTe 3-1 (25-7,25-15,16-25,25-20) OYUS 2-OsVa 2 3-1 (25-21,25-11,23-25,25-22) LNM 1-OYUS 2 3-2 (17-25,25-23,26-24,20-25,15-12) OYUS 2-HaU 3-0 (25-21,27-25,25-19) RaLePa-OYUS 2 3-0 (27-25,25-19,25-18)

Naisten edustusjoukkue

Naisten joukkue keskittyi edelleen harjoittelemaan eikä pelannut liiton sarjassa.

Kausi 2006-07

Miesten Ykkösjoukkue

Miesten edustusjoukkue jatkoi kakkossarjassa sijoittuen lohkossaan kolmanneksi.

S Joukkue                     O  V  H VE-HE  VEP-HEP   P
1 KUORTANEEN URHEILUOPISTO 1 12 11  1 35-10 1058-922  22
2 VAASAN KIISTO              12  9  3 30-18 1077-944  18
3 OULUN YLIOPISTON US 1      12  7  5 26-23 1000-1009 14
4 YLIVIESKAN KUULA M1        12  6  6 27-22 1081-1001 12
5 HIMANGAN ROIMA             12  6  6 21-24 1023-1003 12
6 KUORTANEEN URHEILUOPISTO 2 12  2 10 11-33 840-1025   4
7 REISJÄRVEN VOIMA           12  1 11 14-34 941-1116   2

Kiisto 2-OYUS 1 3-2 (20-25,22-25,25-6,25-0,15-0) OYUS 1-Kuula 1-3 (23-25,25-20,19-25,18-25) Roima-OYUS 1 3-1 (25-22,27-29,25-20,25-13) OYUS 1-Kuo 1 0-3 (18-25,13-25,18-25) OYUS 1-Kuo 2 3-1 (25-9,12-25,25-9,25-10) Kuo 1-OYUS 1 3-1 (25-13,25-21,20-25,25-23) Kuo 2-OYUS 1 2-3 (17-25,25-18,25-18,20-25,13-15) OYUS 1-ReiVo 3-0 (25-17,25-4,25-21) OYUS 1-Kiisto 2 3-2 (17-25,25-22,25-16,21-25,15-8) Kuula-OYUS 1 2-3 (25-18,16-25,25-18,22-25,12-15) ReiVo-OYUS 1 1-3 (28-26,23-25,24-26,11-25) OYUS 1-Roima 3-0 (25-20,25-19,25-19)

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue pelasi kolmossarjassa sijoittuen lohkonsa kahdeksanneksi

Joukkueen kokoonpano: Matti Kuusela, Jukka Parkkinen, Matti Ahola, Hannu Rämäkkö, Toni Soini, Joni Mäntykoski, Lauri Hiltunen, Jukka Kärki, Harri Paadar, Mauri Mustaparta, Kalle Kärnä, Hannu Kreivi, Marko Jurmu, Santtu Seppänen

S Joukkue                    O V H VE-HE VEP-HEP P
1 OULUN KISKO               22 18 4 59-24 1958-1685 36
2 OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1 21 17 4 55-23 1805-1596 34
3 MAIKKULAN PALLO           22 15 7 53-33 1929-1792 30
4 LIMINGAN NIITTOMIEHET 1   22 13 9 48-35 1861-1766 26
5 KEMPELEEN LENTOPALLO 2    22 12 10 45-44 1930-1908 24
6 LIMINGAN NIITTOMIEHET 2   22 12 10 43-44 1849-1882 24
7 OULUNSALON VASAMA 1       20 11 9 40-34 1666-1553 22
8 OULUN YLIOPISTON US 2     22 11 11 43-40 1835-1808 22
9 OULUN NMKY:N URHEILIJAT 2 21 11 10 42-41 1802-1792 22
10 MUHOS-VOLLEY -96         22 5 17 32-55 1824-1993 10
11 HAAPAVEDEN URHEILIJAT    22 5 17 29-55 1715-1896 10
12 OULUNSALON VASAMA 2      22 0 22 5-66 1249-1752 0

OYUS 2-Volley -96 3-0 (25-19,25-17,26-24) HaU-OYUS 2 0-3 (23-25,24-26,18-25) OYUS 2-ONMKY 2 0-3 (16-25,20-25,17-25) KempeLe 2-OYUS 2 1-3 (17-25,29-27,18-25,19-25) OYUS 2-Kisko 0-3 (21-25,19-25,20-25) OsVa 1-OYUS 2 2-3 (23-25,25-22,18-25,25-19,10-15) OYUS 2-OsVa 2 3-1 (25-23,22-25,25-20,25-16) LNM 1-OYUS 2 3-1 (30-28,24-26,25-21,25-22) OYUS 2-LNM 2 3-0 (25-15,25-22,25-18) MaPa-OYUS 2 3-0 (25-22,26-24,25-13) ONMKY 1-OYUS 2 2-3 (25-14,22-25,18-25,25-19,11-15) Volley -96-OYUS 2 3-2 (27-25,23-25,25-19,20-25,15-9) OYUS 2-HaU 1-3 (22-25,16-25,25-19,17-25) ONMKY 2-OYUS 2 3-2 (25-16,21-25,18-25,25-22,16-14) Kisko-OYUS 2 3-0 (25-18,26-24,26-24) OYUS 2-KempeLe 2 3-0 (25-19,25-19,25-20) OsVa 2-OYUS 2 0-3 (18-25,12-25,18-25) OYUS 2-OsVa 1 3-1 (20-25,25-20,25-15,25-18) OYUS 2-LNM 1 2-3 (22-25,21-25,25-19,26-24,8-15) LNM 2-OYUS 2 0-3 (12-25,20-25,24-26) OYUS 2-MaPa 2-3 (30-28,21-25,25-20,15-25,14-16) OYUS 2-ONMKY 1 0-3 (11-25,29-31,17-25)

Kausi 2007-08

Miesten Ykkösjoukkue

Kaudella 2007 -2008 OYUS lentopallon miesten edustusjoukkue pelasi kakkossarjassa sijoittuen lopulta lohkon keskivaiheille. Treeniringissä oli mukana 12 pelaajaa ja valmentajana toimi Harri Paadar.

Joukkueen kokoonpano: Järvensivu Nilla, Kreivi Hannu, Kunnari Jukka, Kärnä Kalle, Savunen Jouni-Matti, Sisso Harri, Säkkinen Jaakko, Tikkanen Henri, Visuri Henri, Aalto Juha, Kallo Mika, Keskiaho Heikki, Paadar Harri, Ronkainen Marko, Pitkänen Raino

Miesten 2-sarja,lohko I tulokset kaudelta 2007-2008

  Joukkue                    O   V  H VE HE  P
1 TORNION LENTIS-88          21 19  2 59-22 38
2 VAASAN KIISTO              21 15  6 53-32 30
3 HIMANGAN ROIMA             21 15  6 53-32 30
4 KUORTANEEN URHEILUOPISTO 2 21 12  9 42-37 24
5 OULUN YLIOPISTON US 1      21  9 12 41-41 18
6 OULUN KISKO M2             21  8 13 37-40 16
7 SEINÅJOKI LENTIS           21  6 15 27-51 12
8 SAARIJÄRVEN PULLISTUS      21  3 18 22-59  6

Kiisto 2-OYUS 1  3-1 (19-25,25-16,25-19,25-21) 
Roima-OYUS 1     3-0 (25-20,25-20,25-19) 
Kisko-OYUS 1     3-1 (23-25,25-21,25-20,25-19) 
OYUS 1-Lentis-88 1-3 (26-28,25-20,11-25,20-25) 
OYUS 1-SeLe      3-0 (25-15,25-14,25-18) 
OYUS 1-Kiisto 2  2-3 (21-25,14-25,25-18,25-21,9-15) 
OYUS 1-Roima     2-3 (25-12,18-25,25-21,19-25,9-15) 
SaPu-OYUS 1      3-2 (25-21,26-24,23-25,18-25,15-13) 
Kiisto 2-OYUS 1  3-1 (24-26,25-16,25-14,25-18) 
Kuo 2-OYUS 1     1-3 (22-25,25-16,19-25,23-25) 
Lentis-88-OYUS 1 3-2 (25-21,28-26,17-25,22-25,15-9) 
SaPu-OYUS 1      3-1 (29-27,25-17,19-25,25-15) 
SeLe-OYUS 1      1-3 (25-21,20-25,22-25,20-25) 
OYUS 1-SaPu      3-0 (25-15,25-19,25-14) 
OYUS 1-SeLe      3-0 (25-19,25-22,25-20) 
OYUS 1-Lentis-88 0-3 (22-25,19-25,34-36) 
Roima-OYUS 1     0-3 (17-25,21-25,22-25) 
OYUS 1-Kuo 2     3-2 (25-22,25-23,23-25,22-25,15-11) 
OYUS 1-Kisko     3-1 (25-22,26-24,16-25,25-17) 
OYUS 1-Kuo 2     1-3 (25-27,25-21,19-25,20-25) 
Kisko-OYUS 1     0-3 (16-25,21-25,20-25)

Miesten kakkosjoukkue

Kaudella 2007-2008 OYUS in kakkosjoukkueen harjoitusringissä oli mukana ennätysmäärä pelaajia; kaikkiaan 15 pelaajaa, joista 14 oli lisenssipelaajana mukana pelaamassa kolmossarjaa. OYUS II sijoittui lohkossaan myös viidenneksi. Kaudella saatiin nauttia kolmossarjassa harvinaisista vierasvahvistuksista, kun Sri lankalainen Tharanga Wijethilake sekä puolalaiset Szymon Wróbel ja Rafal Sliz tekivät ensiesiintymisensä Suomen lentopallosarjoissa.

Joukkueen kokoonpano: Tharanga Wijethilake, Rafal Slitz, Mauri Mustaparta, Szymon Wrobel, Joni Mäntykoski, Hannu Rämäkkö C Jukka Parkkinen, Matti Ahola, Jukka Kärki, Teemu Kyllönen, Matti Kuusela, Jaakko Sammelvuo, Lauri Hiltunen, Toni Soini, Marko Jurmu, Kalle Kärnä

Miesten 3-sarja lohko l, tulokset kaudelta 2007-2008

Joukkue O  V  H VE-HE Pisteet
1 LIMINGAN NIITTOMIEHET 1   18 14  4 45-30 28
2 MAIKKULAN PALLO           18 11  7 41-22 22 
3 OULUN NMKY:N URHEILIJAT 2 18 11  7 44-32 22
4 OULUNSALON VASAMA 2       18 11  7 42-34 22
5 OULUN YLIOPISTON US 2     18  8 10 36-38 16
6 KIIMINGIN RIENTO          18  8 10 33-39 16
7 MUHOS-VOLLEY -96          18  8 10 30-43 16
8 KEMPELEEN LENTOPALLO 2    18  7 11 31-38 14
9 LIMINGAN NIITTOMIEHET 2   18  6 12 29-42 12
10 OULUNSALON VASAMA 1      18  6 12 27-40 12

OYUS 2-OsVa 1 3-0 (25-20,25-11,25-22) LNM 1-OYUS 2 3-2 (25-13,20-25,25-21,23-25,15-7) OYUS 2-KiiRi 2-3 (25-23,25-19,22-25,19-25,12-15) MaPa-OYUS 2 3-0 (25-15,25-17,25-16) OYUS 2-Volley -96 1-3 (25-22,21-25,24-26,23-25) KempeLe 2-OYUS 2 1-3 (22-25,13-25,25-23,26-28) OYUS 2-OsVa 2 1-3 (19-25,25-23,14-25,19-25) LNM 2-OYUS 2 2-3 (22-25,25-23,25-21,23-25,9-15) OsVa 1-OYUS 2 3-0 (25-9,25-16,28-26) KiiRi-OYUS 2 3-1 (24-26,25-22,25-23,25-17) OYUS 2-ONMKY 2 3-1 (25-20,25-17,16-25,25-19) Volley -96-OYUS 2 3-2 (25-22,17-25,21-25,25-19,17-15) OYUS 2-LNM 1 1-3 (13-25,25-21,20-25,13-25) OYUS 2-MaPa 3-1 (20-25,26-24,25-22,25-18) OYUS 2-KempeLe 2 2-3 (25-22,25-23,20-25,21-25,9-15) OsVa 2-OYUS 2 2-3 (22-25,25-18,25-22,19-25,13-15) OYUS 2-LNM 2 3-0 (25-20,25-19,25-15) ONMKY 2-OYUS 2 1-3 (19-25,28-26,14-25,19-25)

Kausi 2008-09

Miesten Edustusjoukkue

Miesten edustusjoukkue pelasi yhdistetyssä kakkos/kolmossarjassa voittaen alkulohkonsa sekä lopulta myös kakkossarjana pelatun loppusarjan ensimmäisen kierroksen. Kakkossarjan välierissä joukkue joutui taipumaan itälohkon Kontiolahden Iskulle, joka voitti molemmat välieräottelut nousten ykkössarja karsintoihin.

Kokoonpano:
Valmentaja: Paadar Harri
P: Sisso Harri, Illikainen Marko
YP: Paadar Harri, Kreivi Hannu, Säkkinen Jaakko,Mäkäräinen Janne
H: Aalto Juha, Tikkanen Henri
KP: Kupari Marko, Kyllönen Teemu
KP/H/YP: Malinen Topi

Miesten 2/3-sarja, lohko 2 (alkusarja), tulokset kaudelta 2008

  Joukkue                  O  V  H VE-HE  P
1 OULUN YLIOPISTON US 1   12 11  1 35-4  22
2 OULUN KISKO 1           12 11  1 33-10 22
3 OULUNSALON VASAMA 1     12  7  5 22-24 14
4 KIIMINGIN RIENTO        12  5  7 23-22 10
5 LIMINGAN NIITTOMIEHET 1 12  5  7 22-23 10
6 MUHOS-VOLLEY -96        12  3  9 13-30  6
7 OULUN KISKO 3           12  0 12  1-36  0

Ylemmän loppusarjan ensimmäisen kierroksen ykkösjoukkue vei ylivoimaisesti voittaen kaikki pelinsä ja häviten ainoastaan kaksi erää.

  Joukkue                   O V H VE-HE  P  
1 LIMINGAN NIITTOMIEHET 2   9 7 2 23-11 14
2 OULUN YLIOPISTON US 1     5 5 0 15-3  10
3 OULUNSALON VASAMA 2       9 5 4 18-17 10
4 OULUN KISKO 1             9 3 6 18-21  6
5 OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1 9 3 6 16-21  6
6 OULUNSALON VASAMA 1       9 2 7 7 -24  4

Sarjataulukossa näkyy lohkon tilanne, sen jälkeen kun muut joukkueet olivat pelanneet myös toisen kierroksen ottelut ykkösjoukkueen pelatessa 2-sarjan välieräotteluita.

Ykkössarjakarsinta

Ko-ISku - OYUS 3-0 (25-7, 25-20, 27-25)
OYUS - Ko-Isku 1-3 (18-25, 25-22, 18-25, 23-25)

Miesten kakkosjoukkue

Kaudella 2008-2009 OYUSin kakkosjoukkueen harjoitusringissä oli mukana kaikkiaan 15 pelaajaa, joista 12 oli lisenssipelaajana mukana pelaamassa kolmossarjaa.
P: Toni Soini
YP: Matti Kuusela, Lauri Hiltunen, Hannu Rämäkkö, Jaakko Sammelvuo, Mauri Mustaparta, Topi Rantakangas
KP: Kalle Kärnä, Joni Mäntykoski, Kristian Enbuske H: Jukka Kärki
L: Tharanga Wijethilake, Pasi Tiermas

Miesten 2/3-sarja lohko 1 (alkusarja), tulokset kaudelta 2008

Joukkue                    O  V H VE-HE 
LIMINGAN NIITTOMIEHET 2   10 10 0 30-8  20
OULUNSALON VASAMA 2       10  6 4 20-15 12
OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1 10  5 5 17-21 10
OULUN YLIOPISTON US 2     10  4 6 20-23  8
OULUN KISKO 2/OSUA        10  3 7 12-26  6
KEMPELEEN LENTOPALLO 2    10  2 8 18-24  4

Kolme parasta jatkoi ylempään jatkosarjaan, joten kakkosjoukkue joutui tyytymään alemman jatkosarjaan, jossa se sijoittui lopulta neljänneksi.

Miesten 2/3-sarja lohko 8 (alempi loppusarja) tulokset kaudelta 2009

Joukkue                  O V   H VE-HE
LIMINGAN NIITTOMIEHET 1 12 10  2 32-12 20
KIIMINGIN RIENTO        12  9  3 31-15 18
OULUN KISKO 2/OSUA      12  7  5 27-20 14
OULUN YLIOPISTON US 2   12  7  5 22-22 14
MUHOS-VOLLEY -96        12  5  7 18-26 10
KEMPELEEN LENTOPALLO 2  12  3  9 20-29 6
OULUN KISKO 3           12  1 11 9-35 2

Naisten joukkue

Naisten joukkue ei pelannut sarjassa vaan keskittyi harjoittelemaan beach volleyta Jyrki Heinon valmentamana. Kausi huipentui OYUSin naisten ja beach jaoston järjestämään paripeliturnaukseen. Naisjoukkueen taival sarjassa päättyi toistaiseksi ja jäi odottelemaan uutta nousua.

Kausi 2009-10

Miesten edustusjoukkue

M1 pelasi kolmossarjassa voittaen alkulohkonsa ja loppulohkonsa nousten karsintojen kautta kakkossarjaan.

Ykkösjoukkueella oli kauden aikana treeniringissä mukana 15 pelaajaa joista 13 lisenssipelaajana sarjajoukkueessa, Valmentajana toimi Harri Paadar.

Pelaajat: Harri Paadar, Marko Illikainen, Juha Aalto, Teemu Kyllönen, Jaakko Säkkinen, Topi Malinen, Jukka Parkkinen, Harri Sisso, Henri Tikkanen, Juha Pitkänen, Kimmo Heikkilä, Henri Visuri, Jaakko Sammelvuo

Ykkösjoukkue voitti syksyllä 2009 pelatun alkulohkonsa häviten ainoastaan kaksi peliä.

Joukkue                    O V H VE-HE  P
OULUN YLIOPISTON US 1     10 8 2 27-12 16
OULUNSALON VASAMA 2       10 7 3 27-14 14
SALOISTEN SALAMA          10 7 3 24-17 14
OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1 10 4 6 14-22  8
OULUN KISKO 3             10 3 7 16-23  6
LIMINGAN NIITTOMIEHET 1   10 1 9  7-27  2
OYUS 1 - SalSa   3-1 (25-20, 25-22, 20-25, 25-21)
Kisko 3 - OYUS 1 2-3 (23-25, 25-22, 26-28, 25-22, 15-17)
ONMKY 1 - OYUS 1 0-3 (17-25, 22-25, 22-25)
OYUS 1 - LNM 1   3-0 (25-18, 25-14, 25-15)
OsVa 2 - OYUS 1  2-3 (25-21, 25-23, 17-25, 20-25, 10-15)
SalSa - OYUS 1   3-1 (21-25, 25-23, 25-17, 25-17)
OYUS 1 - Kisko 3 3-0 (25-17, 25-12, 25-18)
LNM 1 - OYUS 1   0-3 (17-25, 23-25, 17-25)
OYUS 1 - ONMKY 1 3-1 (25-18, 25-23, 23-25, 25-23)
OYUS 1 - OsVa 2  2-3 (22-25, 20-25, 25-22, 25-20, 10-15)

Ykkösjoukkueen voittokulku jatkui ylemmässä loppusarjassa. Joukkue voitti lohkonsa yhden otteluvoiton erolla seuraavaan.

Joukkue                  O V H VE-HE P
OULUN YLIOPISTON US 1   10 7 3 24-13 14
OULUNSALON VASAMA 2     10 6 4 20-14 12
LIMINGAN NIITTOMIEHET 2 10 6 4 21-17 12
KIIMINGIN RIENTO        10 5 5 20-18 10
MUHOS-VOLLEY -96        10 5 5 18-21 10
SALOISTEN SALAMA        10 1 9 9 -29  2

OYUS 1 - LNM 2     3-0 (25-16, 25-18, 25-18)
SalSa - OYUS 1     0-3 (15-25, 12-25, 20-25)
OYUS 1 - OsVa 2    3-1 (23-25, 25-21, 25-12, 25-16)
OYUS 1 - KiiRi     3-1 (26-24, 25-22, 21-25, 25-23)
Volley-96 - OYUS 1 3-1 (25-20, 25-21, 22-25, 25-22)
LNM 2 - OYUS 1     3-1 (18-25, 27-25, 25-21, 25-21)
OYUS 1 - SalSa     3-1 (28-30, 26-24, 25-16, 25-13)
OsVa 2 - OYUS 1    0-3 (21-25, 19-25, 15-25)
KiiRi - OYUS 1     3-1 (25-22, 16-25, 25-23, 25-23)
OYUS 1 - Volley-96 3-1 (25-10, 25-16, 23-25, 25-16)

Suurien etäisyyksien vuoksi nousukarsintoja ei pelattu lohkojen kesken, vaan pohjoisen lohkon kaksi parasta pelasivat keskenään 2-sarjakarsinnat.

OsVa 2-OYUS 1 1-3 (18-25, 6-25, 31-29, 14-25)
OYUS 1-OsVa 2 3-1 (25-13, 25-23, 19-25, 25-17)

Näin ykkösjoukkue nousi suoraan kakkossarjaan kaudelle 2010-2011.

Miesten kakkosjoukkue

Kaudelle 2009-2010 OYUSin kakkosjoukkue koki suuria muutoksia kahden runkopelaajan lopettaessa ja yhden lähtiessä hakemaan lisää haasteita ykkösjoukkueesta. Mukaan saatiin syksyllä runsaasti nuoria pelaajia ja joukkueen harjoitusringissä oli mukana kaikkiaan 17 pelaajaa, joista 15 oli lisenssipelaajana mukana pelaamassa kolmossarjaa. Kokeneiden pelaajien poistumisen myötä pelit hakivat vielä uomaansa ja tuloksena oli viimeinen sija syksyn alkusarjassa ilman yhtään voittoa.

Pelaajat: Kuusela Matti, Hiltunen Lauri, Matkaselkä Lauri, Toni Mäkelä, Kärki Jukka, Rantakangas Topi, Toppari Sami, Korhonen Tuomas, Mäntykoski Joni, Kristian Enbuske, Kärnä Kalle, Kultalahti Miikka, Rafal Sliz, Samppa Rehu

   
Joukkue                  O V H VE-HE  P
KIIMINGIN RIENTO        10 8 2 27-12 16
LIMINGAN NIITTOMIEHET 2 10 8 2 26-13 16
MUHOS-VOLLEY -96        10 7 3 23-15 14
KEMPELEEN LENTOPALLO 2  10 4 6 20-22  8
OULUNSALON VASAMA 1     10 3 7 18-23  6
OULUN YLIOPISTON US 2   10 0 10 1-30  0

LNM 2-OYUS 2      3-0 (28-26, 25-12, 27-25)
OYUS 2-KempeLe 2  1-3 (25-23, 16-25, 15-25, 21-25)
OsVa 1-OYUS 2     3-0 (25-22, 25-11, 25-18)
OYUS 2-LNM 2      0-3 (19-25, 14-25, 17-25)
OYUS 2-KiiRi      0-3 (20-25, 16-25, 20-25)
KempeLe 2-OYUS 2  3-0 (25-19, 25-15, 25-16)
Volley -96-OYUS 2 3-0 (25-16, 25-19, 26-24)
OYUS 2-Volley -96 0-3 (14-25, 20-25, 21-25)
OYUS 2-OsVa 1     0-3 (16-25, 18-25, 10-25)
KiiRi-OYUS 2      3-0 (25-21, 25-13, 25-22)

Kevään pelit jatkuivat syksyn malliin ja tuloksena oli yksi voitto, joka ei riittänyt nostamaan sijoitusta hänniltä, vaan viimeinen sija tuli lopulta huonomman eräsuhteen johdosta.

Joukkue                    O V H VE-HE  P
OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1 10 9 1 28-10 18
OULUNSALON VASAMA 1       10 8 2 24-11 16
LIMINGAN NIITTOMIEHET 1   10 7 3 26-15 14
OULUN KISKO 3              9 3 6 13-20  6
KEMPELEEN LENTOPALLO 2     9 1 8 12-24  2
OULUN YLIOPISTON US 2     10 1 9 5 -28  2

LNM 1-OYUS 2     3-1 (25-19, 28-26, 23-25, 25-9)
OYUS 2-KempeLe 2 3-1 (25-20, 25-21, 23-25, 25-19)
OsVa 1-OYUS 2    3-0 (25-23, 25-13, 25-23)
ONMKY 1-OYUS 2   3-0 (25-16, 25-19, 25-20)
OYUS 2-Kisko 3   0-3 (20-25, 24-26, 25-27)
OYUS 2-LNM 1     1-3 (24-26, 15-25, 26-24, 15-25)
KempeLe 2-OYUS 2 3-0 (25-19, 25-19, 25-19)
OYUS 2-OsVa 1    0-3 (21-25, 18-25, 22-25)
OYUS 2-ONMKY 1   0-3 (14-25, 20-25, 12-25)
Kisko 3-OYUS 2   3-0 (25-20, 25-14, 25-19)

Kakkosjoukkue olisi sarjaohjelman mukaisesti pudonnut nelossarjaan, mutta koska nelossarjaan ei riittänyt joukkueita Oulun seudulla, niin joukkue sai pitää sarjapaikkansa.

Kausi 2010-11

Miesten Ykkösjoukkue

Kaudeksi 2010-2011 OYUS lentopallon miesten edustusjoukkue nousi kakkossarjaan ja pelasi alkusarjassaan toiseksi nousten kevätkaudelle ylempään jatkosarjaan pelaamaan paikasta ykkössarjan karsinnoissa. Ykkösjoukkueella oli kauden aikana treeniringissä mukana 13 pelaajaa joista kaikki pelasivat sarjajoukkueessa, Valmentajina toimivat kolmikko Harri Paadar, Marko Illikainen ja Jaakko Sammelvuo.

Ykkösjoukkue aloitti kautensa kakkossarjan alkulohkossaan loistavasti häviten ainoastaan kaksi ottelua lohkovoittajalle ETTA 2:lle.

Pelaajat: Harri Paadar, Marko Illikainen, Henri Hannuniemi, Teemu Kyllönen, Jaakko Säkkinen, Topi Malinen, Jukka Parkkinen, Harri Sisso, Henri Tikkanen, Juha Pitkänen, Kimmo Heikkilä, Henri Visuri, Jaakko Sammelvuo

Miesten 2-sarja, lohko 1

Joukkue                   O V H VE-HE VEP-HEP P
LENTOPALLOSEURA ETTA 2    8 7 1 21-10 711-634 14
OULUN YLIOPISTON US 1     8 6 2 21-10 729-654 12
TORNION LENTIS -88        8 4 4 16-15 671-668  8
OULUN KISKO 1             8 2 6 10-21 655-727  4
OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1 8 1 7 9 -21 596-679  2

Kisko 1 - OYUS 1 1-3 (19-25, 22-25, 25-22, 15-25) OYUS 1 - Lentis-88 3-0 (25-20, 25-18, 25-21) Etta 2 - OYUS 1 3-2 (25-22, 18-25, 24-26, 25-23, 15-10) ONMKY 1 - OYUS 1 0-3 (24-26, 14-25, 21-25) OYUS 1 - Kisko 1 3-1 (25-16, 16-25, 30-28, 25-23) Lentis-88 - OYUS 1 1-3 (17-25, 20-25, 25-23, 23-25) OYUS 1 - Etta 2 1-3 (18-25, 25-18, 15-25, 25-27) OYUS 1 - ONMKY 1 3-1 (25-19, 23-25, 25-16, 25-16)

Keväällä pelit jatkuivat ylemmässä loppusarjassa. Vastus koveni ja kahdella voitetulla ottelulla joukkue jäi lopulta lohkonsa viimeiseksi. Alkulohkonsa ja loppusarjansa voittaja ETTA 2 nousi lopulta karsintojen kautta ykkössarjaan.

Miesten 2-sarjan ylempi jatkosarja, lohko 1

Joukkue                    O V H VE-HE VEP-HEP P
LENTOPALLOSEURA ETTA 2     8 7 1 21-8  696-576 14
RAAHEN LENTOPALLO          8 5 3 19-12 724-688 10
KUORTANEEN URHEILUOPISTO 2 8 4 4 14-14 617-633  8
TORNION LENTIS -88         8 2 6 9 -18 559-624  4
OULUN YLIOPISTON US 1      8 2 6 9 -20 588-663  4

OYUS 1 - Lentis-88   3-0 (25-18, 25-20, 25-21)
Etta 2 - OYUS 1      3-0 (25-10, 25-14, 25-18)
OYUS 1 - RaLePa      3-2 (22-25, 19-25, 25-14, 25-20, 15-8)
Kuortane 2 - OYUS 1  3-0 (25-22, 25-15, 25-19)
Lentis-88 - OYUS 1   3-0 (25-23, 25-18, 25-22)
OYUS 1 - Etta 2      1-3 (25-22, 24-26, 13-25, 21-25)
RaLePa - OYUS 1      3-1 (25-20, 23-25, 25-22, 25-17)
OYUS 1 - Kuortane 2  1-3 (25-16, 18-25, 14-25, 22-25)

Miesten kakkosjoukkue

Kaudelle 2010-2011 nuorennusleikkauksen kokenut kakkosjoukkue pelasi kolmossarjaa. Pelejä leimasi ailahtelevaisuus ja hyvien kärkipään joukkueita vastaan pelattujen otteluiden jälkeen koettiin mahalaskuja tyvipään joukkueita vastaan. Kauden saldona oli kolme otteluvoittoa, jotka eivät kuitenkaan riittäneet nostamaan joukkuetta lohkon viimeiseltä sijalta. Pelejä kuitenkin oli riittävästi sillä kauden aikana pelattiin hulppeat 21 ottelua.

Pelaajat: Kuusela Matti, Hiltunen Lauri, Juuso Ohtonen, Tharanga Wijethilake, Kärki Jukka, Rantakangas Topi, Jori Karjalainen, Santtu Seppänen, Joni Mäntykoski, Kristian Enbuske, Kalle Kärnä, Henri Huumonen, Lauri Matkaselkä, Sami Toppari, Toni Mäkelä, Ilya Sysoyev, Rafal Sliz

Miesten 3-sarja, lohko 1

Joukkue                 O V   H VE-HE VEP - HEP P
KIIMINGIN RIENTO       21 19  2 60-15 1796-1471 38
LIMINGAN NIITTOMIEHET  21 19  2 59-21 1887-1596 38
OULUNSALON VASAMA 2/MR 21 14  7 48-29 1781-1657 28
MAIKKULAN PALLO        21 10 11 37-38 1673-1629 20
OULUN KISKO 2          21  8 13 35-44 1634-1773 16
SALOISTEN SALAMA       21  7 14 33-44 1649-1745 14
OULUNSALON VASAMA 1/TM 21  4 17 19-57 1489-1755  8
OULUN YLIOPISTON US 2  21  3 18 14-57 1415-1698  6

MaPa - OYUS 2 3-0 (25-17, 25-16, 26-24) OYUS 2 - OsVa 2/MR 0-3 (15-25, 17-25, 20-25) OYUS 2 - Kisko 2 3-2 (18-25, 25-23, 18-25, 25-21, 16-14) OsVa 2/MR - OYUS 2 3-0 (25-16, 25-11, 25-20) OsVa 1/TM - OYUS 2 3-2 (20-25, 25-17, 25-17, 22-25, 15-12) OYUS 2 - SalSa 3-0 (25-21, 25-20, 25-18) KiiRi - OYUS 2 3-0 (25-20, 25-23, 25-21) OYUS 2 - LNM 1 1-3 (16-25, 25-19, 19-25, 20-25) Kisko 2 - OYUS 2 3-0 (25-22, 25-16, 25-23) OYUS 2 - OsVa 1/TM 3-1 (25-14, 16-25, 25-23, 25-22) SalSa - OYUS 2 3-0 (25-20, 28-26, 25-21) OYUS 2 - KiiRi 0-3 (19-25, 15-25, 19-25) LNM 1 - OYUS 2 3-0 (25-18, 25-20, 25-16) OYUS 2 - MaPa 1-3 (25-19, 13-25, 21-25, 21-25) OYUS 2 - Kisko 2 0-3 (22-25, 21-25, 23-25) OsVa 2/MR - OYUS 2 3-0 (25-21, 25-21, 25-20) OsVa 1/TM - OYUS 2 3-0 (25-21, 25-21, 25-20) OYUS 2 - SalSa 1-3 (25-22, 20-25, 17-25, 24-26) KiiRi - OYUS 2 3-0 (25-19, 25-20, 25-19) MaPa - OYUS 2 3-0 (25-16, 25-19, 25-12) OYUS 2 - LNM 1 0-3 (21-25, 16-25, 18-25)

Edellisen vuoden tapaan kakkosjoukkue olisi pudonnut nelossarjaan, jos nelossarjaa alueella olisi.

Kausi 2011-12

Kaudella 2010-11 Oulun kolmossarjajoukkueiden kesken heräsi napinaa, kun liiton taholta asetettiin peleihin kahden tuomarin pakko, joka aiheutti ylimääräisiä kuluja joukkueille. Joukkueet näkivät että lentopallon pelaaminen liiton sarjoissa tulee liian kalliiksi. Kaudelle 2011-12 perustettiin Ouluun oma aluesarja, johon käytännössä kaikki Oulun seudun kakkos- ja kolmossarjajoukkueet siirtyivät. Samalla siirryttiin pelaamaan ottelut kolmieräisinä, jolloin normaalin puolentoista tunnin salivuoron aikana ehdittiin pelata koko ottelu.

Miesten edustusjoukkue

Ykkösjoukkue pelasi aluesarjassa voittaen kaikki ottelunsa ja ollen näin sarjansa ylivoimainen ykkönen.

Mukana pelaajaringissä olivat: Harri Paadar, Jarkko Tihinen, Henri Hannuniemi, Jaakko Säkkinen, Topi Malinen, Jukka Parkkinen, Ismo Tolonen, Tommi Ronkainen, Juha Pitkänen, Kimmo Heikkilä, Joonas Kyllönen, Marko Kupari

  Joukkue                 O  3 2 1  0 VE-HE VEP-HEP   P
1. Oulun Yliopiston US 1 14 14 0 0  0 37-5  1037-770 28
2. Oulun NMKY            14 11 0 0  3 32-10 1027-862 22
3. Oulunsalon Kerma      14  9 0 0  5 28-14 943-859  18
4. Salamapallo           14  8 0 0  6 22-20 930-952  16
5. Oulunsalon Vasama     14  7 0 0  7 19-23 905-926  14
6. Oulun Yliopiston US 2 14  3 0 0 11 8-34  827-1033  6
7. Oulun Iskokenkäiset   14  2 0 0 12 13-29 909-999   4
8. Oulun Kisko           14  2 0 0 12 9-33  849-1026  4

OYUS 2-OYUS 1      0-3 (18-25, 12-25, 26-28)
ONMKY-OYUS 1       1-2 (23-25, 20-25, 29-27)
OYUS 1-IsoKe       3-0 (25-14, 25-21, 25-11)
OsVa-OYUS 1        1-2 (25-19, 14-25, 17-25)
OYUS 1-Kisko 1     3-0 (25-17, 25-14, 25-18)
Kerma-OYUS 1       1-2 (14-25, 6-25, 25-16)
OYUS 1-Salamapallo 3-0 (25-12, 25-19, 25-11)
OYUS 1-OYUS 2      3-0 (25-17, 25-20, 25-16)
OYUS 1-ONMKY       3-0 (25-22, 25-20, 25-23)
IsoKe-OYUS 1       1-2 (23-25, 20-25, 25-22)
OYUS 1-OsVa        2-1 (22-25, 25-16, 25-20)
Kisko 1-OYUS 1     0-3 (20-25, 13-25, 16-25)
OYUS 1-Kerma       3-0 (25-18, 25-11, 25-19)
Salamapallo-OYUS 1 0-3 (26-28, 17-25, 17-25)

Miesten kakkosjoukkue

Kakkosjoukkue pelasi samassa aluesarjassa kuin ykkösjoukkue sijoittuen lopulta sarjassaan kuudenneksi.

Pelaajaringissä olivat mukana: Lauri Hiltunen, Pasi Ilola, Jori Karjalainen, Matti Kuusela, Kalle Kärnä, Jukka Kärki, Luis Lumbreras, Toni Mäkelä, Joni Mäntykoski, Juuso Ohtonen, Samppa Rehu, Santtu Seppänen, Rafal Sliz, Ilya Sysoyev, Sami Toppari

OYUS 2-OYUS 1 0-3 (18-25, 12-25, 26-28)
IsoKe-OYUS 2       1-2 (25-18, 26-28, 22-25)
OYUS 2-OsVa        1-2 (16-25, 16-25, 26-24)
Kisko 1-OYUS 2     1-2 (23-25, 20-25, 27-25)
OYUS 2-Kerma       0-3 (21-25, 21-25, 20-25)
Salamapallo-OYUS 2 3-0 (26-24, 25-21, 25-16)
OYUS 2-ONMKY       0-3 (24-26, 12-25, 15-25)
OYUS 1-OYUS 2      3-0 (25-17, 25-20, 25-16)
OYUS 2-IsoKe       0-3 (22-25, 18-25, 16-25)
OsVa-OYUS 2        3-0 (25-20, 25-16, 25-13)
OYUS 2-Kisko 1     2-1 (21-25, 25-21, 29-27)
Kerma-OYUS 2       3-0 (25-22, 25-10, 25-19)
OYUS 2-Salamapallo 1-2 (16-25, 25-13, 20-25)
ONMKY-OYUS 2       3-0 (25-18, 25-18, 25-12)

Kausi 2012-13

Miesten edustusjoukkue

OYUS M1 nappasi pronssia aluesarjassa.

Joukkue:
Valmentaja: Harri Paadar
P: Jarkko Tihinen. (Lauri Hiltunen)
YP: Lauri Hiltunen, Harri Paadar, Ismo Tolonen, Juha Pitkänen, Jaakko Säkkinen
KP: Kimmo Heikkilä, Kalle Kärnä, Marko Kupari
L/YP:Joonas Kyllonen
H/KP:Samppa Rehu, Topi Malinen

   Joukkue                  O  V H VE-HE VEP-HEP    P
1. Oulun NMKY              20 18 2 50-10 1485-1217 50
2. Sun Volley              20 17 3 47-13 1449-1170 47
3. Kiimingin Riento        20 14 6 40-20 1420-1249 40
4. Oulun Yliopiston US1    20 15 5 37-23 1393-1231 37
5. Kaakkuri Devils         20 11 9 31-29 1364-1341 31
6. Limingan Niittomiehet 2 20 9 11 30-30 1330-1388 30
7. Oulunsalon Kerma        20 6 14 22-38 1299-1374 22
8. Limingan Niittomiehet 1 20 6 14 22-38 1291-1434 22
9. Oulunsalon Vasama       20 6 14 20-40 1256-1411 20
10. Oulun Kisko            20 5 15 19-41 1216-1413 19
11. Oulunsalon Vasama M40+ 20 3 17 12-48 1184-1459 12

Devils-OYUS1     1-2 (25-22, 14-25, 20-25)
OYUS1-Kerma      3-0 (25-20, 25-14, 25-20)
OYUS1-OsVa+40    2-1 (25-18, 25-16, 24-26)
ONMKY-OYUS1      1-2 (25-27, 25-22, 20-25)
OYUS1-Kisko      2-1 (19-25, 25-17, 25-19)
LNM 2-OYUS1      1-2 (25-23, 21-25, 14-25)
Sun Volley-OYUS1 2-1 (25-17, 21-25, 25-18)
OYUS1-KiiRi      0-3 (22-25, 20-25, 19-25)
OsVa-OYUS1       1-2 (15-25, 20-25, 25-21)
OYUS1-LNM 1      3-0 (25-16, 25-16, 25-19)
OYUS1-Devils     3-0 (25-18, 25-16, 25-23)
Kerma-OYUS1      1-2 (16-25, 19-25, 25-13)
OsVa+40-OYUS1    0-3 (15-25, 22-25, 22-25)
OYUS1-ONMKY      0-3 (18-25, 17-25, 16-25)
Kisko-OYUS1      1-2 (12-25, 12-25, 25-20)
OYUS1-LNM 2      2-1 (25-11, 23-25, 29-27)
OYUS1-Sun Volley 0-3 (28-30, 20-25, 21-25)
KiiRi-OYUS1      2-1 (25-20, 25-17, 23-25)
OYUS1-OsVa       3-0 (25-14, 25-12, 25-12)
LNM 1-OYUS1      1-2 (20-25, 25-22, 11-25)

Pudotuspeleissä ykkösjoukkue sai vastaansa Kaakkuri Devilsien joukkueen, jonka se voitti suoraan kahdessa ottelussa

OYUS1-Devils 3-1 (25-23, 15-25, 25-22, 25-18) 
Devils-OYUS1 2-3 (25-23, 21-25, 25-18, 23-25, 13-15)

Finaalisarjassa tuli tappio Sun-Volleylle ja pronssiottelussa kaatui taas LNM:n joukkue, joten loppusijoitukseksi tuli kolmas Sun Volleyn viedessä koko sarjan.

VE1 ONMKY-LNM 2 3-1 (25-13, 14-25, 25-18, 25-20) 
VE2 Sun Volley-OYUS1 3-0 (25-21, 25-23, 25-15) 
PR LNM 2-OYUS1 0-3 (12-25, 12-25, 19-25) 
FI ONMKY-Sun Volley 0-3 (12-25, 22-25, 18-25) 

Miesten kakkosjoukkue

OYUS2 ei jatkanut enää aluesarjassa vaan siirtyi Oulun Kiskon järjestämään harrastesarjaan, jonka se voitti näytöstyyliin.

Joukkue:

P: Lauri Hiltunen, Lauri Matkaselkä

YP/KP: Matti Kuusela

KP: Rafal Sliz (H), Kalle Kärnä

YP:Toni Mäkelä, Joonas Kyllönen, Jori Karjalainen

H: Jukka Kärki, Samppa Rehu

Naisten edustusjoukkue

Edellisen vuoden Sun Volleyn naisten joukkue jatkoi pelaamistaan kaudella 2012-2013 OYUS:n siipien suojissa. Joukkueemme jatkaa samaan malliin, pilke silmäkulmassa voitoista taistellen hieman muuttuneella kokoonpanolla. Joukkueestamme Lentopalloseura Ettaan lähtivät Miia Määttä, Laura Latva-Rasku ja Puma Volleyhyn Janika Mäkelä.

Naisten joukkueen kausi päättyi kakkossarjan pohjoislohkon toiseen sijaan

Joukkue:

Valmentaja: Kimmo Heikkilä

P: Taru Pulkkinen, Karita (Karre) Hukkanen (H), Leena (Bona) Tuikkala

YP: Tiia (Tiu,Tiiukka) Aherto, Riikka (Riksu) Rae, Anu (Tuksu,Kauppiska) Rajakangas, Anna (AnnaManna) Pahtaja

KP: Pia (Pipsa) Aalto

H/YP: Laura (Rontsa) Rontu

L: Leena (Lille) Vähäsarja

Joukkue                        O  3 2 1  0 VE-HE VEP-HEP P
WOMAN VOLLEY 2                18 16 0 2  0 52-8  1462-991  50
OULUN YLIOPISTON URHEILUSEURA 18 14 1 0  3 45-17 1466-1204 44
OULUNSALON VASAMA 2/N2002/SK  18 13 2 0  3 46-20 1521-1264 43
KUUSAMON PALLO-KARHUT 2       18 10 2 0  6 39-25 1418-1317 34
OULUN NMKY:N URHEILIJAT 1/NK  18  5 3 3  7 35-38 1489-1571 24
OULUN KISKO                   18  5 3 3  7 32-38 1442-1470 24
TORNION LENTIS -88            18  6 0 5  7 32-39 1514-1538 23
OULUN NMKY:N URHEILIJAT N40+  18  3 2 3 10 25-44 1399-1561 16
OULUNSALON VASAMA 1/MP        18  2 3 0 13 21-45 1284-1533 12
KEMPELEEN LENTOPALLO N2       18  0 0 0 18  1-54 830-1376   0


ONMKY 40+-OYUS       2-3 (16-25, 26-24, 23-25, 27-25, 13-15)
OsVa 2/N2002/SK-OYUS 3-0 (25-18, 25-22, 25-18)
KempeLe-OYUS         0-3 (12-25, 10-25, 11-25)
OYUS-Kisko           3-0 (25-18, 25-22, 25-13)
OYUS-ONMKY 1/NK      3-1 (25-7, 20-25, 25-17, 25-21)
OYUS-PaKa 2          3-1 (25-27, 25-17, 25-23, 25-13)
OYUS-OsVa 1/MP       3-0 (25-16, 25-17, 25-20)
OsVa 1/MP-OYUS       0-3 (8-25, 16-25, 18-25)
OYUS-ONMKY 40+       3-1 (25-16, 18-25, 25-14, 25-18)
OYUS-OsVa 2/N2002/SK 3-1 (25-15, 21-25, 25-13, 25-23)
Kisko-OYUS           0-3 (19-25, 18-25, 23-25)
PaKa 2-OYUS          0-3 (21-25, 24-26, 20-25)
OYUS-WoVo 2          0-3 (20-25, 24-26, 13-25)
OYUS-KempeLe         3-0 (25-21, 25-16, 25-17)
WoVo 2-OYUS          3-0 (25-16, 25-14, 25-19)
Lentis-88-OYUS       1-3 (25-23, 26-28, 23-25, 17-25)
OYUS-Lentis-88       3-1 (25-19, 25-27, 25-13, 25-16)
ONMKY 1/NK-OYUS      0-3 (12-25, 25-27, 11-25)


Kausi 2013-14

Miesten Edustusjoukkue

Kaudella 2013-2014 OYUS lentopallon miesten edustusjoukkue pelasi aluesarjaa tullen lohkossaan neljänneksi.

Pelaajaringissä olivat: Harri Paadar, Tommi Ronkainen, Eero Sangi, Ismo Tolonen, Jaakko Säkkinen, Joonas Kyllönen, Juha Pitkänen, Jukka Parkkinen, Kalle Kärnä, Lauri Hiltunen, Marko Kupari, Mikko Vahe, Rafal Sliz, Samppa Rehu, Tommi Heinonen, Topi Malinen

Joukkue             O   V  H  VE-HE    VEP-HEP    P
Oulun NMKY         18  17  1  45-9    1309-1064  45
Sun Volley         18  16  2  42-12   1314-1097  42
Oulunsalon Kerma   18  11  7  31-23   1243-1166  31
OYUS               18   9  9  30-24   1206-1182  30
Kiimingin Riento   18  10  8  27-27   1219-1184  27
Kaakkuri Devils    18   9  9  27-27   1226-1191  27
OPU Lentopallo     18   7 11  25-29   1216-1186  25
OsVa               18   4 14  16-38   1130-1260  16
LNM                18   4 14  15-39   1076-1294  15
Oulun Kisko        18   3 15  12-42   1001-1316  12

Pudotuspeleihin ykkösjoukkue sai vastaansa Kiimingin Riennon , joka kaatui suoraan kahdessa ottelussa.

OYUS - Riento   3-1      
Riento - OYUS   1-3 


Välierissä joukkue sai vastaansa lohkovoittajan ONMKY:n, joka taipui suoraan kolmessa erässä.

ONMKY - OYUS    0-3 (20-25, 17-25, 15-25)


Finaalissa oli vastassa Sun-Volley, joka kuitenkin vielä viimevuotiseen tapaan oli vielä liian kova pala purtavaksi.

OYUS - Sun Volley 1-3 (17-25, 25-19, 18-25, 17-25)

Tuloksena oli siis toinen sija Oulun aluesarjassa.

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkueesta nousi pelaajia ykkösjoukkueeseen ja syksyllä päätettiin jättää ilmoittautumatta harrastesarjaan pelaajien vähyyden vuoksi. Kakkosjoukkue keskittyikin kaudella harjoitteluun ja pelailuun tavoitteena pelata taas seuraavalla kaudella sarjassa.

Pelaajaringissä olivat mukana: Kuusela Matti, Pyry Sojakka, Tharanga Wijethilake, Panu Puputti, Joonas Puputti, Iivari Rommakkoniemi, Ville Kärnä, Satish Kumar, Petri Taskila, Jori Karjalainen, Toni Mäkelä


Kausi 2014-15

Miesten Edustusjoukkue

Kaudella 2014-2015 miesten edustusjoukkue pelasi aluesarjaa tullen lohkossaan kolmanneksi.

Pelaajaringissä olivat mukana: Harri Paadar, Tommi Ronkainen, Hannu Kreivi, Ismo Tolonen, Joonas Huttu, Joonas Kyllönen, Juha Pitkänen, Jukka Parkkinen, Kalle Kärnä, Lauri Hiltunen, Miika Tossavainen, Marko Illikainen, Marko Kupari, Niko Kupari, Rafal Sliz, Samppa Rehu, Tommi Heinonen, Antti Flyktman

Joukkue     O   VE-HE   VEP-HEP P
Sun Volley  10  24-6    728-550 24
ONMKY       10  21-9    731-644 21
OYUS        10  18-12   540-511 18
KiiRi       10  13-17   649-661 13
Devils      10  9-21    526-566 9
OsVa        10  5-25    565-742 5

Pudotuspeleihin ykkösjoukkue sai edellisvuotiseen tapaan vastaansa Kiimingin Riennon, joka kaatui jälleen suoraan kahdessa ottelussa.

OYUS - Riento   3-0
Riento - OYUS   1-3

Lopputurnauksen välierissä joukkue sai vastaansa lohkokakkosen ONMKY:n, joka kuitenkin oli tällä kertaa vahvempi.

ONMKY - OYUS    0-3  (25-13, 25-12, 25-17)

Pronssiottelussa oli vastassa Kaakkuri Devils, joka vei pronssimitalit eränumeroin 3-1.

OYUS - Devils 1-3 (25-23, 25-27, 20-25, 17-25)

Tuloksena oli siis neljäs sija Oulun aluesarjassa, jossa voiton vei Sun Volley. Oulun aluesarjan miesten loppusarjan tulokset kaudella 2014-15:

1. Sun Volley 
2. ONMKY
3. Devils
4. OYUS

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue sai syksyllä runsaasti uusia pelaajia ja joukkue ilmoitettiinkin Oulun Kiskon vetämään Oulun harrastesarjaan. Kausi sujui vielä opettelun merkeissä ja tuloksena oli lopulta sarjan toiseksi viimeinen sija.

Pelaajaringissä olivat mukana: Matti Kuusela, Tuomas Salmi, Tuomo Alasalmi, Ville Anttila,Iivari Rommakkoniemi, Jari Kahelin, Harri Pennanen, Satish Kumar Rajajgopal, Heikki Rauatmaa, Pyry Sojakka, Petri Taskila, Antti Tauriainen, Jari Tervonen, Pasi Tupasalo, Markku Valkama, Jari Viirret, Ville Kärnä
Miesten harrastesarja, Sarjataulukko 2014-15.

Joukkue O   VE-HE   VEP-HEP P
OPU     12  30-6    899-692 30
OuIso   12  27-9    860-696 27
RAMS    12  21-15   822-773 21
TuTu    12  19-17   800-743 19
TerLe   12  17-19   779-798 17
OYUS    12  8-28    653-870 8
Kisko   12  4-32    647-888 4

Kausi 2015-16

Miesten Edustusjoukkue

Kaudella 2015-16 miesten ykkösjoukkue pelasi aluesarjaa tullen alkulohkossaan neljänneksi. Pelaajaringissä olivat mukana: Harri Paadar, Marko Kupari, Lauri Hiltunen, Juha Pitkänen, Tommi Heinonen, Samppa Rehu, Juha Aalto, Tommi Ronkainen, Rafal Sliz, Niko Kupari, Marko Illikainen, Joonas Huttu

Joukkue         O   VE-HE   VEP-HEP P
ONMKY           8   19-5    594-511 19
Sun Volley      8   18-6    579-433 18
Kaakkuri Devils 8   16-8    580-516 16
OYUS            8   12-12   543-547 12
Etta-Akatemia   8   12-12   560-567 12
Salamapallo     8   10-14   529-553 10
Isokenkäiset    8   9-15    539-578 9
OsVa M2         8   7-17    507-571 7
OPU             8   5-19    420-575 5

Alkulohkon 4. sija oikeutti paikkaan ylemmässä jatkosarjassa, joka pelattiin kaksinkertaisena sarjana.

Joukkue         O   VE-HE   VEP-HEP P
ONMKY           8   21-3    595-499 21
Kaakkuri Devils 8   14-10   537-538 14
Sun Volley      8   11-13   547-535 11
Etta-Akatemia   8   9-15    530-560 9
OYUS            8   5-19    487-564 5

Tuloksena oli siis viides sija Oulun aluesarjassa, jossa voiton vei lopulta ONMKY.

Oulun aluesarjan miesten loppusarjan tulokset kaudella 2015-16:
1. ONMKY
2. Kaakkuri Devils 
3. Sun Volley 
4. Etta-Akatemia 
5. OYUS
6. Salamapallo
7. OsVa
8. Isokenkäiset
9. OPU 

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkueen runko pysyi samana ja joukkue lähti parantamaan edellisen vuoden sijoitusta Oulun Kiskon vetämään harrastesarjaan. Tuomas Salmen valmennus tuotti tulosta kauden kuluessa ja loppukaudesta joukkue onnistui jo haastamaan sarjan kärkijoukkueita tullen lopulta viidenneksi sarjassa.

Pelaajaringissä olivat mukana: Matti Kuusela, Petri Taskila, Harri Pennanen, Pyry Sojakka, Tuomo Alasalmi, Jari Viirret, Jari Kahelin, Tuomas Salmi, Markku Valkama, Jari Tervonen, Pasi Tupasalo, Antti Tauriainen, Ville Anttila, Janne Palojärvi, Ville Valkama

Miesten harrastesarja, Pohjois-Pohjanmaa, Oulu, Sarjataulukko 2015-16.


Joukkue O 3 2 1 0 VEP-HEP Pisteet OuIso 12 7 4 1 0 881-671 30 RAMS 12 7 2 3 0 850-725 28 TuTu 12 4 4 4 0 823-752 24 TerLe 12 4 2 3 3 799-765 19 OYUS 12 2 4 1 5 776-783 15 KemLeB 12 1 1 4 6 659-826 9 KemLeC 12 0 0 1 11 561-885 1
Ottelut
OYUS-KemLeB 25-9 ;25-20;17-25 2-1 OYUS-KemLeC 25-14;25-14;28-26 3-0 TuTu-OYUS 25-12;25-15;25-22 3-0 OYUS-RAMS 19-25;16-25;16-25 0-3 KemLeC-OYUS 15-25;17-25;18-25 0-3 TerLe-OYUS 16-25;25-21;23-25 1-2 KemLeB-OYUS 25-20;13-25;17-25 1-2 OYUS-TuTu 25-15;13-25;20-25 1-2 OuIso-OYUS 25-18;25-23;25-23 3-0 OYUS-TerLe 16-25;27-29;20-25 0-3 RAMS -OYUS 15-25;26-24;21-25 1-2 OYUS-OuIso 20-25;19-25;17-25 0-3

Kausi 2016-17

Miesten Edustusjoukkue

Kaudella 2016-17 miesten ykkösjoukkue pelasi aluesarjaa tullen alkulohkossaan seitsemänneksi.

Pelaajaringissä olivat mukana: Harri Paadar, Lauri Hiltunen, Juha Pitkänen, Ismo Tolonen, Tommi Heinonen, Kalle Kärnä, Rafal Sliz, Niko Kupari, Marko Illikainen, Antti Flyktman, Mika Heikkinen, Sami Tervonen

Joukkue             O   ES      PS          Pisteet
1 ONMKY             14  31-11   1017-861    31
2 Etta-Akatemia     14  27-15   997-907     27
3 KiiRi             14  26-16   968-944     26
4 Kaakkuri Devils   14  25-17   970-944     25
5 Sun Volley        14  21-21   957-932     21
6 Pallosalama       14  18-24   940-982     18
7 OYUS              14  16-26   922-965     16
8 Isok-OsVa         14   4-38   811-1047    4

Ottelut: OYUS - Kaakkuri Devils 0-3 (15-25,19-25,23-25) Isok/OsVa-OYUS 1-2 (25-22,18-25,18-25) OYUS - Etta-Akatemia 3-0 (25-21,25-23,25-16) Pallosalama - OYUS 3-0 (25-21,25-22,25-18) SunVolley - OYUS 2-1 (25-21,25-22,18-25) OYUS - ONMKY 1-2 (25-23,27-29,19-25) KiiRi - OYUS 3-0 (25-19,30-28,25-23) Kaakkuri Devils - OYUS 2-1 (18-25,25-17,25-22) OYUS - Isok/OsVa 2-1 (25-19,21-25,25-13) Etta-Akatemia - OYUS 3-0 (25-21,26-24,25-16) OYUS - Pallosalama 3-0 (25-18,25-17,25-23) OYUS - Sun Volley 1-2 (25-22,5-25,20-25) ONMKY - OYUS 3-0 (25-21,25-18,25-17) OYUS - KiiRi 2-1 (25-21,21-25,25-17)

Alkulohkon 7. sijalta lähdettiin pelaamaan finaalikarsintoja, joissa vastaan tuli ETTA-Akatemia, jonka nuoret lupaukset passittivat ykkösjoukkueen kesälomille heti kahdessa pelissä.

Etta-Akatemia - OYUS     3-0  (28-26,25-22,26-24)
OYUS - Etta-Akatemia     0-3  (23-25,18-25,16-25)

Tulokseksi jäi näin seitsemäs sija Oulun aluesarjassa, jossa voiton vei edellisen vuoden tapaan ONMKY:n joukkue.

Oulun aluesarjan miesten loppusarjan tulokset kaudella 2016-17:
1. ONMKY 
2. Etta-Akatemia 
3. KiiRi 
4. Kaakkuri Devils 
5. Sun Volley 
6. Pallosalama 
7. OYUS
8. Isok-OsVa

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkueen runko pysyi samana ja joukkue lähti parantamaan edellisen vuoden sijoitusta Tervalentiksen vetämään harrastesarjaan Tuomo Alasalmen vetämänä. Varsin tasaisessa sarjassa tuloksena oli lopulta 7. sija.

Pelaajaringissä olivat: Matti Kuusela, Petri Taskila, Harri Pennanen, Pyry Sojakka, Tuomo Alasalmi, Jari Viirret, Jari Kahelin, Jari Tervonen, Tommi Haho, Tomi Somero, Samuli Körkkö, Pekka Rahkola, Mahmood Al-sheekh, Vertti Heinonen

Miesten harrastesarja, Sarjataulukko 2016-17.

Joukkue             O   3   2   1   0   Pisteet
1. RAMS             14  6   7   1   0   33
2. OuIso            14  6   3   2   3   26
3. TuTu             14  4   6   2   2   26
4. Patelan Herrat   14  4   4   4   2   24
5. KemLeB           14  2   3   8   1   20
6. TerLe            14  2   5   3   4   19
7. OYUS             14  1   3   8   2   17
8. KemLeC           14  0   0   3   11  3

Ottelutulokset : TuTu - OYUS 25-15;20-25;25-14 2-1 OYUS - RAMS 25-17;15-25;20-25 1-2 KemLeC - OYUS 10-25;13-25;17-25 0-3 OYUS - TerLe 23-25;25-12;24-26 1-2 KemLeB - OYUS 25-19;24-26;25-13 1-2 OYUS - PaHe 25-23;23-25;24-26 1-2 OYUS - OuIso 18-25;13-25;25-19 1-2 OYUS - TuTu 19-25;25-16;23-25 1-2 RAMS - OYUS 25-20;25-9;25-9 3-0 OYUS - KemLeC 25-16;25-16;18-25 2-1 TerLe - OYUS 25-20;11-25;25-20 2-1 OYUS - KemLeB 16-25;25-22;21-25 1-2 PaHe - OYUS 25-19;23-25;22-25 1-2 OuIso - OYUS 25-22;25-17;25-20 3-0

Kausi 2017-18

Miesten Edustusjoukkue

Kaudella 2017-18 miesten ykkösjoukkue pelasi aluesarjaa tullen alkulohkossaan seitsemänneksi.

Pelaajaringissä olivat mukana: Harri Paadar, Marko Kupari, Juha Pitkänen, Ismo Tolonen, Samppa Rehu, Tommi Ronkainen, Rafal Sliz, Niko Kupari, Marko Illikainen , Antti Flyktman, Mika Heikkinen, Ari Kärkkäinen, Joni Mäntykoski, Heikki Lahti, Samuli Körkkö, Miikka Ronkainen, Olli Huhtala

Joukkue             O   E       EP      P
1 ONMKY             12  29-7    877-721 29
2 SUN VOLLEY        12  25-11   858-747 25
3 Kaakkuri Devils   12  25-11   854-755 25
4 Pallosalama       12  14-22   766-835 14
5 KiiRi             12  13-23   775-820 13
6 OulunIsokenkäiset 12  11-25   735-859 11
7 OYUS              12  9-27    728-856 9

Ottelut:
OYUS - Oulun Isokenkäiset    23-25,25-22,25-21   2-1
ONMKY - OYUS                 25-20,25-17,25-21   3-0
Kaakkuri Devils - OYUS       25-20,28-26,25-22   3-0
OYUS - SUN VOLLEY            18-25,10-25,18-25   0-3
OYUS - KiiRi                 25-21,25-20,25-22   3-0
Pallosalama - OYUS           25-15,25-23,25-13   3-0
Oulun Isokenkäiset-OYUS      25-21,25-23,25-20   3-0
OYUS - ONMKY                 18-25,17-25,13-25   0-3
KiiRi - OYUS                 25-18,25-16,19-25   2-1
OYUS - Kaakkuri Devils       19-25,17-25,12-25   0-3
SUN VOLLEY - OYUS            19-25,25-21,25-22   2-1
OYUS - Pallosalama           20-25,25-14,25-20   2-1


Alkulohkon 7. sijalta lähdettiin pelaamaan finaalikarsintoja, joissa vastaan tuli Sun-Volley, jonka vanhat liigakonkarit passittivat ykkösjoukkueen laulukuoroon heti pudotuspelien ensi kierroksella kahdella pelillä. Tulokseksi jäi näin edellisen vuoden tapaan seitsemäs sija Oulun aluesarjassa, jossa voiton vei jälleen kerran ONMKY:n joukkue.
Oulun aluesarjan miesten loppusarjan tulokset kaudella 2017-18:

1. ONMKY 
2. Kaakkuri Devils
3. Sun Volley 
4. Pallosalama
5. KiiRi
6. Oulun Isokenkäiset 
7. OYUS

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkueen runko pysyi samana ja joukkue lähti parantamaan edellisen vuoden sijoitusta Tervalentiksen vetämään harrastesarjaan Tuomo Alasalmen vetämänä. Varsin tasaisessa sarjassa tuloksena oli lopulta 7. sija.

Pelaajaringissä olivat mukana: Matti Kuusela, Petri Taskila, Harri Pennanen, Pyry Sojakka, Tuomo Alasalmi, Jari Viirret , Jari Kahelin, Tuomas Salmi, Jari Tervonen, Tomi Somero, Pekka Rahkola, Mahmood Al-sheekh, Jarno Katainen
Miesten harrastesarja, Pohjois-Pohjanmaa, Oulu, Sarjataulukko 2017-18.

   Joukkue              O   VE-HE   Pisteet
1.  LNM                 18  47-7    47
2.  Oulun Isokenkäiset  18  40-14   40
3.  RAMS                18  37-17   37
4.  Ii Volley           18  32-22   32
5.  Patelan Herrat      18  32-22   32
6.  TervaLentis, Jr     18  24-30   24
7.  OYUS                18  17-37   17
8.  KemLe2              18  17-37   17
9.  Häfters             18  12-42   12
10. KiimU               18  12-42   12

Ottelutulokset : OYUS-TerLe 25-22;25-12;24-26 2-1 OYUS-LNM 11-25;17-25;16-25 0-3 PaHe-OYUS 25-22;25-21;25-20 3-0 OYUS-RAMS 24-26;24-26;25-21 1-2 OuIso-OYUS 25-20;25-15;25-13 3-0 OYUS-KiimU 21-25;17-25;20-25 0-3 IiVo-OYUS 25-22;22-25;25-17 2-1 OYUS-KemLe2 25-22;29-27;25-17 3-0 KemLe2-OYUS 25-21;16-25;25-14 2-1 OYUS-PaHe 16-25;25-23;13-25 1-2 RAMS-OYUS 16-25;25-20;25-16 2-1 OYUS-OuIso 20-25;16-25;13-25 0-3 KiimU-OYUS 24-26;13-25;23-25 0-3 OYUS-IiVo 22-25;17-25;9-25 0-3 LNM-OYUS 25-12;25-19;25-19 3-0 OYUS-Häfter 26-28;22-25;19-25 0-3 TerLe-OYUS 25-18;25-12;18-25 2-1 Häfter-OYUS 24-26;19-25;20-25 0-3

Kausi 2018-19

Miesten edustusjoukkue

Kaudella 2018-19 OYUS lentopallojaoksen miesten ykkösjoukkueesta lopetti muutama avainpelaaja ja pitkäaikainen valmentaja Harri Paadar luopui valmentajatehtävästänsä, niin ei nähty järkeväksi lähteä pelaamaan sarjaan vaan keskityttiin harjoittelemaan tulevia kausia varten.

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkueen sai uusia pelaajia rungon pysyessä pääosin samana ja joukkue lähti parantamaan edellisen vuoden sijoitusta Tervalentiksen vetämään harrastesarjaan Tuomo Alasalmen vetämänä. Hyvästä yrityksestä huolimatta joukkue hävisi ne tärkeät pelit ja sijoittui sarjassa lopulta viimeiselle sijalle 10. Parantamisen varaa ensi kaudelle siis jätettiin runsaasti.

Joukkue               O  VE HE Pisteet 
LNM                   18 41-13 41
Isokenkäiset I        18 38-16 38
Saloisten Salama      18 36-18 36
Isokenkäiset II       18 33-21 33
Patelan Herrat        18 32-22 32
Kempeleen Lentopallo  16 25-23 25
Häfters               16 18-30 18
Ooulunsalon Vasama    18 14-40 14
WaUTe                 16 12-36 12 
OYUS                  18 12-42 12

Ottelutulokset :
Isok.1 - OYUS  (22-25,25-10,25-13) 2-1
OYUS - Häfters (17-25,17-25,19-25) 0-3
KemLe - OYUS   (25-17,20-25,25-23) 2-1
SalSa - OYUS   (25-18,25-15,27-25) 3-0
OYUS - WaUTe   (25-27,20-25,25-23) 1-2
OYUS - PaHe    (17-25,20-25,23-25) 0-3
OYUS - LNM     (21-25,21-25,25-22) 1-2
OYUS - Isok.2  (25-21,20-25,23-25) 1-2
OsVa - OYUS    (15-25,23-25,25-22) 1-2
Häfters - OYUS (25-21,25-21,12-25) 2-1
OYUS - KemLe   (25-15,25-21,23-25) 2-1
OYUS - SalSa   (25-22,19-25,22-25) 1-2
WaUTe - OYUS   (21-25,25-19,25-16) 2-1
PaHe - OYUS    (25-13,25-20,25-15) 3-0
LNM - OYUS     (25-15,25-22,25-19) 3-0
Isok.2 - OYUS  (25-14,25-21,25-14) 3-0
OYUS - OsVa    (24-26,19-25,25-27) 0-3

Kausi 2019-20

Kausi 2019-2020 oli varsin poikkeuksellinen sarjapelien suhteen. Koronaepidemian vuoksi lentopalloliitto keskeytti kaiken sarjatoiminnan mukaan luettuna alueellinen 3-sarja, jota ykkösjoukkue pelasi. Myös liiton ulkopuolinen harrastesarja päätettiin keskeyttää joukkueiden yhteispäätöksellä tartuntariskin vuoksi.

Miesten edustusjoukkue

Miesten ykkösjoukkueen pelaajatilanne oli syksyllä varsin kapea ja nähtiin parhaaksi lähteä lentopalloliiton aluesarjaan yhteisjoukkueella Sun-Volleyn kanssa.

Lentopalloliiton aluesarjan (Oulun seutu) alkusarjan sarjataulukko.

#  Joukkue           O  VE HE Pisteet
1. ONMKY             11 22-11 22
2. Kaakkuri Devils   10 21-9  21
3. Sun Volley / OYUS 12 19-17 19
4. Kisko Jr          11 14-19 14
5. Oulun Pallosalama 12 8-28  8

Sarja keskeytettiin koronatilanteen vuoksi.

Ottelutulokset

Sun Volley/OYUS - Kisko Jr          3-0(25-15, 25-23, 25-12)
Sun Volley/OYUS - Kaakkuri Devils   1-2(26-28, 25-12, 20-25)
Oulun Pallosalama - Sun Volley/OYUS 2-1(20-25, 25-17, 25-17)
ONMKY - Sun Volley/OYUS             2-1(25-16, 25-19, 23-25)
Kaakkuri Devils - Sun Volley/OYUS   2-1(25-22, 24-26, 25-23)
Sun Volley/OYUS - ONMKY             1-2(23-25, 24-26, 25-22)
Sun Volley/OYUS - Oulun Pallosalama 3-0(25-23, 25-22, 25-22)
Sun Volley/OYUS - Kaakkuri Devils   2-1(20-25, 25-20, 25-21)
Oulun Pallosalama - Sun Volley/OYUS 0-3(21-25, 19-25, 17-25)
Kisko Jr-Sun Volley/OYUS            2-1(21-25, 25-21, 25-17)
Sun Volley/OYUS – ONMKY             2-1(19-25, 25-16, 25-17)

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkueen sai uusia pelaajia rungon pysyessä pääosin samana ja joukkue lähti parantamaan edellisen vuoden sijoitusta Kammin Samaanien vetämään harrastesarjaan Pekka Rahkolan valmentamana. Uusien pelaajien myötä sijoitusta saatiin kohennettua huomattavasti edellisistä vuosista ja nyt pelattiinkin kärkijoukkueiden kanssa hyvin tasaväkisiä otteluita.

Joukkueen kokoonpano: Matti Kuusela, Petri Taskila, Tuomo Alasalmi, Jari Viirret, Jari Kahelin, Jari Tervonen, Pekka Rahkola, Juho Berg, Aki Lotvonen, Veikka Rommakkoniemi

Miesten harrastesarja 2019-20, Pohjois-Pohjanmaa, Oulu, ote sarjataulukosta.

Joukkue               O  VE HE Pisteet
Limingan Niittomiehet 15 36-9  36
Isokenkäiset          11 24-9  24
OYUS                  11 20-13 20
Häfters               11 17-16 17
Saloisten Salama      12 17-19 17
Patelan Herrat        13 16-23 16
Kammin Samaanit       11 15-18 15
Kempeleen Lentopallo   6  6-12  6
Oulunsalon Vasama     12  2-34  2

Sarja keskeytettiin koronatilanteen vuoksi.

Ottelutulokset :

Isok - OYUS    3-0 (25-23 25-21 25-11)
OYUS - Häfters 1-2 (25-16 19-25 20-25)
SalSa - OYUS   1-2 (23-25 16-25 25-17)
OYUS - Kammi   2-1 (25-18 25-19 22-25)
OYUS - PaHe    3-0 (25-13 25-17 25-16)
OYUS - LNM     1-2 (14-25 25-18 14-25)
OsVa - OYUS    0-3 (22-25 26-28 23-25)
OYUS - Isok    2-1 (23-25 25-22 25-23)
OYUS - SalSa   2-1 (25-22 15-25 25-18)
PaHe - OYUS    0-3 (17-25 17-25 17-25)
LNM - OYUS     2-1 (25-17 25-15 20-25)

Kausi 2020-21

Kausi 2020-21 oli taas poikkeuksellinen sarjapelien suhteen. Aluksi Oulun Normaalikoulu perui syksyllä koronatilanteeen vuoksi kaikki iltakäyttövuorot kouluiltaan juuri ennen vuorojen alkua. Jaos joutui hakemaan kaupungilta vapaita vuoroja kouluilta ja Rajakylän alakoulun sali Risuniityllä oli yksi harvoja saleja, joista oli vielä mahdollisuus hakea vuoroja. Joukkueille haettiin kaksi vuoroa Risuniityn koululta ja lisäksi löydettiin vuoroja, joissa oli mahdollista harjoitella yhdessä toisten joukkueiden kanssa. Ykkösjoukkue piti treenejä yhdessä ONMKY:n kanssa Linnankankaalla ja kakkosjoukkue treenasi yhdessä Isokenkäisten joukkueen kanssa Tuiran alakoululla.

Miesten edustusjoukkue

Miesten ykkösjoukkue pelasi Oulun paikallissarjassa yhdessä Sun Volleyn kanssa. Sarja keskeytyi ennen joulua heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Joukkue treenasi Marko Illikaisen ja Mikko Sammelvuon vetäminä.

                  O    E      EP P
1 Devils          7 17-4 512-445 17
2 ONMKY           6 11-7 440-373 11
3 Sun Volley/OYUS 7 9-12 468-493 9
4 Pallosalama     5 7-8  328-330 7
5 Kisko JR        4 5-7  264-276 5
6 KempeLe A/B     7 5-16 403-498 5

Devils - Sun Volley/OYUS 2-1(25-23, 25-22, 26-28) Kisko JR - Sun Volley/OYUS 1-2(20-25, 25-23, 18-25) Pallosalama - Sun Volley/OYUS 3-0(25-17, 25-22, 25-21) Sun Volley/OYUS - KempeLe A/B 2-1(22-25, 25-22, 25-14) ONMKY - Sun Volley/OYUS 2-1(25-16, 25-18, 31-33) Sun Volley/OYUS - Kisko JR 3-0(25-23, 25-19, 25-20) Sun Volley/OYUS - Devils 0-3(13-25, 19-25, 16-25)

Sarja keskeytettiin koronatilanteen vuoksi.

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue pelasi Oulun harrastesarjaa, joka myös keskeytettiin koronatilanteen vuoksi. Joukkue treenasi kolmesti viikossa. Maanantaisin joukkueen kesken Risuniityllä sekä keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Tuiran alakoululla yhdessä Isokenkäisten kanssa. Vuorot olivat erittäin suosittuja johtuen siitä että opiskelijoiden lentopallovuorot olivat erittäin vähissä Normaalikoulun salien sulkemisen vuoksi. Joukkuetta valmensi entiseen tapaan Pekka Rahkola.

Joukkueen kokoonpano: Matti Kuusela, Petri Taskila, Tuomo Alasalmi, Jari Viirret, Jari Kahelin, Jari Tervonen, Pekka Rahkola, Aki Lotvonen, Veikka Rommakkoniemi, Matias Koivumaa, Joonas Rantapää

Joukkue O VE-HE   ESU  VP -  HP P
KiiRi   6 15 - 3 5,00 436 - 365 15
SalSa   6 11 - 7 1,57 424 - 390 11
YNM     8 14 -10 1,40 541 - 525 14
PePo    4 7 - 5  1,40 264 - 265 7
Kammi   5 8 - 7  1,14 353 - 315 8
OYUS    5 7 - 8  0,88 339 - 357 7
OsVa    4 4 - 8  0,50 262 - 287 4
KemLe   3 2 - 7  0,29 163 - 213 2
PaHe    5 1 -14  0,07 306 - 371 1

SalSa - OYUS 3-0 (25-17, 26-24, 25-20) OYUS - Kammi 2-1 (29-27, 20-25, 25-18) OYUS - PaHe 3-0 (25-23, 25-23, 25-21) OYUS - YMN 1-2 (21-25, 25-22, 23-25) PePo - OYUS 2-1 (25-18, 25-17, 22-25)


Sarja keskeytettiin koronatilanteen vuoksi.

Kausi 2021-22

Kausi 2021-22 oli koronavuosien jälkeen ensimmäinen lähes täysi kausi. Ainoastaan Joulukuussa vuorot peruttiin, mutta muuten kaikki poli lähes normaalia, joskin koronaturvatoimien värittämää. Mutta mikä parasta varsin sonnivoittoisia joukkueita vahvistamaan saatiin OYUS:lle jälleen naisten edustus joukkue pitkän tauon jälkeen.

Miesten edustusjoukkue

Miesten ykkösjoukkue pelasi Oulun paikallissarjassa yhdessä Sun Volleyn kanssa voittaen alkusarjansa ja vei sarjan voiton tiukan finaalisarjan päätteeksi. Joukkue treenasi Marko Illikaisen ja Mikko Sammelvuon vetäminä.

Joukkueen kokoonpano: Hannu Kreivi, Rafal Sliz, Marko Illikainen, Mikko Sammelvuo, Henri Hannuniemi, Oskari Vierelä, Janne Kokko, Sisu Alanen, Jere Salmela, Tuomas Hänninen, Leevi Alajärvi
Alkusarja
  Joukkue	          O    E        EP         P
1 Sun Volley/OYUS     12    29-7    867-700    29
2 Devils              12    28-8    859-689    28
3 ONMKY               12    27-9    863-670    27
4 Pallosalama         12    16-20   810-806    16
5 Femma               12    14-22   742-822    14
6 OsVa A-pojat        12    10-26   681-870    10
7 OsVa B-pojat        12    2-34    635-900    2

Ottelut
Devils - Sun Volley/OYUS	    1-2 (18-25, 19-25, 25-17)
ONMKY - Sun Volley/OYUS        	2-1 (25-15, 14-25, 25-18)
OsVa A-pojat - Sun Volley/OYUS  1-2 (19-25, 21-25, 25-20)
Femma - Sun Volley/OYUS         0-3 (14-25, 15-25, 17-25)
Pallosalama - Sun Volley/OYUS   0-3 (18-25, 23-25, 18-25)
OsVa B-pojat - Sun Volley/OYUS  0-3 (15-25, 19-25, 16-25)
Sun Volley/OYUS - Devils        3-0 (25-16, 25-22, 25-16)
Sun Volley/OYUS - OsVa B-pojat  3-0 (25-14, 25-16, 25-20)
Sun Volley/OYUS - OsVa A-pojat  3-0 (25-10, 25-19, 25-12)
Sun Volley/OYUS - ONMKY         3-0 (27-25, 25-20, 25-23)
Sun Volley/OYUS - Pallosalama   2-1 (25-19, 27-29, 25-20)
Sun Volley/OYUS - Femma         1-2 (22-25, 21-25, 25-23)

Loppusarja    
Kierros 1
Sijat 1-4: Devils-ONMKY                   0-3(19-25, 27-29, 24-26)    
Sijat 1-4: Sun Volley/OYUS-Pallosalama    2-1(23-25, 25-16, 25-20)
Kierros 2
Sijat 3/4: Pallosalama-Devils             2-1(19-25, 25-22, 25-21)    
Sijat 1/2: Sun Volley/OYUS-ONMKY          3-2(14-25, 18-25, 25-23, 25-22, 15-10)    

Loppusijoitukset
1. Sun Volley/OYUS
2. ONMKY
3. Pallosalama
4. Devils

Miesten kakkosjoukkue

Miesten kakkosjoukkue pelasi Kammin Samaanien vetämää Oulun seudun harrastesarjaa.

Joukkueen kokoonpano: Matti Kuusela, Petri Taskila, Jari Viirret, Jari Kahelin, Jari Tervonen, Pekka Rahkola, Aki Lotvonen, Elias Väänänen, Juuso Herajärvi, Miska Ilvesluoto, Anssi Sarvi

Joukkue     O    VE-HE   ESU   VP-HP   PSU   P
1. PePo       10    19-11  1,73  693-647  1,071 19
2. SalSa      10    18-12  1,50  700-643  1,089 18
3. YMN        10    16-14  1,14  663-681  0,974 16
4. OYUS       10    14-16  0,88  666-664  1,003 14
5. Kammi      10    13-17  0,76  650-673  0,966 13
6. PaHe       10    10-20  0,50  639-703  0,909 10

OYUS - SalSa  0-3  (20-25  16-25  20-25)
Kammi - OYUS  1-2  (12-25  19-25  25-20)
PaHe - OYUS   1-2  (22-25  25-27  25-21)
OYUS - PePo   1-2  (21-25  18-25  25-23)
YNM - OYUS    2-1  (25-23  18-25  25-21)
SalSa - OYUS  2-1  (25-18  26-24  20-25)
OYUS - Kammi  2-1  (25-15  25-22  20-25)
OYUS - PaHe   2-1  (23-25  25-19  25-18)
PePo - OYUS   3-0  (25-13  25-21  25-15)
OYUS - YMN    3-0  (25-18  25-15  25-17)

Naisten edustusjoukkue

Pitkän tauon jälkeen myös naisten joukkue pelasi lentopalloa OYUSin väreissä. Kausi aloitettiin paikallissarjassa, mutta sarjaa korotettiin nopeasti aluesarjaan, jotta saatiin riittävän tasokkaita pelejä. Tulokasjoukkueelle sarja sujui erinomaisesti päättyen lopulta finaaliottelun ja sarjan voittoon.

Joukkueen kokoonpano: Jonna Tuomaala, Reetta Kiviniemi, Carla Kleemola, Elisa Hukari, Helmi Valtonen, Johanna Tervo, Jutta Heikkinen, Julia Mäkipörhölä, Noora Nuutinen, Hanna Määttä, Sasikarn Thongdaeng
Alkusarja
#  Joukkue           O       E           EP      P
1  Provo            18    49-5     1318-870     49
2  OYUS             18    41-13    1318-1044    41
3  Volley -96 BT    18    32-22    1207-1110    32
4  KempeLeB1        18    31-23    1216-1197    31
5  OsVa N2018       18    28-26    1195-1184    28
6  OuMi             18    25-29    1186-1213    25
7  OsVa N2002       18    24-30    1121-1217    24
8  HeiJat 2.0       18    18-36    1053-1249    18
9  Kisko A-tytöt    18    15-39    1116-1263    15
10 OsVa A-tytöt     18    7-47     945-1328      7

Ottelut:
OYUS - Kisko A-tytöt  1-2 (29-31, 27-25, 18-25)
OYUS - OsVa A-tytöt   3-0 (25-15, 25-23, 25-19)
OYUS - Provo          1-2 (25-15, 17-25, 19-25)
HeiJat 2.0 - OYUS     0-3 (14-25, 11-25, 15-25)
OuMi - OYUS           1-2 (23-25, 22-25, 25-23)
Volley-96 BT - OYUS   0-3 (13-25, 9-25, 12-25)
OsVa N2018 - OYUS     1-2 (25-23, 10-25, 12-25)
OYUS - OsVa N2002     2-1 (25-22, 25-14, 23-25)
Kisko A-tytöt - OYUS  0-3 (20-25, 27-29, 16-25)
OYUS - HeiJat 2.0     3-0 (25-17, 25-12, 25-12)
OYUS - OuMi           2-1 (29-31, 25-22, 25-19)
OYUS - OsVa N2018     3-0 (25-21, 28-26, 25-18)
OYUS - KempeLeB1      3-0 (25-19, 25-20, 25-20)
OsVa A-tytöt - OYUS   0-3 (17-25, 10-25, 19-25)
OsVa N2002 - OYUS     1-2 (10-25, 25-23, 10-25)
KempeLeB1 - OYUS      1-2 (18-25, 19-25, 25-20)
Provo - OYUS          1-2 (21-25, 25-23, 22-25)
OYUS - Volley -96 BT  1-2 (19-25, 18-25, 25-18)

Neljä parasta joukkuetta jatkoi finaalisarjaan, jossa OYUS voitti lopulta finaalissa alkuarjan voittaneen Provon.

Finaalisarja
Kierros 1
Sijat 1-4: Provo- KempeLeB1       3-0(25-0, 25-0, 25-0)
Sijat 1-4: OYUS - Volley -96 BT   2-1(16-25, 25-17, 25-19)
Kierros 2
Finaali	 : Provo-OYUS             0-3 (14-25,21-25,20-25)

Loppusijoitukset
1. OYUS
2. Provo
3. Volley -96 BT
4. KempeLeB1
5. OsVa N2018
6. OuMi
7. OsVa N2002
8. HeiJat 2.0
9. Kisko A-tytöt
10. OsVa A-tytöt